Hyvästit sinkkuelämälle

Olen ollut sinkkuna enemmän ja vähemmän kuusi vuotta, lähes koko aikuisen elämäni. Olen haaveillut rakkaudesta ja halunnut parisuhdetta todella paljon. Olen kaivannut läheisyyttä ja aikuista ihmistä arkeen. Olen haaveillut jouluista…

Read more

Vauvan kastejuhla

Viikonloppuna vietimme kuopuksen kastejuhlaa. Meillä oli todella onnistuneet ja lämminhenkiset juhlat. Pidin juhlat vanhassa Nurmijärven pappilassa. Tämän hetken kotimme olisi ollut aivan liian pieni juhlien järjestämiseen. Uuteen kotiin pääsemme muuttamaan…

Read more

Kuulumisia vauvakuplasta

Ihan uskomatonta, että olen jo kuukauden ajan ollut kahden lapsen äiti. Tuntuu, että vauvan myötä paljon on muuttunut ja toisaalta ei yhtään mikään. Minusta on tuntunut todella luontevalta olla kahden…

Read more

Hän on täällä

Kun olin aivan tympääntynyt raskauteen. Kun olin päättänyt, että ihan sama. Kun olin ajatellut, että älä sitten synny. Kun aloin henkisesti valmistautumaan käynnistykseen esikoisen tavoin. Sitten hän päätti saapua. Hän…

Read more