Blogi

Sain kaiken ja vielä enemmän

Haluan vielä palata menneeseen vuoteen. Tarkalleen vuosi sitten valmistauduin neljänteen inseminaatioon. Olin menossa kohti toivettani toisesta lapsesta. Tikutin ovulaatiota ja jännitin osuuko se viikonloppuun, jolloin hoitoa ei voisi tehdä. Onneksi…

Read more

Uudessa kodissa nukutaan hyvin

Kaupallinen yhteistyö: Familon Meidän muutto lähenee päivä päivältä! Vaikka moni asia on vielä kesken uudella kodilla, on makuuhuoneet laitettu jo nukkumakuntoon. Uudessa kodissa meillä on kolme makuuhuonetta. Nykyisessä kodissa meillä…

Read more

Kaikki keittiöremontista

Kaupallinen yhteistyö Nixi-kaluste Ostamassani ensiasunnossa on juuri alkanut keittiöremontti. Kun ostin asuntoa, tiesin, että keittiö olisi uusittava. Keittiö oli alkuperäisessä kunnossa ja aikaa nähnyt. Se kanssa olisi voinut elää vielä…

Read more

Vuoden 2022 kohokohdat

TAMMIKUU Tammikuussa nautimme lapsen kanssa talviulkoilusta. Kameran rullaan on tallentunut valtavan monta kuvaa aurinkoisista talvipäivistä. Oletankin siis tammikuun olleen säiden puolesta hyvin luminen ja aurinkoinen. Kävimme ekan kerran kokeilemassa yhdessä…

Read more

Remontti etenee ja muutto lähenee

Ostin kesällä ensiasuntoni. Asunto vapautui vasta marraskuussa ja joulukuun alusta hallintaoikeus siirtyi minulle. Voit lukea asunnon ostosta lisää postauksesta: Olen ostanut ensiasunnon Tuleva kotimme on vuonna 2004 rakennettu ja alkuperäisessä…

Read more

Joulu kuvina

Me olimme sairaana juuri ennen joulua. Jännitin, että pääsemmekö viettämään joulua perheeni kanssa vai olisinko lasten kanssa viettämässä sairastupaa kotona. Ihme kuitenkin tapahtui ja toivuimme jouluksi. Esikoinen oli ollut hyvin…

Read more

Hyvästit sinkkuelämälle

Olen ollut sinkkuna enemmän ja vähemmän kuusi vuotta, lähes koko aikuisen elämäni. Olen haaveillut rakkaudesta ja halunnut parisuhdetta todella paljon. Olen kaivannut läheisyyttä ja aikuista ihmistä arkeen. Olen haaveillut jouluista…

Read more

Vauvan kastejuhla

Viikonloppuna vietimme kuopuksen kastejuhlaa. Meillä oli todella onnistuneet ja lämminhenkiset juhlat. Pidin juhlat vanhassa Nurmijärven pappilassa. Tämän hetken kotimme olisi ollut aivan liian pieni juhlien järjestämiseen. Uuteen kotiin pääsemme muuttamaan…

Read more

Kuulumisia vauvakuplasta

Ihan uskomatonta, että olen jo kuukauden ajan ollut kahden lapsen äiti. Tuntuu, että vauvan myötä paljon on muuttunut ja toisaalta ei yhtään mikään. Minusta on tuntunut todella luontevalta olla kahden…

Read more