Esittelyssä lasten välikausivaatteet

Kevät tuntuu olevan lähellä. Aurinkoiset päivät aiheuttavat välittömästi vaatepohdinnat pääni sisällä. Mitä kaikkea vaatetta varastossa olikaan? Mahtuukohan edellisen vuoden kamppeet? Mitä tarvitsee hankkia vai tarvitseeko? Tänä keväänä ilahduin siitä, että…

Read more

Miten kolmas lapsi on muuttanut elämää?

Tuntuu, että kilpailen pyykkikorin kanssa. Yritän saada sitä tyhjäksi, mutta pohja ei vain tule näkyviin. Tilanne päätyy aina sellaiseen väsymystaisteluun, jossa luovutan ja annan olla. Tyhjä pyykkikori tuntuu mahdottomalta yhtälöltä.…

Read more

Lasten juhlavaatteet häihin

Meidän häihin on tänään tasan 7kk, niitä vietetään elokuun viimeisenä lauantaina. Ja se ei ole kyllä pitkä aika. Nämä kuukaudet tulevat hurahtamaan, sen tiedän jo nyt. Paljon on kuitenkin häiden…

Read more

Liity uutiskirjeen tilaajaksi!

Olen aina nauttinut todella paljon kirjoittamisesta ja kokenut sen omana juttunani. Aloitin blogin kirjoittamisen vuonna 2010. Silloin elettiin blogien kulta-aikaa. Ihan kaikilla oli blogi. Oli parasta tulla koulusta kotiin, avata…

Read more

8 X parasta juuri nyt

Uusi vuosi ja uusi kalenteri Itselleni syksy on aina tuntunut vuodenvaihdetta merkittävämmältä taitekohdalta. Jotenkin siihen on kasvanut jo koulumaailmassa, sen jälkeen opiskeluissa ja työelämässä päiväkodissa. Syksyllä alkaa uusi toimintakausi, uusi…

Read more