Tuntuu hurjalta ajatella, että pian olemme asuneet tässä kodissa vuoden. Vuosi sitten tähän aikaan meidän tarjouksemme oli hyväksytty ja vanha koti laitettu juuri myyntiin. Se oli todella stressaavaa aikaa! Koko ajan pelkäsi, että tuleeko joku, joka tekee meidän haluamasta kohteesta suoran tarjouksen ja menee meidän ohitse. Koko ajan oli hirveä paine saada silloinen vanha koti myytyä. EI ole yhtään ikävä sitä näytöille siivoamista ja koko porukalla muualle siirtymistä siksi aikaa.
Lopulta kaikki oli ohi vain parissa kuukaudessa ja pääsimme muuttamaan. Jälkikäteen ajateltuna kyse oli todella lyhyestä ajasta. Mutta siinä hetkessä se oli kyllä yhtä jännitysnäytelmää, joka ei tuntunut ikinä päätyvän ja taisi tulla vannottua moneen kertaa, etten enää ikinä myy asuntoa tai muuta.
Vuoden aikana olemme hiljalleen alkaneet laittaa kotia omannäköiseksi. Toistaiseksi se on ollut maalaamista ja tapetointia. Isommat remontit ovat tällä hetkellä haaveilun tasolla. Ehkä ensi vuonna aloitamme laittamalla keittiön uusiksi!
Kesällä teimme esikoisen huoneeseen remonttia. Hänen huoneensa on kodin pienin huone, ns. työhuone, joka on 9,5 neliön kokoinen. Purimme takaseinällä olevan liukuovikaapiston kokonaan pois ja laitoimme tilalle parvisängyn. Kyseessä on Nukkumatta korkea parvisänky, jossa on kivasti pöytätilaa alapuolella. Parvisänky on ollut esikoiselle todella mieluinen ja huoneesta muutenkin tuli juuri sellainen koululaisen huone, joka oli toiveissa.
Huoneen seinät maalattiin Tikkurilan Takorauta sävyllä, sillä esikoinen toivoi mustia seiniä. Aluksi tyrmäsin ne, sillä musta on omasta mielestä todella synkkä väri. Onneksi menin itseeni ja annoin lapsen tehdä omaa huonettaan koskevat päätökset. Nyt voin sanoa, että tumma väri on ihan täydellinen!
Uusi kaapisto rakentui oven viereen, johon mahtui hyvin 50cm ja 60 cm kokoiset peruskaapit vierekkäin! HUoneen ovi käännettiin myös niin, että se aukeaa poispäin huoneesta, kun se aiemmin aukesi huoneeseen päin. Näin huone sai tuntuvasti lisätilaa. Aiemmin huoneessa oli vain yksi ehjä seinä, joka rajoitti tilaa todella paljon. Nyt siinä on kaksi ehjää seinää ja se tulee palvelemaan meidän perhettä jatkossakin paljon paremmin tälläisenä. Nyt se ainakin menee vielä pitkään koululaisen huoneena. Tulevaisuudessa se voi hyvin olla aikuisten makkarina, sinne mahtuu juuri parisänky tai työhuoneena. Meillä on alakerrassa kolme huonetta ja yläkerrassa yksi huone sekä suuri aula.
Mitä toivot seuraavaksi esiteltävän? Lastenhuoneen muutosta vai minun työhuoneen muutosta? Vai ehkä kuulla tulevista keittiöremontihaaveista? Laitahan kommenttia!
-Iida
LUE MYÖS POSTAUS: Terveisiä uudelta kodilta
5 kommenttia