Muistan tammikuun 2018, jolloin ajattelin, etten enää jaksa. Ajattelin silloin, että ala varhaiskasvatuksen opettajana on nähty. Yliopistolla oli ollut tutkimushanke opiskeluaikoinani, jossa oli todettu, että harva jatkaa alalla viittä vuotta pidempää. Olin juuri saanut lisän, kun alan työkokemusta oli tullut viisi vuotta täyteen.
Minua ahdisti niin paljon, että olisin halunnut irtisanoutua, ellen olisi ollut raskaana. Siinä kohtaa vakituinen työ kuulostikin hyvältä. Koin todella suurta riittämättömyyttä ja samaa aikaa valtavia paineita. Varhaiskasvatussuunnitelma oli uudistunut ja sieltä tuli työhän taas uusia vastuita, taas pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Ja niin olisin halunnut, mutta samaa aikaa piti soittaa vanhempia hakemaan lapsia kotiin, koska henkilökuntaa ei ollut riittävästi paikalla. Tuntui ettei mikään riitä, vaikka kuinka antaa ja haluaa parasta, sillä resurssit tulevat eteen. Kenen muun työaika oli lisääntynyt kilpailukykysopimuksessa ja palkka pysynyt ennallaan? Kenellä muulla leikattiin 30% lomarahoista? Motivaatiota todella sai hakea.
Lue tästä tammikuun 2018 fiiliksiä
Lue varhaiskasvattajan ammatista päiväkodissa
Nyt olen ollut poissa töistä melkein 1,5 vuotta ja nyt voin sanoa toipuneeni. Tämä loma on tehnyt tehtävänsä ja ollut riittävä lataamaan akkuja. Sillä olen innostunut varhaiskasvatuksesta uudelleen. Minua ei enää ahdistakkaan palata töihin. Minä en enää etsi mitä tahansa muuta työtä itselleni.
Minulle on tullut tunne, että minulla on vielä jotain annettavaa. Minä olen ihan hyvä työssäni ja haluan taas tuntea saavani työstäni tyydytystä, sitä kun kokee itsensä onnistuneeksi ja tarpeelliseksi. Sitä kun saa arvostusta esimieheltä ja kollegoilta. Sitä, kun voi työyhteisössä keskustella varhaiskasvatuksesta ja pedagogiikasta sekä ratkoa ajankohtaisia haasteita.
Haluan tietää missä alalla mennään. Onhan tämän 1,5 vuoden aikana tapahtunut paljon. Minusta jopa tuntuu, että olen ihan tippunut kelkasta. Tänä aikana nimikkeeni on muuttanut lastentarhanopettajasta varhaiskasvatuksen opettajaksi ja palkka noussut noin 150 euroa. Ja mikä onkaan tällä hetkellä kuuma aihe varhaiskasvatuksen kentällä, mistä nyt puhutaan? Mistä lapset puhuu, mistä he ovat nyt kiinnostuneita? Onkohan sinne viimein saatu kannettavat jokaiselle opettajalle? Onkohan ryhmissä tabletit lasten käyttöön? Miten vanhemmat suhtautuu mediakasvatukseen?
Innostukseni ei jää vain töihin palaamiseen. Minulle on tullut haaveita, unelmia, tavotteita, jotka liittyvät alaani. Alaan, josta kuvittelin löytävän poispääsyn vanhempainvapaan aikana. Minulle on syntynyt suuri tarve kehittyä varhaiskasvattajana ja saada lisää asiantuntemusta. Hain keväällä yliopistoon jatko-opintoihin opiskelemaan varhaiskasvatustieteen maisteriksi, mutta jäin kolmannelle varasijalle. Tulen hakemaan ensi vuonna uudelleen. Olen aina haaveillut siitä, että voisin laajemmin vaikuttaa lapsiin, en kuitenkaan ole kokenut päiväkodin johtajan työtä haaveenani, sillä se on oikeastaan uran ainut etenemismahdollisuus.
Nyt olenkin alkanut ajatella luennointia. Olen alkanut haaveilla erikoistumisesta ja asiantuntijuuden haalimisesta sekä lisäkoulutuksesta. Haluaisin olla todellinen alan asiantuntija, joka voisi oikeasti vaikuttaa alan kehitykseen. Haluaisin puhua ja luennoida varhaiskasvatuksesta. Haluaisin olla seuraava Jari Sinkkonen, joka kirjoittaa kasvatusoppaita ja luennoi vanhemmille. Tai ehkä voisin alkaa kiertää päiväkoteja ja toimia henkilökunnan inspiraatiopuhujana ja innostaa alan pariin ja tuoda lisää työmotivaatiota arkeen. Se, kun on kiireessä ja stressissä helppo unohtaa, ellei kukaan ole muistuttamassa alan hienoudesta. Lisäarvoa toki tuo tämä blogi ja käytössäni oleva näkyvyys mediassa.
Vaikka voisinkin jäädä tekemään työkseni somea, niin en halua. Haluan palata varhaiskasvatuksen pariin jollain tavoin. Saan sitä kautta myös paljon materiaalia ja ajatuksia blogiin. Niiden kirjoittaminen tuntuu paljon luontevammalta, kun todella on kentällä tekemässä duunia, eikä vain muistele aikaa, jolloin oli töissä.
-Iida
Kuvat // Josefina Prantl Nuppukuvaus
23 kommenttia