Meidän häihin on reilu 10 kuukautta. Yhtäkkiä se tuntuukin aika vähältä! Mies kosi minua joulukuussa 2023 ja silloin päätimme, että häät olisi loppukesästä tai alkusyksystä 2025. Silloin se tuntui niin kaukaiselta ajatukselta. Tuntui vähän tyhmältä edes miettiä mitään häihin liittyviä yksityiskohtia, kun niihin oli niin pitkä aika. Nyt ei voi enää tuudittautua ajatukseen, että onhan niin vielä aikaa.
Isojen linjojen ollessa jo kunnossa, olenkin alkanut miettiä omaa häälookkia. Viimein olen edistynyt myös hääpuvun kanssa, olen menossa ensi viikolla ensimmäiseen sovitukseen. Nyt alkaa olla hyvä aika puvulle, sillä hääpuvut suositellaan tilaamaan 12kk-6kk ennen häitä. Tilausajat tietty riippuvut puvusta ja korjauksista tai muista muokkauksista jos sellaisille on tarve.
Minulla on ollut alusta asti ajatus siitä millaisen puvun haluan ja se on vain vahvistunut koko ajan. Haluan todella yksinkertaisen ja klassisen puvun. Haluan suoralinjaisen puvun, venepääntien ja pitkät hihat. En halua pitsiä enkä tylliä. Hunnusta en ole vielä varma. Täytyy varmasti sovittaa ja nähdä miltä puku näyttää hunnun kanssa ja miltä ilman. Mikäli päädyn huntuun, voisi siinä olla pitsiä tai helmiä. Huntu voisi olla puvun vastakohta.
Ostin taannoin ensimmäisen asian häälookkiini, nimittäin kengät! Halusin ehdottomasti kengät, jotka toimivat väripilkkuna valkoiselle hääpuvulle. Halusin kenkien olevan tietynlainen katseenvangitsija. Pohdin sähkönsinisien ja pinkkien kenkien välillä, mutta lopulta päädyin pinkkeihin. Ihastuin näihin Custommade korkokenkiin, joissa on rusetti. Näissä on vain itselleni hieman liian korkea korko, mutta onneksi tässä on useampi kuukausi aikaa totutella! Todennäköisesti tulen vaihtamaan matalapohjaisiin kenkiin hääjuhlan aikana.
Kävin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa myös häämessuilla. Helsingissä järjestettiin Love me do -häämessutapahtuma. Seuraavat Love me do -häämessut on tammikuussa, joihin varmasti menen taas. Messuilta sai inspiraatiota ja oli ihana päästä fiilistelemään häähumua, ilmapiiri tarjosi siihen otolliset puitteet! Messuilla oli ihana tunnelma.
Ostin messuilta hiuskoristeita. Ostin useampia helmipinnejä mahdollisesti omiin ja kaasojen hiuksiin sekä kauniin rusetin. Äitini tulee tekemään minun hääkampaukseni. Hän on kampaaja ja minusta on aivan ihana ajatus, että juuri oma äiti voi laittaa minun hiukseni hääpäivän aamuna. Haluan pelkistetyn nutturakampauksen. Mieluiten sileä nuttura niskaan. Se tuntuu minulle parhaalta vaihtoehdolta. En voisi kuvitella pitäväni hiuksiani auki, sillä tiedän kiharoiden lässähtävän. Minun hiuslaatuni vain on sellainen.
Minusta tuntuu, etten tule pukemaan muita koruja kuin korvakorut. Minulta löytyy useammat kauniit helmikorvikset, jotka voisin hyvin kuvitella kokonaisuuteen sopiviksi. Ensimmäiset olen saanut mieheltäni lahjaksi ihan tapailumme alussa. Hän toi ne tuliaiseksi matkaltaan. Rakastan niitä ja käytän niitä melkein päivittäin. Vaikka ne on ihanat, tuntuu ne osin vähän arkisilta, koska käytän niitä usein. Toisaalta taas olen saanut ne mieheltäni ja voisi olla aika ihana käyttää niitä häissä.
Keskimmäiset korvikset olen ostanut 10 vuotta sitten itse itselleni. En kuitenkaan ole käyttänyt niitä juurikaan. Niissä on kauniit rusetit ja ne voisi sopia asun teemaan! Rusetit korkokengissä, korviksissa ja hiuskoristeessa! Kolmannet on ehkä omat lempparit häitä ajatellen. Ne ostin vuosi sitten ja ne ovat mielestäni todella kauniit. Ne on kuitenkin sen verran suuret, että käytän niitä harvemmin, enemmän juhlissa tai muissa erityisissä hetkissä. Tai sitten jotkut ihan muut, saa jättää ehdotuksia!
Vihkisormuksesta minulla on onneksi ihan selvä visio. Olen seurannut pitkään Laura Darthia, joka on koruseppä. Hän suunnittelee ja valmistaa todella kauniita vihkisormuksia. Sormus on oikeastaan se, johon haluan satsata eniten. Ajatuksena on käyttää sitä loppuelämän ajan. Ja jos avioliittomme joskus päättyisi, en näe siitä ettenkö voisi edelleen sormusta käyttää. Tokihan ajatus voi muuttua, eikä kaikkea tiedä etukäteen. Mutta näen sormuksen hankinnoista kaikkein pysyvimpänä. Teetän sormuksen Laura Darthilla. Minulla on monia vanhoja koruja, joita käytetään uuden valmistamiseen. Esimerkiksi rikki menneitä kultaketjuja ja rannekoruja. Olen saanut myös äidiltäni useamman korun, joista saa ottaa kullan ja timantit uutta korua varten. Haluan keltakultaisen sormuksen ja haaveilen vihreästä safiirista!
-Iida