Kuun vaihteessa meillä on edessä muutto. Parhaillaan istun keskellä jätesäkkien ja pahvilaatikoiden muodostamaa kaaosta. Muistan ensimmäisen ”oman” asuntoni. Sen asunnon, jonne muutin kotoa niin sanotusti omilleni. Se oli vuokrayksiö Helsingissä. Ne 27 neliötä tuntuivat hulppeilta. Ne olivat kokonaan minun, eikä niitä tarvinnut jakaa kenenkään kanssa.
Vietin kuusi vuotta elämästäni asuen 24-27 neliöisissä kerrostaloyksiöissä. Muutin ensimmäiseen kerrostalokaksioon, kun odotin vauvaa. Kaksio tuntui taivaalta. Siinä oli niin paljon tilaa ja 65 neliötä. Siellä oli jopa ihan oikean kokoinen jääkaappi ja pakastin! Ja parveke! Kaikki tavarani hukkuivat kaksioon. Pieni 120cm sänkyni näytti entistä pienemmältä ja pieni 24 tuumainen telkkarini oli yksi musta piste kaksion suuruudessa.
Kaksiosta muutimme 64 neliöiseen kerrostalokolmioon. Vauvan kasvaessa taaperoksi olin alkanut haaveilla omasta huoneesta molemmille. Kolmio tuntui unelmalta. Oma huone tuntui unelmalta. Siinä oli ovi ja sen sai kiinni. Hetkittäin tuntui taas siltä, että minulla oli jotain omaa, jotain jota olin viimeksi omistanut yksiössä. Jotain joka kuului vain minulle. Olin valtavan onnellinen, että minulla oli oma paikka. Tuntui myös aikuisemmalta, kun oli tilaa ja molemmilla omat huoneet.
Kuukausi sitten löysin aivan ihanan 63 neliön rivitaloasunnon. Kävimme katsomassa sitä ja kaikki siinä osui kohdilleen. Valmiiksi koiralle aidattu piha, katettu terassi, sauna, ilmalämpöpumppu, hyvä pohja, kiva alue ja sopiva vuokra. Mutta. Siinä oli yksi mutta. Se oli kaksio. Muuten niin täydellinen, mutta melkeimpä valmiiksi meille pieni huonejaon vuoksi.
Mietin kovasti tämänhetkisiä tarpeitani, jotka kallistuivat enemmän rivitalon suuntaan. Pohdintani johtivat siihen, että päädyin irtisanomaan vuokrasopimuksen nykyisestä kerrostalokolmiosta ja tekemään uuden vuokrasopimuksen rivitalokaksiosta. Muutaman yön päästä me nyt pääsemme muuttamaan uuteen kotiimme.
Kuitenkin kaksioon muutaminen hieman hävettänyt ja nolottanut. Moni on kysellyt tulevasta kodista ja olen vältellyt sanomasta, että kyseessä on kaksio. Minusta tuntuu, että ympärilläni ihmiset muuttavat vain isompiin ja isompiin asuntoihin, lapsilla on omat huoneet, leikkihuoneet ja vanhemmilla työhuoneet. Minua on hieman nolottanut kertoa, että tulen jakamaan makuuhuoneen lapseni kanssa, eikä meillä ole enää omia huoneita kummallakaan. Juuri iloitsin oman huoneen unelmaa ja nyt jo luovun siitä. Olen miettinyt mitä muut ihmiset sanovat; ”Mitäs jos tulee vauva, missä se nukkuu, miten te sitten mahdutte tai mitäs jos tulee miesvieraita tai alat seurustella, nukutteko kaikki sitten lapsen kanssa?”
Oikeasti ei pitäisi olla mitään väliä. Tällä hetkellä piha tuntuu parhaalta ratkaisulta ja se tulee helpottamaan meidän perheen arkea todella paljon. Lapsi voi ulkoilla pihalla itsenäisesti ja koiran ensimmäiset aamupissat onnistuvat omassa pihassa. Alkuun kolmiossa ihastutti oma huone, mutta ajan kuluessa olen huomannut sen olevan melko turha. Minä ainoastaan nukun siellä, en muuta. Suuren osan ajasta myös lapseni nukkuu siellä. Lapsenikin huone on lähes turha. Hän nukkuu vieressäni ja leikkii olohuoneessa, jonne kuljettaa kaikki lelut omasta huoneestaan aina uudelleen. Koen, että voin luopua yhdestä huoneesta, kun saan tilalle pihan ja saunan.
Uusi kotimme palvelee meidän tarpeita juuri nyt. On tavallaan turha miettiä mitä sitten jos joskus minulla on miesystävä tai mitä jos saan toisen lapsen. Vuokralla asumisessa kun on se hyvä puoli, että asunnosta pääsee melko vaivattomasti eroon ja kotia voi vaihtaa tarpeiden muuttuessa.
Nyt odotan, että muutto on tehty ja pääsemme uuteen kotiin! Olen todella innoissani ja uskon, että siitä tulee todella ihana, kun saamme omat tavarat paikoilleen!
-Iida
25 kommenttia