Minulta on useasti toivottu ruokapäiväkirjan julkaismeista. Erityisesti, kun tämän Eemin ruokapäiväkirjan jälkeen sanoin, että omani ei kestä päivänvaloa. Minä olen kyllä koko vauvavuoden laiminlyönyt itseäni. Saatan hyvin huomata puolilta päivin, etten ole syönyt vielä mitään. Usein saan kuitenkin aamupalan syötyä, mutta sitten lähdemmekin menoille ja iltapäivällä huomaan, että päätä särkee. Tajuan taas, etten ole juonut tai syönyt mitään.
Olen ottanut tavoitteeksi syödä säännöllisesti ja ruokaa, ihan tavallista ruokaa. Toistaiseksi lähes joka päivä tulee syötyä jotain ns. hyvää. Vielä, kun siitä jaksaisi irtautua! Mutta tässä ruokapäiväkirjani sunnuntailta. Onnistuin syömään hyvät ateriat. Mukana myös mutakakkua ja irtokarkin jämät, jotka ostin lauantaina kotona vietettyyn leffailtaan.
Ja tietysti vettä reilusti päivänaikana, jonka laitan nykyään valmiiksi pulloihin, jotta tulen varmasti juoneeksi riittävästi päivän aikana.
-Iida
7 kommenttia