Sunnuntai, voitko jatkua?
Takana on ihan täydellinen päivä. Taas yksi täydellinen sunnuntai. Ja täydellisen tästä teki se, että en tehnyt mitään. Ja se tekemättömyys teki tästä päivästä niin hyvän. Heräsin aamulla valoisaan päivään,…
Takana on ihan täydellinen päivä. Taas yksi täydellinen sunnuntai. Ja täydellisen tästä teki se, että en tehnyt mitään. Ja se tekemättömyys teki tästä päivästä niin hyvän. Heräsin aamulla valoisaan päivään,…
Olen sinkku omasta tahdostani. En näe siinä mitään negatiivista. Minulle on aivan sama kuinka kauan olen sinkkuna, sillä sinkkuelämäni päämäärä ei ole saada unelmieni miestä. Enkä edes pidä sanasta…
Tätä kakkua on tullutkin tehtyä kevään aikana useasti. Tein sen ekan kerran ystävän syntymäpäiville, jossa se sai valtavasti kehuja osakseen. Kakku valmistui aikamoisessa kiiressa, enkä ollut tehdessä sitä ehtinut maistella.…
Näyttävä kesäkakku syntyy suklaisesta kakkupohjasta, jäätelöstä, marengista ja mansikoista. Ohjetta voi soveltaa täysin omiin tarpeisiin sopivaksi. Alkuperäinen ohje on kirjasta Kakkumuijan gluteenittomat täytetekakut (Mona Tähtinen,WSOY, 2017). Muokkasin ohjetta kuitenkin, sillä…
Olen ollut pidemmällä viikonloppu vapaalla ja nauttinut ihanasta auringosta. Neljä päivää löhöilyä tuntuu jo lomalta. Aloinkin jo haaveilla kesälomasta ja miettiä mitä kaikkea haluan lomalla tehdä. Aloin tehdä pienoista listaa…
Muistan todella hyvin ajan, kun oma vartalo vieroksutti niin, etten oli vain voinut olla bikineissä rannalla. Sama juttu oli myös uimahallin kanssa. En todellakaan ollut rantakunnossa henkisesti. Rintani häiritsivät niin…
Puuro on parasta mitä tiedän viikonloppu aamuissa. Tai ehkä yksi parhaita asioita, kun niitä ’parasta viikonlopussa’ asioita on kuitenkin aika monta. Mutta puuro jaksaa maistua niin aamulla kuin illallakin. Ja…
Kevät on parasta mitä tiedän. Kaikki vain tuntuu niin paljon paremmalta keväisin. Kaikki hymyilee, ihmiset ja elämä. Valoa ja lämpöä on kaikkialla. Kauneus on ympärillä, joka puolella. Kevät pukeutuminen on…
*Tuote saatu Calm and Sparkle -verkkokaupasta Spacemask, ihmettelin saamaani tuotetta. Space tuo mieleen avaruuden, johon yhtyy pakkauksen sininen sävy ja lukuisat tähdet. Enkä voinut käsittää miten avaruus oikein vaukuttaa maskiin.…
Viikonloppuna tulin katsoneeksi Bridget Jones’s Diary (2001) elokuvan kahdesti. Bridget Jones on jaksanut naurattaa minua aina teini-iästä asti. Aina, kun kaikki tuntui menevän huonosti, Bridget pelasti, sillä hänellä meni aina…