Tiiäkkö, mun mielestä äitiys on tosi raskasta, kun pitäisi olla täydellinen. Yritän olla ottamatta paineita äitiydestä, mutta onhan se haastavaa. Mun mielestä on järkyttävää, kun ihmiset arvostelee kaikkea mitä teet.”
”Kannoin harteilla sitä paskan äidin viittaa.”
”Kyllä menee äitiys vaikeeksi, kun korvike ja soseet on suorastaan saatanasta ja ties mitä hernelinssipötköä pitäs joka välissä pyöritellä.”
”Hävetti aina helvetisti availla niitä purkkiruokia.”
”Koko ajan on paineita ja paskamutsiolo. Tuntuu, että oot hyvä äiti, jos sormiruokailet, käytät kestovaippoja, täysimetät kaks vuotiaaksi ja puet gugguuta ja mini rodinia. Ei vaan jaksa, Meillä Lidlin vaatteita ja kaikki soseet ostan kaupasta. Inhottaa, että pitää tällästäki miettiä somen takia, että onko huono äiti.”
”Koen huonommuutta siitä, että imetys ei näytä onnistuvan monista syistä.”
”Meillä syödään myös soseita, mutta laitan vaan sormiruoasta kuvia someen. En jaksa vastaanottaa sitä paskaa.”
”Vanhemmuus menee vitturalleen suoraan sanottuna. On sormiruokailua, kiintymysvanhemmuutta, allassynnytystä, luomusynnytystä, vessahätäviestintää. Voi perse sanon vaan.”
”Inhoan kaikkia hypetyksiä, koska, ne jotka poikkevat siitä, kokevat näitä huonommuuden tunteita. Ihan kun niitä ei tässä äitiydessä olisi jo tarpeeksi.”
”En kuulu enää mihinkään Facebookin mammaryhmiin. Siellä on niin kärkkäitä mielipiteitä, että tuntee itsensä aina huonoksi niitä lukiessa.”
”Tee mitä teet, oot aina huono äiti, koska ihmiset on kusipäitä.”
Minulla on yleensä sellainen tunne, että olen tosi hyvä äiti. Mutta huomaamatta sitä alkaa vertailla itseään toisiin äiteihin. Ja tahtomattaan saa neuvoja asiaan kuin asiaan. Kysymättä saa kommentteja omasta toiminnasta. Ja niin vaan välillä alkaa miettiä, että osaako ollenkaan, onko tässä ihan paska nyt sitten kuitenkin? Miksen saa olla ihan vaan äiti ilman arvostelua?
Välillä vaikkei kukaan sanoisi mitään, kuvittelee heidän sisimmässään syyllistävän. Yllä olevat lainaukset on tulleet minulle viestillä teiltä. Ja tosiaan, joskus valmisruokapurkin avaaminen saa hien pintaan, vaikkei kukaan sanoisi asiasta mitään. Meillä on niin vahvana vain se mielikuva millainen on se hyvä äiti. En tiedä kuka on tuon hyvän äidin määritelmän luonut kaikkine kriteereineen. Voiko kukaan olla täydellinen äiti ja pitää myös psyykkeensä kasassa? En usko. Siksi en voi ymmärtää syyllistämistäkään.
Aina, kun joku kysyy imetyksestä, alan kertoa tubulaarisista rinnoista, aina, kun joku kysyy sormiruokailusta, alan kertoa allergioista ja refluksista, aina, kun joku kysyy hoitoon jättämisestä, alan selittää, että olen ainut vanhempi, en mä muuten. Vaikka minun todellakaan tarvitsisi sanoa yhtään mitään. Minun tulisi luottaa siihen, että minun valintani on hyvä ja antaa myös toisten luottaa minun tekemääni valintaan yhtään häpeilemättä. Usein on kuitenkin sellainen olo, että omat valinnat pitää perustella. Sitä haluaa, että ne omat valinnat saavat yleistä hyväksyntää ja pelkää toisaalta syyllistämistä niin kovasti.
Kyllä jokainen perhe tietää mikä heitä palvelee ja auttaa perheen hyvinvoinnissa. Vauvalle parasta on jaksavat ja hyvinvoivat vanhemmat. Vauvat ymmärtävät enemmän kuin me ymmärrämme heidän ymmärtävän ja he vaistoavat tunteita ympäristöstä. Jos vanhemmat stressaavat siitä mitä muuta ajattelee ja elävät hirveässä syyllisyydessä, niin eihän se palvele ketään.
Joskus on todellista viisautta löysätä jostain ja lisätä paikkuja sitten johonkin muuhun asiaan. Kun energiaa säästyy jostain, voi panostaa johonkin sellaiseen, jota sinä päivänä itse pitää tärkeänä. Me pidämme eri asioita tärkeänä ja haluamme käyttää voimavaroja eri tavoin. Minusta on vain järkevää priorisoida ajankäyttöä ja säästää omia voimavaroja ja valita ne asiat, joihin haluaa omaa energiaa käyttää. Kyllä jokainen haluaa vauvavuoden jälkeen olla vielä henkisesti tolpillaan. Eikä se onnistuu, jos kaikkeen laittaa 110% parastaan.
Vanhempia on eri lähtökohdista, eri ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa. Annetaan jokaiselle tilaa toteuttaa vanhemmuuttaan syyllistämättä. Aika moni tietää miten kurjalta väsyneenä ja parhaansa tehneenä tuntuu sukulaisten, läheisten tai ystävien arvostelevat kommentit. Kaikilla vanhemmilla on kuitenkin sama tavoite ja päämäärä. Miksi ei siis tueta toisiamme siinä, kun kuitenkin aikuisina tiedetään, että hyvään lopputulemaan voi päästä monia reittejä pitkin?
Aika usein ajattelen, että jokainen olisi varmasti onnellisempi, jos keskittyisi oman elämän hallintaan ja läheisten hyvinvointiin, jättäen toisten valintojen ihmettelyt tekemättä.
-Iida
Kuva Pixabay
18 kommenttia