Vaikka haluan suhtautua asiaan myönteisesti ja ottaa kaiken tarjottavan hoitoavun vastaan, niin tuntuu se aika kamalalta. Minulla on joka kerta aivan kamala olo, synnytyksen jälkeen varmaan toiseksi hirvein. Rintaa puristaa ja tuntuu alastomalta, jotain puuttuu. En ole minä. Kävellessä kukaan ei edes tiedä minun olevan äiti, olen vaan tavallinen ihminen. Tämä varmasti on asia mikä myös monella estää vauvan jättämisen hoitoon, mutta pienin askelin se varmasti tekee jokaiselle äidille hyvää!
Jos minulla olisi kumppani, toinen vanhempi mukana arjessa ja lähtisin ruokakauppaan tai lenkille yksin, en ajattelisi, että lapsi on hoidossa. Lapsi olisi toisen vanhempansa kanssa. Mutta minä olen lapsen ainoa vanhempi ja lapsen kanssa aivan joka hetki ja lapsi on mukanani kaikkialla. Jos haluan ns. omaa aikaa (inhoan muuten kyseistä termiä), täytyy järjestää vauvalle hoito.
Vauvani ollessa kolmeviikkoinen, häntä hoiti kotipalvelun työntekijä. Minulla käy toistaiseksi Helsingin kaupungin lapsiperheille tarkoitettu kotipalvelu kerran viikossa 2,5 tuntia. Kyseessä on maksullinen palvelu. Se myönnetään usein 3 kuukaudeksi ja jatkuu tarvittaessa. Palvelun on tarkoitus tukea laspiperheitä ja vanhempien jaksamista.
Noiden käyntien lisäksi äitini on kerran hoitanut vauvaa aamupäivän, kun minulla oli menoa, jossa vauvan läsnäolo olisi ollut haasteellinen. Naapurissani asuva perhe on myös käyttänyt pari kertaa vauvaa vaunulenkillä ja kerran ystäväpariskunta pitänyt hänestä huolta muutaman tunnin. Hän on aina ollut omassa kodissaan tai mummilassa, eli hänen päivittäisissä ympäristöissään.
En usko, että on oikeaa ikää antaa vauvaa hoitoon, vaan jokainen tekee ratkaisut oman ja perheen jaksamisen ja voimavarojen mukaan. Joskus kuulee paheksuttavan vauvan hoitoon antavia perheitä ja asiaa kauhisteltavan, ”noin pienen antavat hoitoon” jne. Kukaan toinen ei kuitenkaan elä sitä kyseisen perheen arkea. Jokainen itse tietää mikä ja milloin on parasta.
-Iida
7 kommenttia
Upeasti ajateltu! Oikeaa ikää tuskin on ja kaikki apu on tärkeää. Itsekin ajattelen, että on ihanaa saada lapsen elämään paljon tärkeitä ihmisiä, jotka haluavat olla hänen kanssaan. Ja siitä voi vain tuntea kiitollisuutta!
Samaa mieltä, jokainen itse päättäköön! Ja itsekin ajattelen, että kiva ottaa aikaa blogityöllä ja välillä kirjottaa ihan rauhassa! Nykyään perhe mielletään niin pienenä ja toisaalta se nähdään parhaana hoitojana, vaikka joskus perhe on ollut hyvin laaja ja koko yhteisö on osallistunut hoitoon :)
Hyvä pointti ja ihan totta! Ei ole itkuhuutoja tai muuta. Vauva omaksuu sen hoitajakseen kenen sylissä se nyt kulloinkin vain sattuu olemaan ja on hänen kanssaan yhtä. Kertomasi eroahdistus on kyllä todellinen ja molemmille varmasti riipivä kokemus!