Kun olin aivan tympääntynyt raskauteen. Kun olin päättänyt, että ihan sama. Kun olin ajatellut, että älä sitten synny. Kun aloin henkisesti valmistautumaan käynnistykseen esikoisen tavoin.
Sitten hän päätti saapua.
Hän saapui kuluneella viikolla. Synnytys käynnistyi spontaanisti ja eteni nopeasti. Sairaalassa ehdin olla viisi tuntia, kunnes hän oli sylissä ja kotiin pääsimme hänen ollessa alle vuorokauden ikäinen.
Synnytys oli upea. Esikoisen synnytyksestä jäi kurja mieli ja toivoin tällä kertaa saavani eheyttävän synnytyskokemuksen. Sen todella sain moninkertaisena. Synnytin itselleni mieleisessä asennossa seisten ja nostin vauvan syliini. Olin aktiivinen toimija omassa synnytyksessä, sain vaikuttaa omaan synnytykseeni ja sen kulkuun. Minulle jäi niin hyvä tunne. Iso vaikutus oli myös synnytyksessä mukana olleella doulalla ja kätilöllä, jonka kanssa kemiat kohtasi. Tulen kertomaan synnytyksestä vielä paremmin teille!
Katsoesssani häneen, tajuan, että hän oli kaiken odottelun arvoinen. Ja hän syntyi juuri silloin kun pitikin. Hetki oli oikea.
Nostaessani hänet ensi kertaa syliini sanoin: ”Voi rakas, äidin rakas! Katsokaa, minä olen tehnyt tämän, ei ole totta” ja kyyneleet nousi silmiin. Rakkaus oli syntynyt toistamiseen. Jos missään vaiheessa raskaudessa epäilin voisinko rakastaa toista lasta, kuten esikoista, kaikkosi se sillä hetkellä.
Nyt olen kahden lapsen äiti. Ja miten luonnolliselta se onkaan tuntunut! Ihan kuin näin ainakin piti olla tai ihan kuin näin olisi ollutkin. Juuri hänen piti tulla meidän perheeseen. Juuri hänet on meille tarkoitettu. Rakkauden ja onnen määrää ei tällä hetkellä pysty kuvailemaan. Olen aivan sanattoman onnellinen, että saan kokea vauva-arjen jälleen, nuuhkuttaa vauvaa, pitää kiinni pienistä sormista, katsoa mutruista suuta ja silittää silkkistä poskea. Miten onnellinen olen lahjoittajalle, joka mahdollisti tämän vauvan meille. Meidän perhe tuntuu juuri nyt siltä kuin pitääkin. Mitään ei puutu, vaan kaikki on tässä.
Palailen pian vauvakuulumisilla,
-Iida
25 kommenttia