Iida Åfeldt

Meidän perhe kasvaa

Tänä syksynä tulee viisi vuotta siitä, kun minusta tuli äiti. Silloin oli vain minä ja esikoiseni. Kaipasin elämääni aikuista ihmissuhdetta ja toivoin kuvasti parisuhdetta. Sellaista ei kuitenkaan kuulunut eikä näkynyt.…

Read more

Viides lomaviikko

Viides lomaviikko sisälsi paljon kotoilua ja arkisia puuhia. Sen lisäksi vietimme ihanan paljon aikaa taas perheen kanssa! Maanantaina miesystäväni oli iltaan asti töissä. Minä ja esikoinen siivosimme hänen huoneensa vauvan…

Read more

Vauvavuodesta 3/4 kulutettu

Yhden vauvavuoden kokemuksella tiesin etukäteen, että aika menee nopeasti. Tiesin, että jotkut päivät, jotkut yöt ja jotkut vaiheet voivat tuntua lohduttoman pitkiltä, mutta loppuen lopuksi kyseessä on lyhyt aika elämästä.…

Read more

Neljäs viikko takana

Maanantaina esikoinen halusi tehdä minulle ja hänelle aamupalaa. Nostin hänelle tarvikkeet keittiön tasolle. Hän voiteli karjalanpiirakat, kaatoi jugurttia kulhoon ja myslit päälle. Jugurttiannoksissa oli jopa pari mansikkaa pilkottuna. Hän kiikutti…

Read more

Kesälukemista lapsille

Kesää on vielä jäljellä! Ja niinpä päätin koota tähän postaukseen muutaman omasta mielestäni todella kivan kirjan. Kirjat sopivat erityisesti kesään. Näistä kirjoista löytyy lukemista ihan pienille ja sitten vähän isommillekin…

Read more

Kolmannen lomaviikon puuhia

Kolmas kokonainen lomaviikko alkoi hotellilomalla Helsingissä. Lähdimme koko perhe viettämään päivää Helsinkiin. Miesystävälläni alkoi pidemmät vapaat työvuoroputken jälkeen. Suuntasimme Kauppatorille, jossa söimme muikkuja ja jäätelöä mahat täyteen. Siitä oli sitten…

Read more

Toinen lomaviikko

Ihana viikko jäämässä jälleen taakse. Tämä viikko on vietetty kotona. Ensimmäinen lomaviikko oli menoisa ja täynnä kaikenlaista puuhaa, joten sen vastapainoksi kotoilu teki hyvää. Alkuviikon koinkin olevani väsynyt, joten en…

Read more

Ensimmäisen kesälomaviikon kuulumiset

Ensimmäinen kokonainen lomaviikko on jo takana päin. Vietimme viikosta kolme päivää Naantalissa. Ystäväni Jasmin lähti minun ja lasten mukaan Naantaliin. Olen tutustunut Jasminiin kesällä 2018. Olimme seurailleet toisiamme Instagramissa ja…

Read more

Kesässuunnitelmia

Meillä alkoi juhannuksesta kesäloma, kuten varmaan aika monella muullakin! Esikoiseni on ollut vauvan syntymän jälkeen kolme päivää viikossa varhaiskasvatuksessa ja nyt hänellä on kahdeksan viikon loma. Lomailen pääasiassa lasten kanssa,…

Read more