Nyt kun häät ovat itselleni ajankohtainen teema, on tullut juteltua paljon myös hääjärjestelyistä sellaisien ystävien kanssa, jotka ovat menneet jo naimisiin. Missä häät vietettiin? Minkä verran rahaa meni? Ketä kutsuttiin ja ketä ei? On ollut kiinnostavaa kuulla heidän järjestelyistä. Näin ollen myös kysymys lapsivapaista häistä on tullut eteeni.
Olen huomannut, että monet häitä suunnittelevat pohtivat kutsuakko lapsia vai rajatakko lapset juhlien ulkopuolelle.
Meidän häissämme on väistämättäkin lapsia, sillä en halua mistään hinnasta jättää omia lapsia juhlien ulkopuolelle. Koen, että meidän häät on meidän perheen juhla, eli myös lasten juhla. Odotan jo nyt sitä, kun kävelen omien poikieni kanssa alttarille! Meidän häihin on myös sukulaisten ja ystävien lapset tervetulleita. Muistan itse häät, joissa olen saanut olla lapsivieraana. Kuinka ihailin hääparia ja juhlien yksityiskohtia. Muistan ne hetket edelleen näin aikuisenakin! Häitä ei nykyään ole niin usein, puhumattakaan, että lapset pääsisivät mukaan juhliin.
Ymmärrän todella hyvin, jos joku haluaa lapsivapaat häät. Syitä siihen on varmasti todella monia. Itse ainakin tiedostan, että lapset vievät paikkoja rajatusta vierasmäärästämme. Heistä tulee myös kustannuksia, vaikkei kuitenkaan saman verran kuin aikuisista vieraista. Lapsien rajaaminen häiden ulkopuolelle voi olla puhtaasti tila- tai budjettikysymys. Monesti koetaan myös, että lapsille tulisi olla jotain omaa ohjelmaa tai lapset tulisi jotenkin erityisesti huomioida häissä, etteivät lapset tylsisty, ehkä villiinny ja juoksentele missä sattuu. Itse ajattelen, että lapset ovat aina vanhempiensa vastuulla. Odotan tietysti, että vanhemmat seurailevat lastensa puuhia, mutten todellakaan odota, että lapset olisivat hiljaa ja paikoillaan juhlien ajan. Häät ovat kuitenkin iloinen juhla, joihin mahtuu puhetta ja ääntä, niin aikuisten kuin lasten. Meidän häihin tulen varmasti ottamaan joitain leluja ja piirrustusvälineitä kotoa mukaan. Onneksi juhlapaikalla on upea piha, jossa on kyllä tilaa juosta ja keksiä leikkejä.
Meidän omilla lapsilla tulee todennäköisesti olemaan ulkopuolinen lastenhoitaja häissä. Vaikka uskon, että minä ja puolisoni sekä isovanhemmat ja sukulaiset kollektiivisesti katsommekin heidän peräänsä, koen, että pääsemme helpommalla, kun lapsilla on joku yksi tietty aikuinen, joka huolehtii heistä. Tarvitsemme jonkun olemaan lasten kanssa hääpäivän aamuna, sillä minä ja mies olemme molemmat tahoillamme laittautumassa, kuten kaikki vieraaksi tulevat läheisetkin. Jonkun pitää pukea lapset, tuoda heidät paikalle, seurailla heidän puuhiaan, lähteä heidän kanssa illalla kotiin ja laittaa heidät nukkumaan. Näin vieraana olevat läheiset saavat keskittyä juhliin, eikä kenenkään vastuulle sysätä lapsia. Olisi kiva kuulla, miten muilla on lastenhoito järjestynyt häiden aikana! Meidän lapset ovat häiden aikaan noin 7v, 3v ja 2v.
Olen ollut itse vieraana häissä, jotka ovat olleet lapsivapaat. Olen myös ollut häissä, joissa kutsut oli avecittomia. Mielestäni hääparilla on oikeus järjestää juhlat haluamallaan tavalla ja tehdä haluamiaan rajauksia. Itse en tälläisistä rajauksista loukkaannu. Vaikka saisin hääkutsun koko perheelleni, menisin todennäköisesti mieheni kanssa kaksin ilman lapsia. Rehellisesti sanottuna kokisin, että sillä tavalla nauttisin juhlasta eniten. Aikani ei kuluisi siihen, että katson lasteni perään tai viihdytän heitä. Onhan häät pienen lapsen näkökulmasta pitkä juhla. Ainoa poikkeus olisi varmasti sisaruksieni häät, tai äitini, jos hän joskus menee vielä uudelleen naimisiin. Jos joku sisaruksistani jättäisi lapseni kutsumatta, saattaisin kyllä ihmetellä ratkaisua. He ovat minulle kuitenkin todella läheisiä, samoin kuin lapsillenikin ja lapseni heille.
Voi olla, että harkitsisin lapsettomia häitä, jos oma perhetilanteeni olisi toinen. Myös lasten ikä vaikuttaa asiaan, kuten myös se, missä häät järjestetään. Jos häät vaativat pidemmän reissun yöpymisineen, voi se olla vaikea lastenhoidon kannalta järjestää. Silloin voisi olla ainoana vaihtoehtona mennä lasten kanssa tai jättäytyä kokonaan pois, mikä tuntuu aika kurjalta vaihtoehdolta.
Meidän häävieraat saavat itse tehdä päätöksen tulevatko lasten kanssa vai ilman. Uskon, että moni vieras valitsee tulla ilman lapsia. Lähipiirissämme on pieniä lapsia, joilla on sitten oma rytminsä ja omat tarpeet. Omatkin lapselle lähtevät pois ruokailun jälkeen. Vaikka emme rajaa lapsia pois, niin olemme mieheni kanssa päätyneet kyllä muunlaisiin rajauksiin pitääksemme vierasmäärän enintään 60 hengessä. Olemme ajatelleet, ettemme kutsu ystävien ja sukulaisten puolisoita, jos ne emme tunne heitä tai he ovat meille etäisiä. Meillä on molemmilla melko iso ja läheinen suku sekä laaja ystäväpiiri. Molemmat saamme kutsua noin 25-27 henkilöä, joten joudumme pakostakin rajata vierasmäärää, vaikka se olisi valitettavaa. Tällä tavalla saamme kutsuttua enemmän meille tärkeitä ihmisiä.
Saa jättää kommenttia!
-Iida
KUVAT: Pinja Mitrovitch
8 kommenttia