Olo on ollut viime aikoina tosi lattea. Ehkä se on tämä korona, ehkä valon puute? Vai onko se vain tämä vuoden päättyminen, joka ei tunnu koskaan loppuvan ja jonka toivoisi jo loppuvan?
Eemi on ollut viimeisen 12 päivän aikana 1 päivän päivähoidossa. Ensin olimme lomalla ja sitten Eemi sai flunssan oireita influenssarokotteesta. Päivät ovat menneet kotona. Kodin pyörityksen ja lapsen hoidon välissä olen välillä vastaillut akuutteihin meileihin. Iltaisin olen avannut tietokoneen ja tehnyt puolille öin töitä. En ole paketoinut joululahjoja ja askarrellut joulukortteja glögiä siemaillen joulumusiikin soidessa taustalla niin kuin olin kuvitellut.
Lisäksi sisällöntuotanto takkuaa. Illalla ei oikein tahdo jaksaa, tekisi mieli vain köllähtää sohvalle salkkareiden pariin. Jatkaa katsomalla Koko Suomi leipoo ja lopettaa Ex-onnellisiin.
Ei jaksa, ei huvita, ei saa mitään aikaan. En oikein tiedä mistä kirjoittaisin blogiin. En keksi mitään kirjoitettavaa Insta feediin ja tekisi mieli laittaa pelkkiä emoji-merkkejä. En jaksa sanoa mitään Instagram stooriin, en jaksa puhua. Ei ole mitään kiinnostavaa kerrottavaa. On vain arkea kolmion seinien sisällä, tavarakasoja ja muistilistoja. On yökkäripäiviä ja päiviä, kun ulos mennään vasta iltapäivällä.
Suhteeni someen on todella ristiriitainen tällä hetkellä. Tavallaan se on ihanaa, se on minun työtä, paikka jakaa omia fiiliksiä, kauniita kuvia ja olla vuorovaikutuksessa. Toisaalta on aina oltava jotain uutta sanottavaa, on aina otettava vastaan toiveita, pyyntöjä ja kritiikkiä.
Joku ei jaksa, kun stooreja on liikaa, toinen harmistuu, kun viikonloppuna ei tavalliseen tapaan tule tinder-juttuja, yksi toivoo lisää varhaiskasvatusta, toinen sinkkujuttuja ja kolmatta ei kiinnosta mikään lapsiin liittyvä. Joku toivoo enemmän reseptejä, joku diy-juttuja ja joku enemmän arkisuutta. Yksi pyytää enemmän vaate-esittelyitä ja toinen kritisoi vaatteiden brändejä ja kysyy eikö kestävä kehitys kiinnosta. Jollekin feedi on pintaliitoa ja pelkkiä kauniita kuvia. Joku taas haluaa inspiroitua juuri kauniista kuvista, arkisia pyykkikasoja ei halua katsoa somessa, kun niitä on kotonakin. Osaa ärsyttää kirjoitusvirheet, ne syö ammattimaisuutta.
Useat toivovat mielipiteitä, aitoutta ja vaikeita aiheita. Halutaan vertaistukea omiin ongelmiin, samaistumispintaa, rohkeutta ja realismia. Samaa aikaan sanotaan, ettei äidille ole sopivaa avautua deittailusta, seksistä, parisuhdeongelmista ja mielenterveydestä. Eikä kukaan jaksa raskaita aiheita päivittäin. Somesta haetaan muuta ajateltavaa omaan elämään, aivojen nollausta, jotain iloista, kivaa, positiivista ja kevyttä sisältöä. Muttei kukaan pelkkää positiivistakaan jaksa. Olen saanut palautetta tyhjänpäiväisestä sisällöstä, joka on tusinatavaraa ja olen saanut palautetta, että valitan jatkuvasti, eikä minua jaksa. Olen saanut palautetta lihatuotetta koskevasta yhteystyöstä, koska se ei ollut vegaanista. Vegaaniresepteistä olen saanut palautetta, ettei soija ole hyvä, pitäisi suosia kotimaista protiinilähdettä.
Minäkään en jaksa olla vastaanottamassa kaikkien toiveita. En jaksa edes yrittää olla kaikille kaikkea, sillä en voi koskaan siinä onnistua. Otan todella paljon paineita ja stressiä somesta, sillä haluaisin tehdä työni hyvin. Oli asia mikä tahansa, joku on aina eri mieltä. Päivittäin on se olo, etten onnistunut jonkun mielestä työssäni tänäänkään. En ollut tänäänkään tarpeeksi. Mitä enää voi kirjoittaa ilman paheksuntaa? Mitä uskaltaa sanoa, jottei joku pahoita mieltään?
Tämä on kuudes vuosi kun kirjoita, eli olen elänyt tämän ongelman kanssa jo pidempään. Selkeästi tämä kulunut vuosi on ollut kaikille todella rankka ja uuvuttava ja se näkyy palautteessa. Tänä vuonna on ollut tyypillistä loukkaantua, jopa suuttua niin, että lakkaa seuraamasta ilmoittaen siitä ja estää. Kun voi huonosti ja on huono mieli, ottaa herkemmin itseensä ja pahoitaa mieltään turhistakin asioista. Huomaan sen jo itsessäni. Aiemmin minua on ehkä suojannut päivätyöni. Vaikka se oli raskasta, oli siinä aina ilo ja positiivisuus läsnä. Lasten kanssa työskentelyn plussat! Jos joskus saikin ikävää palautetta, josta otti itseensä, pystyi asian aina käsitellä työkavereiden kanssa ja monet jutut puitiin kokouksessa työyhteisön kesken. Lisäksi sai työnohjausta, joka oli iso tuki työlle. Sisällöntuottajilla ei ole työnohjausta eikä edes ammattiliittoa. Työ on melko yksinäistä erityisesti vallitsevan tilanteen takia.
Olisi mahtavaa olla kaikkien mieleen, huomioida kaikkien toiveet, näkökulmat ja elämäntilanteet. Olisi mahtavaa, jos vuodesta toiseen voisi keksiä uutta, omaperäistä ja mielenkiintoista sisältöä. Olisi mahtavaa saada seuraajat aina hyvälle tuulelle. Mutta minkäs teet kun joka syksy kysytään vinkkejä päivähoidon aloitukseen ja joka joulu kysytään mitä lahjaksi lapselle, opettajalle ja vanhemmille. Jollekin se tulee aina uutena, vaikka se olisi jo moneen kertaan kerrottu. Minkäs teet kun kerta toisensa jälkeen suosituimpia postauksia ovat blogihaasteet, jotka ovat kiertäneet jo kaikilla. Jollekin 12 faktaa minusta -postaus on turhanpäivästä tusinasisältöä, mutta suuri yleisö tykkää, onhan kyseessä yksi vuoden suosituimmista teksteistä. Joku toivoo ympäristöasioita ja joku varhaiskasvatusta, jotka pyrin myös huomioimaan, mutta aiheet kiinnostavat pientä joukkoa. Siitäkin huolimatta kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, vaikkei ne tavoittaisi niin suurta yleisöä, mutta pyrin tarjoamaan niiden rinnalle myös kevyempiä postauksia. Yritän tarjota monipuolista sisältöä.
Yritän tasapainoilla omassa elämässäni, niin työssä kuin äitinä. Yritän selviytyä arjen kriiseistä, ajottaisista yksinäisyyden puuskista ja tasapainoilla henkisten kriisien kanssa. Miettiä mitä haluan, mikä on minun juttuni ja selviytyä niistä hetkistä, kun tuntuu etten riitä ikinä itsenäni, vaan pitäisi joka päivä olla enemmän, antaa itsestään vielä enemmän ja olla parempi versio itsestään kuin eilinen, jotta olisi hyväksytty. Näin vuoden loppua kohden olen aina hieman hukassa. Se kertoo siitä, että on aika pysähtyä, jotta voi kirkastaa suuntaa. Oikeasti minä tarvitsen vain sitä glögiä, joulumusiikkia ja uppoutumista paketointiin. Sitä, ettei tarvitse ajatella mitään muuta kuin minkä värinen nauha paperiin sopii parhaiten.
-Iida
KUVAT: Pinja Mitrowitch
50 kommenttia