Kun ostin nykyisen kotini 2,5 vuotta sitten, ajattelin, että tämä olisi loppuelämän koti minulle ja kahdelle lapselle. Melko pian ajatus muuttui miehen tullessa kuvioihin ja perheen kasvaessa vielä yhdellä lapsella. Aloimme miehen kanssa haaveille yhteisestä isommasta kodista sitten joskus.
Meillä on kuitenkin ollut yhteinen tapa katsoa myyntiin tulevia asuntoja. Meillä on ollut hakuvahteja ja olemme saaneet aina meitä kiinnostavista kohteista ilmoituksen sähköpostiin. Tänä syksynä yksi myyntiin tullut kohde herätti meissä kiinnostusta. Heitin siinä sitten miehelleni, että pitäisikö meidän käydä katsomassa kyseistä kohdetta.
Päädyimme yksityisesittelyyn mukana molempien vanhemmatkin. Kohde ei kuitenkaan ihan tuntunut omalta. Se kuitenkin laukaisi jonkinlaisen ”asuntokipinän”. Saimme päähämme jotain, joka ei sitten jättänyt rauhaan.
Tällä hetkellä meidän oma koti on myynnissä. Koko syksy on mennyt asuntoasioiden parissa, asuntolainan hakemisella, oman asunnon myyntiin laittamisella, näyttöjä varten siivoamisella ja uuden kodin etsimisellä. Tämä paletti pääsi kyllä yllättämään! Miten paljon asunnon vaihtamiseen liittyy työtä, miten paljon epävarmuutta, jännitystä, ahdistusta, riskejä ja stressiä. Tuntuu, että olen jo ihan puhki, enkä ole vielä päässyt siihen itse asiaan, eli muutoon! Muutto tosin tuntuu pikku silaukselta tämän kaiken muun rinnalla. Ikävintä kaikessa on ehkä sellainen epätietoisuudessa eläminen. Sitä ei ei yhtään tiedä mistä itsensä löytää muutaman kuukauden kuluttua.
Ihan ensin jännitimme lainaneuvotteluita ja lainatarjouksia. Saammeko lainaa, minkä verran ja millaisin ehdoin? Ne vaihtelivat aika paljonkin pankeittain. Lainalupausten kanssa käytiin välillä epätoivon puolella ennen kuin tuli toivo ja varmuus, että asuntolaina meille mahdollistuu, jos ja kun oma asunto on myyty. Tästä alkoi sitten oman asunnon myynti. Myyntiä hoitaa kiinteistövälittäjä. Aluksi jännitin tuleeko yhteydenottoja, onko kiinnostuneita ja käykö täällä ketään. Se onneksi osoittautui turhaksi. Kiinnostuneita on kyllä ollut. Esittelyitä varten siivoaminen on osoittautunut yllättävän isoksi hommaksi kolmen lapsen kanssa. Sitä voi huokaista joka kerta, kun saamme koko perheen koiraa myöten ulos talosta ennen esittelyitä. Koko ajan odottaa, että koska tulee sitten se, joka haluaa tehdä varteenotettavan tarjouksen. Ja tarjouksesta päästäisiin vielä kauppoihin!
Kaiken ohessa meille on löytynyt uusi koti. Sitäkin on saanut jännittää. Hyväksytäänkö meidän tarjousta? Mitä jos jokun muun tarjous menee meidän ohi? Mitä, jos emme saa omaa kotia myytyä määrätyssä ajassa? Päästäänkö tekemään kaupat ja todella muuttamaan kyseiseen kotiin? Kyllä välillä ottaa ihan vatsanpohjasta. Olen miettinyt monta kertaa, että miksi me oikein lähdimme vaihtamaan asuntoa! Huomaan, että minun on vaikea pysyä toiveikkaana ja uskoa prossiin. Uskoa, että kaikki järjestyy. Mutta ennemmin tai myöhemmin niin tapahtuu tavalla tai toisella.
Ja kyllä nyt on hyvä aika vaihtaa kotia. Esikoinen on eskarissa ja edessä on koulutaival. Asuntokipinän iskiessä oikeastaan heräsin tähän ajatukseen. Että jos haluamme muuttaa, olisi se parasta tehdä pian. Vaikkemme halua muuttaa pois Nurmijärveltä, on kunnan sisällä paljon kouluja. En halua, että lapsi aloittaa jossain ja joutuu sitten vaihtamaan, jos muutamme toiselle puolelle kuntaa. Nyt sitten jännitetään mitä tuleman pitää! Tulen varmasti kertomaan enemmän muutosta ja uudesta kodista, kun pääsemme sinne asti.
-Iida