Koska kiire tulee kuitenkin, haluaa kaiken ylimääräisen minimoida. Vaikka tietää, että on aikataulu, joka ei jousta, haluaa aamuihin silti rauhaa ja riittävästi aikaa. Rauhallinen aamu vaatii todella paljon suunnittelua, kuten ylipäätään tämän uuden arjen suunnittelu. Kaikkia pitää valmistella etukäteen.
Seuraava päivä alkaa jo edellisestä illasta. Kaikki kannattaa laittaa illalla valmiiksi. Se takaa sujuvat aamut ja päivä on kiva alottaa. Valmistelu helpottaa todella paljon töihin paluuta! Iltaisin on toki aika väsynyt päivästä ja tekisi mieli vaan rojahtaa sänkyyn. Aamulla kaduttaa, jos niin tekee. Väsymyksestä huolimatta valmistelu kannattaa illalla.
Alta voit lukea, mitä kaikki teen helpottaakseni arkea.
Iltaisin teen jo aamupalan valmiiksi. Minä haluan istua ja syödä ja juoda. Joillekin toimii se, että syödään matkalla töihin tai vasta töissä. Mutta minun työssäni se ei ole oikein mahdollista. Matkalla syöminen on myös haastavaa, kun liikun Eemin kanssa julkisilla. Illalla voi tehdä smoothien jääkaappiin, tuorepuuron, keittää kananmunaa tai tehdä voileivät valmiiksi. Minä teen myös oman ja Eemin välipalat illalla jääkaappiin, josta otan ne aamulla sitten reppuun. Syön töissä lounaan klo 11.00 ja kotona olen klo 17.00, joten välipala on paikallaan. Eemi syö päiväkodissa välipalaa noin 14.00, mutta hänelle on kotimatkalle välipala.
Iltaisin laitan seuraavan päivän vaatteet valmiiksi odottamaan. Valitsen molemmille vaatteet ja laitan ne pinoon eteiseen.
Laitan ulkovaatteet valmiiksi. Katson illalla seuraavan päivän säätä ja sen mukaan laitan sopivat ulkovaatteet odottamaan eteiseen. Mitään ei aamulla tarvitse etsiä laatikoista ja kaapeista, kun kaikki on valmiina.
Pakkaan repun illalla. Meillä molemmilla on omat reput. Katson niiden sisällön kuntoon. Eemin repussa kulkee mahdolliset pyykit/varavaatteet, muutama vaippa, pari kirjaa matkalukemisena, tutti ja harso. Minun repussani on avaimet, rahapussi, kalenteri, pari kestokassia, juomapullo ja molempien välipalat.
Käyn suihkussa illalla. Helpotan aamuja mahdollisimman pitkälle, eli käyn suihkussa illalla. Yleensä teen sen samaa aikaa, kun Eemi on kylvyssä.
Tilaan ruoan kotiin. Olen aina satunnaisesti käyttänyt kauppakassi-palveluita, joissa tilatut ostokset tuodaan kotiin, mutta nyt olen ottanut sen viikottaiseksi tavaksi. Ruoat tulee meille aina torstaina illalla. Tilauksessa on mukana kolme ruokaa, joista ehkä kasi syödään perjantai-maanantai -välillä. Viikonloppuna on kiva syödä vähän paremmin, mutta ruoista jää maanantaille. Tiistain, keskiviikon ja torstain syömme yhtä ruokaa, kunnes taas perjantai vapailla kokkaillaan sekä sunnuntaina. Arkena voin työpäivän jälkeen poiketa kauppaan, jos jotain oleellista puuttuisi.
Laitan ruokaa pakkaseen. Jos ruokaa tulee paljon tai näyttää siltä, ettemme syö ajallaan kaikkea, laitan pakkaseen. Pakkasesta voi sulattaa valmiita annoksia, kun niitä tarvitsee!
Ostan valmisruokaa. Aika usein ruokatilauksestani löytyy pari valmisruokaa. Ihan vain siltä varalta, että jossain kohtaa viikkoa olisi hetki, ettei ruokaa jaksa tehdä. Ne helpottavat kummasti.
Siivoan kerran viikossa. Yksi isompi siivous riittää viikon aikana. En ole vielä päättänyt, että mikä päivä olisi siivouspäivä, perjantai tai sunnuntai. Sotkua tulee työpäivinä vähän, kun kotona ollaan kaksi tuntia hereillä olo ajasta ja siinä ajassa pitäisi syödä päivällinen ja iltapala. Keittiössä on eniten siivottavaa, muualta vaan on laitettava lelut paikoilleen. Jos mahdollista, kannattaa siivous ulkoistaa ja antaa siivoojan hoitaa se vaikka kahdesti kuussa. Säästää paljon aikaa omasta arjesta ja varmasti helpottaa arkea, kun aikaa jää sitten lasten kanssa olemiseen. Tästä vielä itse haaveilen. Mutta onneksi minulla on nyt useasti ollut siivousapua.
Laitan tavarat heti paikoilleen. Tämä auttaa tosi paljon, vaikka onkin minulle todella vaikeaa. Olen sellainen luova persoona, jolla tavarat leviää, kun luovuus tarvitsee tilaa. Kun laittaa heti tavaran paikoilleen, siivottavaa ei juuri synny.
Välillä joku muu hakee. Yritän järjestää Eemille joka viikolle ainakin yhden lyhyemmän päivän. Se tarkoittaa sitä, että joku muu hakee hänet päiväkodista. Tällä hetkellä onkin todella ihana tilanne, että muutama läheinen tekee vuorotyötä ja saattaa päästä välillä hakemaan ja olemaan Eemin kanssa. Se helpottaa todella paljon arkea. Töistä voi lähteä kotiin ihan rauhassa, eikä tarvitse änkeä vaunuja ruuhkabussiin.
Palkitsen itseäni. Aina on joku syy hemmotella itseään! Mutta pienet hyvän mielen jutut helpottavat arkea, silloin jaksaa paremmin. Minä esimerkiksi hemmottelen ihanalla iltapalalla, jonka syön sohvalla, ostan kukkia, joita rakastan tai katson sängyssäni suosikkisarjaani pari jaksoa.Vapaille ostan jotain vähän parempaa aamupalaa. Ainakin itse puristettavaa appelsiinimehua!
Laita omat vinkkisi jakoon!
-Iida
12 kommenttia