huulet huulet
Ihana viikonloppu jäämässä taakse. Mulla on niin hyvä olla tällä hetkellä omassa elämässäni. Näitä kuvia katsoessa tuun onnelliseksi siitä, että se myös näkyy, se mitä siellä sisällä on. Sen takia…
Ihana viikonloppu jäämässä taakse. Mulla on niin hyvä olla tällä hetkellä omassa elämässäni. Näitä kuvia katsoessa tuun onnelliseksi siitä, että se myös näkyy, se mitä siellä sisällä on. Sen takia…
Aivan ihanaa joulukuuta! Ja vielä perjantai, mikä pikkujouluviikonloppu, eli tästä ei voi joulunodotus kauheesti enää parantua. Itse toki odotan joulua, mutta sitä enemmän odotan lomaa, johon on 19 päivää, eli…
MOIMOI on Raquelin ja Kallen perustama brändi, joka valmistaa kestäviä ja ajattomia nahkalaukkuja. Raquel on kotoisin Espanjasta ja Kalle Suomesta. Laukut näin ollen suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan Suomessa ja Espanjassa.…
No ei mitenkään. Sillä ennen kuin selviät ensimmäisestäkään pettymyksestä, kohtaat jo seuraavan. Deittailu on kasa pettymyksiä. Sain jokin aika treffikutsun, josta kieltäydyin ja mies sanoi ”Kohti uusia pettymyksiä siis”.…
Osa ehkä huomasi Instagramissani ihanan uutisen! Minä ja ihana Emili järjestämme brunssin teille. Me olemme todella innokkaita reseptien kehittelijöitä ja ruoka on ehdottomasti se tärkein asia, joka meitä kahta ystävinä…
Kukapa ei haluaisi selluliitistä eroon! Saati sitten ”raskausarvista”. Minulla on muhkuroita joka lähtöön. Teini-iässä lantio leveni ja vartaloon tuli muotoja. Iho venyi todella paljon ja sen peitti juovat. Ne kummastutti…
Mutakakku maistuu aina. Se helpottaa oloakin kummasti. Juuri myös kuulin, että suklaalakossa ei voi olla marraskuussa, sillä jokanainen tarvitsee suklaata selviytyäkseen tästä synkästä ja mustasta kuukaudesta. Hyväksyttävä selitys! Eli tämä…
Niin, millaiset on hyvät treffit? Jokainen varmasti tietää, millaiset ne huonot treffit ovat olleet. Minulla on ollut monia hyviä treffejä, tavallisia treffejä ja muutamat huonommat treffit. Hyviä treffejä on kaikkia…
Minulla on aina ollut ystävinä naisia. Olen töissä naisvaltaisella alalla. Jo lapsena oli nähtävissä se, että kolmaspyörä oli kaveriporukassa liikaa. Tuntuu, että erityisesti naisilla on tapana arvostella, puhua pahaa ja…
Olet vain tapaillut vääriä miehiä. Kiitos. Todellakin juuri näin. Tämän postauksen myötä sain taas palautetta somessa ja sähköpostitse, että tapailen vääriä miehiä. Ja olen ihan samaa mieltä. Olen tapaillut ihan…