Vihreä rakkauteni
Vihreä väri on aika voimakas ja samaa aikaa todella rauhoittava. Nyt kun ympärillä alkaa olla jo ihanan vihreää, tulee siitä todella hyvä olo. Kotinikin on saanut kevään aikana paljon viherkasveja…
Vihreä väri on aika voimakas ja samaa aikaa todella rauhoittava. Nyt kun ympärillä alkaa olla jo ihanan vihreää, tulee siitä todella hyvä olo. Kotinikin on saanut kevään aikana paljon viherkasveja…
*Kaupallinen yhteistyö/ Ipanainen ”Sun täytyy sitten mennä sinne Ipanaiseen, se on niin ihana” vastasi ystäväni, kun kyselin hyviä lastenvaatekirppiksiä. Raskauden aikana Ipanainen onkin tullut tutuksi ja onhan se aivan ihana!…
Jos jotakin olen tähän menessä oppinut, on se raskauden käyttäminen tekosyynä. Raskaus on oikeastaan aika käypä syy kaikkeen ja sillä voi helposti selittää itselleen ja muille asioita. Raskauden jälkeen voi…
Minun äitini on supernainen. Äiti oli koko lapsuuteni kotona, kiitos isän, joka sen mahdollisti. Koulusta oli aina ihana tulla kotiin ja nähdä äiti. Äiti oli parasta, mitä tiesin ja toisaalta…
Tein todella hyvää ja raikasta sitruunakakkua. Haaveilin vaniljajäätelöstä ja tuoreista mansikoista tän kanssa. Kakku toimii todella hyvin juurikin kevään ja kesän juhlissa. Ehtiipä sen vielä hyvinkin tehdä huomista äitienpäivää varten.…
Kun olin ihan pieni, ajattelin, että isona minusta tulee äiti. Työnsin rattaita ja kuvittelin olevani äiti. Ja rattaissa nukkui poikanukke. Minun äiti työnsi rattaita, joissa oli ihan oikea poikavauva, minun…
Lähes kaksi vuotisen sinkku-urani aikana olen toivonut yhtä asiaa. Miestä. Olen pyytänyt universumilta miestä, manifestoinut ja hokenut lausetta ”haluan miehen”. No en nyt ihan näin, mutta kuitenkin. Useita kertoja selatessani…
Usein päänvaivaa aiheuttaa kahvilan valinta. Kahvin kanssa olisi kiva syödä jotain, eikä vain katsoa kavereiden syömistä. Raakakakkuja saa lähes joka putiikista, mutta usein haluisin ihan oikeasti pullaa tai kunnon sokerikakkua.…
Yksi uusi lempikahvilani on Cafe Tarina Munkkiniemessä. Erityisesti siellä on ihastuttanut gluteeniton porkkanakakku. Liian monta kertaa olen käynyt töiden jälkeen ostamassa kakkupalan mukaan. Aina siellä käydessä olen ajatellut, että nyt…
Minulle kevät alkoi jo maaliskuussa, sillä se nyt vain on virallisesti kevätkuukausi, oli sää mikä tahansa. Nyt kuitenkin toukokuun alettua, kevät on paljon konkreettisempaa. Ja joka vuosi kevät tuntuu aina…