Istumme vastakkain. Minulla on tukka yön jäljiltä pörrössä. Minulla on jalassa villasukat ja päällä yöpaita, jossa on tahroja. Otin sen yöllä kaapista, jonne jostain syystä olen tunkenut valmiiksi likaisen yöpaidan puhtaiden joukkoon.On vissiin pitänyt taanoin tehdä pikasiivous. Minulla on silmäpussit ja ripsarin jämät levinneenä silmien ympärille, kun pesin meikit huonosti edellisenä iltana.
Hän istuu katsoen minuun. Hän hymyilee. Minä hymyilen. Katson hänen silmiinsä. Kukaan ei koskaan ole katsonut minua yhtä rakastavasti. Kukaan ei ole koskaan katsonut minua niin suurella rakkaudella. Hänelle minä olen kaunis. Hänelle minä vaikutan olevan kaunein näky koko maailmassa ja hän katsoo minua suurella hymyllä ja rakkaudesta loistavilla silmillä. Ja minä katson takaisin. Ja laitan samalla lusikkaa suuhun syöttäen häntä.
Voi luoja miten ihanaa. Ikkunasta näkyy valo. Siellä näkyy kevät. Olen onnellinen. Tämä on elämäni onnellisin päivä. Elän elämäni onnellisimpia päiviä. Saan istua yökkärissä, syöttää häntä, eikä ole kiire mihinkään. Saan ihastalla kevään valoa ja likaisia ikkunoitani. Valo läpäisee ne kuitenkin, joudumme jopa siristelemään silmiämme. Ja tästä minulle maksetaan. Minulle maksetaan siitä, että minä olen tässä ja syötän vauvaani.
Tuntuu, että olen ihan eri ihminen, kuin kuukausi takaperin. Kaikki johtuu keväästä. Kaikki johtuu valosta. Sen vaikutus elämän jokaisella osa-alueella on ihan valtava. Kuukausi sitten tuntui, että kuolen väsymykseen. Nyt tuo tunne on vieraillut enää harvoin. Olen niin onnellinen, että haluaisin vain jäädä tähän ja olla hänen kanssaan aina tässä. Nämä on elämäni parhaimpia päiviä ja en ehkä koskaan saa mahdollisuutta kokea niitä uudelleen. Tämä on ainutkertaista ja harvinaista. Harva missään muualla maailmassa saa olla tässä tilanteessa, kotona maksetusti, syöttää puuroa ja iloita keväästä.
Onneksi minulla on hänet. Hän tekee minut niin onnelliseksi!
-Iida
KUVAT / Pinja Mitrowitch
17 kommenttia