Nyt on se hetki, kun saa kysyä miten tämän loppuvuoden oikein jaksaa? Miten tämä voikin tuntua joka vuosi yhtä pahalta? Ja joka vuosi yllättää yhtä lailla? Ai tälläistäkö tämä olikin, tämä marraskuun harmaus. Kellojen siirron jälkeen elämä on kulkenut tahmeasti. Aamulla ei huvita, eikä päivälläkään saa aikaiseksi. Illalla tuntuu ihan yöltä. Yöllä ei nukuta, kun silloin tulee mieleen kaikki mitä päivällä unohti. Taas jäi soittamatta neuvolaan se 2-vuotis tarkastus! Kunpa voisin nukkua talviunta ja herätä helmikuussa, kun aurinko tiputtaa säteitään ja saa lumihangen loistamaan. Niin, jos edes tulee lunta.
Mutta ei. On pakko nousta, vaikka tällä hetkellä nukumme huonommin kuin aikoihin unikoulun vuoksi. Kaduttaa sekin projekti, vaikka ehkä jossain tulevaisuudessa häämöttääkin itsenäisen nukahtamisen jalo taito. Muuton yhteydessä lapseni unohti itsenäisen nukahtamisen taidon ja niinpä minä olen istunut vieressä, pitänyt sylissä ja ottanut viereen, koska siten olen vain päässyt helpommalla. En ole jaksanut ryhtyä opettamaan häntä nukahtamaan itse, mutta nukuttaminen taas on vienyt viiimeisetkin hermon rippeet. Nyt tartuin hommaan, kaikista kuukausista juuri nyt marraskuussa! Ja lapseni on kostoksi alkanut heräilemään öisin.
Synkkyyttä ei auta sekään, että kaikki päivät tuntuvat samanlaisilta. Kotona työskentely on saanut minut todella laiskaksi ja pelkkien roskien vienti tuntuu suuritöiseltä hommalta. Nekin jäävät kasaan ulko-ovelle ja muistan ne aina, kun joku on tulossa kylään ja eteisessä lemuaa. Vien lasta päiväkotiin pukemalla yöpaidan kanssa housut ja vetämällä takin päälle. Tulen kotiin ja istun sohvalla hetken takki päällä ennen kuin saan itseni toimintaan. Iltapäivällä vaihdan vaatteet, sillä en kehtaa hakea lastani samoissa kuteissa kuin viedessä. Muuten vielä henkilökunta ajattelee, että makaan päivät pitkän työkseni. Tuntuu siltä, että minulla ei ole vuorokaudenrytmiä tai ainakin se on hyvin sekaisin. Tykkäsin siitä, kun sain aamulla vaatteet päälle ja viikonloput tuntuivat viikonlopuilta. Kotona on koko ajan harmaata, istun koneella yökkäri päällä ja juon kahvia. En tiedä mikä aika on kyseessä.
Miten marraskuusta oikein selviää? Voi kun tietäisi! Tai tiedän. Kyllähän tästäkin vain selviää, kuin paljosta muustakin. Moneen muuhun nähden marraskuun harmaus ei ole vakavaa. Oikeastihan tämäkin on niitä asenne kysymyksiä.
Harmittaa, että marraskuu meinaa aina viedä mukana ja muuttaa minutkin ihan harmaaksi. Ja se tapahtuu kuin yhdessä yössä, kun lokakuu vaihtuu marraskuuksi. En tykkää olla tällainen vetelehtijä! Se on ihan okei hetkittäin, mutta en voi vaipua tällaiseksi usean kuukauden ajaksi. Haluaisin jaksaa tämän marraskuun ja kaikki seuraavatkin kuukaudet ennen kevättä. En halua elää aina odottaen valoa. Haluan elää pimeässäkin.
Haluan jotenkin piristää tätä marraskuuta. Luvata itselleni, että selviän. Luvata, että huolehdin itsestäni nyt erityisellä hellyydellä, sillä tarvitsen sitä. Ja tiedän, että se piristää. Se auttaa jaksamaan. Mikä siinä onkin, että silloin ei jaksa antaa itselleen, kun eniten sitä tarvitsisi? Juuri silloin, kun on kaikkein harmainta, ei jaksa lähteä ulos, syödä kunnolla tai pukeutua muuhun kuin harmaaseen tai mustaan? Vaikka silloin se olisi juuri kaikkein tärkeintä? Miksi minun tarvitsee joka vuosi muistuttaa itseäni tästä samasta asiasta?
Haluan luvata sinulle marraskuu, että menen aiemmin nukkumaan. Turha ihmetellä väsymystä, kun valo sammuu klo 00.19. Nyt klo 23.00 on viimeinen takaraja. Minä lupaan sen.
Minä lupaan pukea eri vaatteet päivällä ja eri vaatteet yöllä. Lupaan käyttää enemmän vaatteita, joista tulee hyvä mieli!
Lupaan käyttää enemmän huulipunaa ja harjata hiukset. Rakastan huulipunia ja meikkaamista, se piristää ja tekee olostani ryhdikkään. Kaipaan kauneutta, joten lupaan antaa sitä itselleni.
Lupaan syödä enemmän värejä. Ja edes yrittää pilkkoa kasviksia ja vihanneksia valmiiksi jääkaappiin!
Lupaan tehdä enemmän asioita, joista tulen iloiseksi. Kuten sytyttää kynttilöitä, kuunnella musiikkia tai äänikirjoja, syödä juustoja ja joulutorttuja, askarrella joulukortteja ja taiteilla ihania joulupaketteja. Lupaan antaa itselleni luvan innostua jo joulusta.
Lupaan, että kotoilen hyvillä mielin ja moitin itseäni vähemmän laiskottelusta. Ymmärrän, että valo vaikuttaa mielialaani todella paljon ja on ihan ok laskea tehoja.
Lupaan järjestää enemmän tekemistä marraskuuhun. Marraskuu ei itsessään tarjoa minulle mitään odotettavaa, ei juhlia, syntymäpäiviä tai muutakaan, joten on itse tehtävä jotain. Vietän oman Helsinkipäivän, jolloin olen aamusta iltaan tekemässä juuri mitä tykkään. Menen leffaan, enkä vain haaveile katsoen Ensilumi elokuvan mainoksia. Ja käytän syntymäpäivälahjaksi saamani kauneushoitola lahjakortin, jottei käy niin kuin yleensä, että sen käyttää kun aikaraja on juuri umpeutumassa. Suunnittelen nämä kalenteriin ja pidän suunnitellusta kiinni.
Lupaan ladata kahvinkeittimen iltaisin, jotta voin ilahtua aamuisin!
Tässä on paljon lupauksia. En voi luvata, että kaikki ne toteutuu, mutta lupaan yrittää.
-Iida
KUVAT: Pinja Mitrovitch
12 kommenttia