Mieheni kosi minua joulukuussa muutama päivä lapsemme syntymän jälkeen. Olimme puhuneet kosimisesta ja häistä jo etukäteen. Meille molemmille oli selvää, että haluamme mennä toistemme kanssa naimisiin ja mieheni koki, että hän haluaa vastata kosimisesta. Ajankohta oli ihana yllätys!
Me olemme miehen kanssa jo alustavasti suunnitelleet häitä. Meille on molemmilla halu mennä naimisiin muutaman vuoden sisään kosinnasta. Ajankohdaksi olemme miettineet 2025 syksyä. Syksy tuntuu meistä tunnelmalliselta ajankohdalta häille. Myös talvihäät voisi hyvin olla vaihtoehto. Tämän vuoden syksy tuntuu tulevan ihan liian äkkiä, jonka takia ensi vuoden syksy tuntuu hyvältä ajankohdalta. Lisäksi lapset olisivat lähes 7-, 3- ja 2-vuotiaat, mikä helpottaa jo heidän hoitokuvioitaan verrattaen tähän syksyyn. Rahaakin ehtii kertyä vähän enemmän säästöön!
Meillä on eriäviä toiveita juhlien suhteen ja olemme pallotelleet kaikenlaisia ideoita isoista häistä pieniin häihin sekä siviilivihkimisestä kirkossa vihkimiseen.
Itseäni ajatus pienistä ja intiimeistä häistä viehättää. Olisi ihanaa, että juhlissa olisi paikalla perhe ja lähimmät ystävät. Voisin jopa mennä salaa naimisiin hyvin pienesti digi- ja väestövirastossa. Minulle on tärkeää saada viettää aikaa miehen kanssa ja huomioida häissä myös meidän lapset. Toisaalta olen aina haaveillut meneväni naimisiin kotikirkossani, Nurmijärven kirkossa, jossa vanhempanikin vihittiin. Kirkko on todella kaunis vanha puukirkko 1800-luvulta. Minulle visuaalisuus ja pienet yksityiskohdat ovat häitä miettiessä tärkeitä. Tahdon myös panostaa hääkuviin ja valokuvaaja on itselleni tärkeä asia häiden koosta ja paikasta riippumatta.
Mieheni taas kokee, ettei hänelle ole suurtakaan merkitystä vihitäänkö meidät kirkossa vai olisiko meillä siviilivihkiminen. Hän haluaisi kuitenkin isot hääjuhlat, kun kerran naimisiin mennään. Hän toivoo kunnon juhlia, joissa olisi alkoholitarjoilu ja bändi soittamassa. Ruoalla ja juomalla on hänelle erittäin suuri merkitys. Hän on koulutukseltaan kokki ja arvostaa hyvää ruokaa sekä juomaa ja on näin ollen halukas panostamaan niihin. Sen sijaan hän ei ole innostunut perinteisistä hääleikeistä ja ohjelmanumeroista häissä, eikä häntä ihan helposti saisi tanssimaankaan.
Olemme suunnitelleet vihkimistä Nurmijärven kirkossa. Olemme molemmat paikallisia ja suurin osa lähipiiristäkin asuu Nurmijärvellä. Näin ollen olisi tietysti kiva, että juhlatilakin olisi kohtuu lähellä.
Olemme katselleet erilaisia vaihtoehtoja ja sopivan matkan päästä löytyy montakin juhlatilaa, joita olemme miettineet. Lähimpänä Ahjolan nuorisotila, Kytäjän juhlatila, Knehtilän tila, Härmän rati, Krapi ja Villa Ahlberg. Näistä paikoista suurin osa myös vastaa ruoka- ja juomapuolen hoitamisesta, joka olisikin meille mieleisin vaihtoehto, ettei tarvitse erikseen lähteä miettimään catering-yrityksiä. Kyseisiin tiloihin myös mahtusi 80-100 henkeä. Meillä on molemmilla läheiset perheet ja lähisuku. Sen lisäksi meillä on molemmilla iso joukko ystäviä. Jos kutsuisimme lähisuvun ja ystävät, olisi häissä 80-100 vierasta. Oma suosikkini näistä on Knehtilän tila. Se vaikuttaa tunnelmalliselta navettarakennukselta, jossa olisi ihana juhlia häitä ja sen lisäksi ruoka valmistetaan laadukkaista, pääosin kotimaisista, luomu- ja lähitilojen raaka-aineista.
Muutamien tarjousten perusteella olemme saaneet jotain käsitystä siitä, mitä häät tulisi maksamaan. Tilavuokrat, ruoat, juomat, pöytäliinat, koristeet, kukat, bändi, vaatteet, sormukset, valokuvaaja ja kaikki muu kustantaisi helposti noin 10 000-15 000 €. Kaikkein suurin kuluerä on tietysti ruoalla ja juomalla sekä tilalla riippuen juhlatilasta toki. Tämä onkin saanut miestäni vähän empimään isojen hääjuhlien järjestämistä.
Onhan kyseessä todella iso summa rahaa. Ja vaikka se olisi meille taloudellisesti mahdollinen summa, niin kyllä meillä olisi myös muitakin käyttökohteita rahalle. Hääbudjetin ajatteleminen onkin saanut tarkentamaan sitä ajatusta, että kenelle ja miksi me niitä juhlia järjestetään. Mitkä asiat on meille tärkeitä ja minkä verran haluamme niihin käyttää rahaa. Vieraiden rajaaminen tuntuu ajatuksena vain todella haastavalta. Oma äitini, sisarukseni puolisoineen ja isovanhemmat puolisoineen ovat jo lähemmäs 20 henkeä.
Tällä hetkellä kuitenkin vakavasti pohdimme pienempiä häitä ja kompromissimallia molempien toiveiden väliltä. Voisimme panostaa hyvään ruokaan ja yhteiseen aikaan. Meillä voisi olla vihkiminen Nurmijärven kirkossa, jonka jälkeen veisimme vieraat vain syömään hyvin. Ruokailun lomassa olisi mahdollista seurustella, pitää puheita ja olla jotain pientä ohjelmaa. Tällä tavoin häät myös loppuisivat ajoissa ja lasten olisi mahdollista olla koko ajan paikalla. Yhteisen ruokailun jälkeen voisimme miehen kanssa lähteä viettämään hääyötä. Tällä hetkellä itse haaveilen hotelliyöstä aivan kaksin mieheni kanssa. Olisi aivan ihanaa mennä vaikka Kämp -hotellin sviittiin ja laittaa siihen sitä rahaa. Miten ihana olisi saunoa ja kylpeä rauhassa illalla, nukkua hyvin ja syödä aamupalaa huoneeseen tarjoiltuna! Jos häät loppuisivat todella myöhään, tälläinen luksus-sviitti tuntuisi ihan turhalta rahanmenolta, kun siitä ei ehtisi nauttia. Mikäli isompia juhlia jäisi kaipaamaan, voisi sitä sitten järjestää laajemmalla joukolle erikseen kesäjuhlat ihan kotona, joissa grillattaisiin ja paistettaisiin pizzaa.
Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia niin pienistä kuin suuristakin häistä!
-Iida
16 kommenttia