Olen kiinnittänyt huomiota ja ihaillu, että sä jaksat aina olla läsnä. Rankan työpäivän jälkeenkin. Ihailtavaa!”
Sain näin upean palautteen. Mielestäni olen paljon läsnä lapselle, mutta on paljon hetkiä, kun en ole läsnä.
Minä en ole lapselleni läsnä 100% vuorokauden ympäri. Minusta se ei ole vanhemmuuden edellytyskään. Minä laitan välillä pyykit kuivumaan lapsen pyöriessä jaloissani, laitan meille ruokaa, kun lapsi leikkii omiaan, katson telkkarista Ylen Aamua ja juon kahvia tai selaan puhelintani, kun lapsi lajittelee eläinhahmoja riviin. Saatan joskus jopa makoilla lattialla ja lepuuttaa silmiäni lapsen leikkiessä. Joskus vain tarvitsen muutaman minuutin tauon ja ajatukset muualle.
Tässä ajassa saa tuntea olevansa huono vanhempi lähes asiasta kuin asiasta. Se, ettei ole koko ajan läsnä ja anna lapselle kaikkeaan, saa usein syyllistymään. Tärkeintä kun on olla läsnä.
Usein tuntuu, että läsnäoloa punnitaan joka paikassa. Ihmiset näkevät pieniä vilauksia elämästäsi ja tekevät arvoita vanhemmuudestasi. Yleisin läsnäolon mittari tämä päivänä taitaa olla puhelin ja ruutuaika muutenkin. Hyvä vanhempi ei ole puhelimella lapsen hereillä ollessa, vaan läsnä. Hyvä vanhempi ei istuta lasta Pikku Kakkosen ääreen, jotta saa ruoan laitettua ja hetken itsekin hengähtää työpäivän jälkeen.
Olen työntänyt nukkuvaa vauvaa rattaissa ja kirjoittanut puhelimella viestiä. Olen tuntenut syyllisyyttä. Olen istunut bussissa nukkuvan vauvan kanssa ja selannut Instagramia. Olen tuntenut syyllisyyttä. Olen ollut taaperon kanssa ruokakaupassa ja katsonut puhelinta, jossa on kauppalista ja tuntenut syyllisyyttä. Olen istunut raitiovaunussa taaperon kanssa ilman puhelinta ja jutellut hänelle. Vanhempi nainen tuli sanomaan minulle, että ihanaa, kun olen lapselleni läsnä. Tunsin syyllisyyttä, sillä vain hetkeä aiemmin olin katsonut puhelimesta, millä pysäkillä pitää jäädä pois, jotta pääsemme oikeaan kohteeseen.
Yksi hetki ei kerro vanhemmuudesta ja läsnäolosta mitään. Mielestäni kyseessä on tasapaino, kaikkea kohtuudella! Jos lapsi saa riittävästi yhdessäoloa, läheisyyttä ja vanhemman läsnäoloa, hän kyllä kestää hetkiä itsekseenkin. Tärkeämpää on mielestäni se aika, kun ollaan yhdessä. Se aika, kun menee lapsen tasolle ja vastaa hänen leikkikutsuunsa. Onko silloin vain paikalla vai paikalla ja läsnä?
Yksi hetki ei merkitse. Ajatukset saattavat karata, kun on lapsen autoleikissä läsnä tai kun lapsi innostuneesti kertoo päivän tapahtumia. Yksi päivä ei merkitse. Joskus vanhempikin on poikki ja väsynyt, joskus ärsyttää ja suututtaa. Joskus vanhempi on kipeä. Ehkä koko päivä katsottiin Disney elokuvia sohvalta ja syötiin Saarioisen pinaattilettuja? Se on elämää. Joskus vanhempi voi sairastua masennukseen tai joutua sairaalaan. On tärkeää nähdä erilaisia tunteita, jotka ovat osa elämää. Loppuen lopuksi iso kokonaisuus merkitsee, sillä on oikeasti väliä. Isossa kuvassa läsnäolo on lapselle suurin lahja. Mutta yhden hetken, päivän tai pidemmän poikkeustilan takia ei kannata tuntea syyllisyyttä. Lapsi ei mene siitä rikki. Kun joku kaivaa puhelimen esiin, me emme tiedä millainen hetki hänellä on menossa. Sen varaan ei kannata tehdä arviota läsnäolosta.
Minä voisin olla täysin läsnä lapselleni hänen hereillä olo aikansa. Mutta on minun tehtäväni pitää myös itsestäni hyvää huolta, jotta voin olla se hyvä, läsnäoleva, vanhempi suuren osan päivää. Siksi siivoan, pyykkään, laita tiskit, laitan ruokaa ja hoidan arkisia asioita lapsen läsnäollessa. Sillä tavalla saan omaa aikaa. Eikä oma aika mene hotihommiin ja ruoan laittamiseen, vaan oikeasti saan käyttää ajan itseeni. Tehdä jotain, jonka koen kulloinkin hyväksi omalle mielenterveydelleni.
Lisäksi minusta on ihanaa, että lapsi näkee todellista arkea. Elämään kuuluu monenlaisia asioita. Minusta on ihana osallistaa hänet arjen askareisiin ja antaa hänen auttaa. Hän voi osallistua niihin omien taitojen mukaan ja onkin toistaiseksi todella innokas apuri. Tavallaan monet askareetkin tehdään yhdessä vaikka oma fokus ei olekkaan täysin lapsessa. Joskus on hetkiä, jolloin vanhemman on hoidettava asioita ja lapsi ei voi osallistua, mutta minusta on todella hyvä oppia myös siihen, että aikuinen ei ole aina leikkikaveri. Välillä on hyvä keksiä itse itselleen tekemistä ja oppia leikkimään itsekseenkin. Kun vanhempi on hoitanut pakolliset hommat, voidaan taas sen jälkeen olla yhdessä läsnä! Lapsen läsnäollessa on toisinaan etu ottaa myös omaa aikaa. Tietysti se edellyttää sitä, että lapsi on tyytyväinen eikä hänen tarpeitaan laiminlyödä.
Koen, että olen läsnä tilanteissa, joissa sitä vaaditaan ja osaan ottaa myös aikaa itselle. Osaan asettaa oman hyvinvointini tärkeään asemaan, koska sitä tarvitaan, jotta voi olla läsnä. Koen, että omatuntoni kyllä kertoo, jos en ole ollut riittävästi läsnä. Myös lapsi osaa kertoa sen. Lapsi osaa kyllä vaatia läsnäoloa. Hän hän ei saa sitä, hän alkaa hakea sitä erilaisin keinoin ja ne ei aina ole positiivisia. Minä ehdottomasti haluan olla läsnä lapselleni.
-Iida
KUVAT // Sanni Siira
14 kommenttia