Menneet maaliskuut kuvina
Mietin ideoita maaliskuulle ja kurkkasin arkistosta kaikki menneet maaliskuut. Mitä olen kirjoittanut muina vuosina tähän aikaan? Oma blogi on todella nostalginen paikka, on paljon asioita, joita ei edes muistaisi ilman…
Mietin ideoita maaliskuulle ja kurkkasin arkistosta kaikki menneet maaliskuut. Mitä olen kirjoittanut muina vuosina tähän aikaan? Oma blogi on todella nostalginen paikka, on paljon asioita, joita ei edes muistaisi ilman…
Vielä tammikuussa tämä oli ylös kirjoitettu haave ja reilun kuukauden päästä se onkin jo totta. En olisi uskonut, että asiat tapahtuvat näin nopeasti! Toisaalta, jos saan jotain päähäni, niin minua…
Tämä viikko alkoi jo ennen maanantaita. Se alkoi viime sunnuntaista, jolloin Eemi aloitti aamuyöstä oksentamaan. Maanantai muuttui kotipäiväksi ja soitin aamulla työpaikalle sekä esimiehelleni tilanteesta. Sovimme samalla jo, että olen…
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ GYNEVIA Minulla on ollut bakteerivaginoosi kahdesti elämäni aikana. Kyseessä on emätintulehdus, jossa emättimen bakteeritasapaino on epätasapainossa. Bakteerivaginoosissa emättimessä olevat hyvät maitohappobakteerit korvautuvat haitallisilla bakteereilla. Bakteerivaginoosille tyypillistä on uusiutua joidenkin kuukausien…
Koronavirus on kaikkien huulilla ja varmasti se on myös puheenaihe, jolta lapsetkaan eivät välty. Koronavirus koskee lapsiakin. Lapsi kuulee vanhempien puhuvan, näkee ja kuulee uutisia koronasta, osaa lukea iltapäivälehtien otsikot…
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ LINOLA Iho on meidän suurin elin ja suojaa meitä monilta asioilta. Meidän tulee siis pitää ihosta hyvää huolta! Hellä kosketus, pehmeät liikkeet, ihoa suojaava rasva ja kauniit sanat…
Kysyin muutamalta läheiseltä, että millainen olen heidän mielestään ja pyysin sellaista rehellistä vastausta. Jaan ne tässä postauksessa teille. Olen todella iloinen, että näissä tosiaan tulee esiin ne omat parhaat puolet,…
Istuin hiekkalaatikon reunalla ja katselin lähes pilvetöntä taivasta. Muutama pilvi ajelehti siellä täällä. Aurinko lämmitti mustan takin pintaa. Katsoin lastani, joka laittoi lapiolla hiekkaa ämpäriin. Vielä viime syksynä hän ei…
Helmikuussa julkaisin blogissa Näin me tapasimme -postaussarjaa. Se sai aivan ihanan vastaanoton ja hyvää palautetta. Helmikuu on jo ohi, mutta julkaisen vielä yhden ”bonus” tekstin! Tämän on kirjoittanut Sanna ja…
Viimein sain toteutettua teidän toiveen! Tässä postauksessa on meidän tämä päivä, kuvin ja kellonajoin. Kyseessä on hyvin tyypillinen päivä meidän uudessa arjessa. Olen halunnut toteuttaa tämän jo pidemmän aikaa, mutta…