Tämä vai tuo?
iso kaupunki / pieni paikkakunta Asun pienellä paikkakunnalla ja kyllä se tässä elämäntilanteessa tuntuu hyvältä. En voisi kuvitella asuvani muualla. Kuitenkin pidän tärkeänä, että palvelut on kohtuullisen matkan päässä ja…
iso kaupunki / pieni paikkakunta Asun pienellä paikkakunnalla ja kyllä se tässä elämäntilanteessa tuntuu hyvältä. En voisi kuvitella asuvani muualla. Kuitenkin pidän tärkeänä, että palvelut on kohtuullisen matkan päässä ja…
Kolmannelle vauvalle ei ole juurikaan tullut tehtyä suurempia hankintoja. Kun sain tietää odottavani kolmatta lastani, oli keskimmäinen silloin viiden kuukauden ikäinen. Näinpä kaikki vauvan tarvikkeet ja vaatteet tuli säästettyä. Kolmannen…
Raskaudesta tuntuu jo olevan ikuisuus, vaikkei tuore vauva ole edes kahta kuukautta! Sitä on jo niin uuden elämänvaiheen imussa, että raskausaika tuntuu kaukaiselta muistolta. Olenkin jo katsonut raskauden aikaisia kuvia…
TV-sarjat Olen tässä vauvakuplassa löytänyt Yle Areenasta Neiti Scarlet ja herttua -sarjan. Ja ahminutkin sen vauvaa syöttäessä ja sylitellessä. Rakastan kaikki brittisarjoja, erityisesti, jos ne sijoittuvat menneeseen aikaan. Nyt odottelen,…
Tänä vuonna olen saanut elää tasaista ja onnellista arkea. Tänä vuonna olen saanut nauttia edellisen vuoden toteutuneista unelmista. Vuosi 2022 toteutti lähes kaikki siihen astiset suuret unelmani. Aloin odottaa toista…
Pääsimme viettämään joulua vastasyntynyt nyytti sylissä. Kolmas lapseni syntyi sopivasti ennen joulua. Synnytys jouduttiin käynnistämään vauvan kasvun hidastumisen takia. Esikoiseni synnytys käynnistettiin reilu viisi vuotta sitten samasta syystä ja käynnistyksestä…
Meidän märkätilojen remontista tulee kohta jo kuluneeksi vuosi! Viime vuoden joulukuussa remontti päästiin viimein aloittamaan ja valmista tuli sitten tämän vuoden tammikuussa. Remontti vei likimain kahdeksan viikkoa, kun joulunaika pyhineen…
Tänä vuonna joulun odotus on monella tapaa erityistä ja ihanaa. Ja tietysti jännittävääkin aikaa! Tämä on joulu, jota en vietäkään lapsuuden kodissani kuten aina kaikki joulut tähän asti. Tämä joulu…
TOINEN KOLMANNES VAIHTUU Tästä voit lukea ensimmäisestä kolmanneksesta! Kaikissa raskauksissa ensimmäinen kolmannes on tuntunut pitkältä ja sisältänyt paljon jännityksen sekaisia tunteita sekä odottelua. Jotenkin sitä huokaisee, kun toinen kolmas alkaa.…
Meidän perheen vauva täytti juuri 1 vuotta. Vaikka sain kokea vauvavuoden jo toiseen kertaan, hämmästytti se aivan yhtä paljon nyt, kuin ensimmäiselläkin kerralla. Miten sellaisesta avuttomasta pienestä nyytistä voi vuodessa…