Äititarinat osa 5
Ainolle äitiys ja raskaus olivat tietoisia valintoja. Hän sai ensimmäisen lapsensa lahjasoluilla. Meidän perhe Olen itsellinen äiti 1-vuotiaalle pojalleni. Meidän perheeseemme kuuluvat myös ukki, mummo, serkut, täti ja tätin mies,…

1. Tänään, kuten jokaisena päivänä tällä viikolla vauva on nukahtanut itse omaan sänkyyn yöunille ja nukkunut heräämättä aamun. Eilen nukuin itse jopa 8 tuntia, kun sain itseni normaalia aikaisemmin nukkumaan.…
Lapsi pyytää mukaan leikkimään. Tullaan tullaan. Hän tarjoaa innoissaan vihreää kaivuria ja sanoo, että minun tehtäväni on nyt leikkiä sillä. Lapsella on molemmissä käsissään pikkuautot. Hän on innoissaan ja silmät…
Olen kohta ollut vuoden yksinhuoltajana. Mistään muusta minulla ei ole kokemustakaan. Tämä on ainut kokemukseni vanhemmuudesta ja perheestä. Ennen raskauttani olin ollut sinkkuna jo kaksi vuotta, nyt jo kolme. Olin…
Menneellä viikolla olin useamman ystävän kanssa lounaalla ja kahvilla, oli yhden ystävän 30-vuotissynttärit, oli yhden ystävän babyshowerit ja luonani kävi aamupalavieraita. Näin myös yllättävissä paikoissa vanhan lukiokaverini ja toisen ystävän,…