2021

Kolme inseminaatiota takana

Ensimmäinen inseminaationi tehtiin syyskuun lopussa kiertopäivänä 14. Toinen inseminaatio oli lokakuun lopussa kp 15 ja kolmas marraskuun lopussa kp 20. Minulle tyypillinen kierron pituus on ollut 27-29 päivää. Jokaista inseminaatiota…

Read more

2 x nutturaohje

Saan tasaisesti kysymyksiä päälaelleni suhaistusta nutturasta. Minulla on keskipitkä polkka, joka juuri ja juuri ylettää hartioille. Saan hiukset ponnarille. Nutturoissa poninhäntä tehdään korkealle päälaelle, jolloin niskasta saattaa irrota hiuksia ja…

Read more

10 x hienomotoriikkaa kehittävä lahja

Saan aina ennen joulua paljon kysymyksiä lasten joululahjoista ja minulta pyydetään vinkkiä kehittäviin lahjaideoihin. Viime vuonna tein todella laajan lahjapostauksen, jossa on yli 100 lahjaideaa eri ikäisille lapsille. Tästä pääset…

Read more

Koirakuulumisia

Veli muutti meille toukokuun lopussa ollessaan kahdeksan viikon ikäinen. Nyt hän on jo kahdeksan kuukautta! Ja asunut meidän kanssa jo puoli vuotta. Tuo meidän Pikkuveli, Velimakkara, Velivohveli, Velivohvelsson ja ihan…

Read more

Mistä saa ihania joulukoristeita?

Olen saanut viime aikoina valtavasti kyselyitä meidän joulukoristeista. Olen ostanut joulukoristeeni vuosien saatossa eri paikoista. Nyt parina viime vuotena olen ostanut huomattavasti enemmän koristeita. Aiemmin minulla ei ollut joulukuusta, jonka…

Read more

Marraskuun kirppislöydöt

  Reima toppatakki 30 € Into lastenvaatekirppis Lapsellani ei ollut toppatakkia. Se on usein jäänyt todella vähäiselle käytölle, jonka takia ajattelin, että pärjätään hyvin ilmankin. Autoilemme jonkin verran, jolloin takki…

Read more

Ihania joululahjavinkkejä aikuiselle

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ SUOMALAISEN TYÖN LIITTO / DESIGN FROM FINLAND Kolmas joulukuuta vietetään Osta työtä Suomeen -päivää. Päivää vietetään vuosittain joulukuun ensimmäisenä perjantaina, joka sattuu tänä vuonna olemaan 3.12. Osta työtä…

Read more

Pukeutumismyyttejä

Sain seuraajaltani viestin, jossa hän kehui tyyliäni ja tapaani pukeutua. Koen itsekin, että minulla on vaatekaapissani ihania vaatteita, joita puen ilolla päälleni. Minulla on vaatteita, joista tulee hyvä mieli ja…

Read more

Pikkujoulubrunssi

Järjestin viikonloppuna ystäville pikkujoulubrunssin. Tätä varten oli hieman laitettava jo jouluakin kotiin! Pitihän brunssilla päästä jo siihen kuuluisaan joulufiilikseen. En järjestänyt kummempia synttäreitä tänä vuonna täyttäessäni 29-vuotta lokakuussa. Ajattelin, että…

Read more

Loppuvuoden suunnitelmat

     Pikkujoulut Alkusyksystä vielä ajattelin, että pidän pienet synttärijuhlat täyttäessäni 29-vuotta. Synttäreiden aikaan en kuitenkaan jaksanut järkkäillä mitään, se vähän jäi. Olen tyypillisesti viettänyt synttäreitä jollain tapaa ja ystäväni ovat osanneet…

Read more