Eikä aikaakaan, kun kello on jo yhdeksän ja vauva on valmis ensimmäisille päiväunille. Sydämeni pakahtuu, sillä se tarkoittaa aamukahvia hiljaisuudessa. Kuulen vain omat ajatukseni, en muuta. Unien jälkeen syömme lounasta ja lähdemme ulkoilemaan, kävelylle tai puistoon. Vaihtoehtoisesti saatamme lähteä lounastreffeille tai kahville.
Aamupäivisin tekemistä riittää ja usein olen itse vasta vaatteet päällä lähempänä puolta päivää. Koska en muka vain ole ehtinyt. Iltapäivällä vauva nukkuu vielä toiset unet 14-16.00 välillä, ne ovat kestoltaan edelleen mysteeri, joskus 40 minuuttia ja joskus 2 tuntia.
Ja siitä sitten alkaa kitutunnit. Siitä alkaa odotus, että voisi aloittaa iltatoimet, laittaa vauvan nukkumaan ja olla itsekseen viimein. Jos vauva on nukkunut hyvät päiväunet, ilta ei ehkä ole yhtä kituutusta ja kellon tiirailua. Jos hän kuitenkin on suostuvainen alle tunnin uniin, niin silloin ilta tuntuu todella pitkältä ja sitä vain odottaa yöunia. Vauva käy yönille 19.30-20.00. Toki vauvakin väsyy iltaa kohden ja saattaa olla erityisen ärsyttävä kitisijä, jolle kelpaa vain äiti. Ymmärtäähän sen. Vaikka oma sisäinen lapsi kiehuu ärsytyksestä. Välillä illat menevät todella hyvin, enkä kärsi yhtään, mutta toisinaan niin ei ole.
Minulle kitutunnit sijoittuvat 16.00-19.00 väliseen aikaan. Aamupäivisin lapsiperheille on ihan valtavasti aktiviteettejä tarjolla. On jumppaa, vauvahierontaa, muskaria, leikkipuistotoimintaa ja kerhotoimintaa, usein äiti-ystävät ovat myös liikkeellä ja seuraa saa helposti. Illat ovat aika pitkiä yksin vauvan kanssa kahdestaan. Lisäksi koen, että viikonpäivälläkin on väliä. Tiistaina ei tunnu yhtään niin pahalta, kun näin perjantaisin. Silloin luon mieleeni illuusion, että kaikilla muilla tulee nyt mies kotiin ja he lähtevät yhdessä ruokakauppaan autolla tekemään viikonlopun ruokaostokset. Kotona he istuvat kaikki yhdessä ruokailemaan ja lasten nukkuessa katsovat sohvalla yhdessä elokuvaa. Perjantaihin verrattavissa olevia päiviä ovat juhlapyhät ja kaikki tälläiset Ed Sheeran konserttipäivät, jolloin kaikki muut ovat siellä konsertissa paitsi sinä, joka makaat olohuoneen lattialla ja vauva pitää sinua kiipeilytelineenä. Vaikka tiedän, ettei tämä ole se todellisuus, niin aina välillä mieli tekee kepposet.
Sainkin toiveen kertoa, että miten niistä kitutunneista oikein selviää.
Toinen neuvoni on, että tuuletu. Lähtekää ulos ja ota vaikka iltapäiväkahvi termariin. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kotona vauva roikkuu jalassani, mutta puistossa hän unohtaa minut. Ja koska olen aamupäiväulkoilussa tehnyt hiekkakakkuja ja aktivoinut lastani, voin iltapäväulkoilussa istua laatikon reunalla ja juoda kahvia hyvällä omatunnolla. Jos et ole kykenevä puistoon asti, kuten en aina minäkään, niin mikä vaan ulkoilu toimii, vaunut, rattaat, pyörä tai tula ja ulos. Ja nyt tämä vielä toimii, mutta voi olla himan haastavaa puolen vuoden päästä, kun on mustaa ja päälle sataa räntää. Saa nähdä miten talvella selviän kitutunneistä, joudun ehkä tehdä toisen postauksen silloin.
Kolmas neuvoni on etsiä ystävä, joka kärsii myös kitutunneista. Eli lapsen omaava henkilö, joka on a) yksi huoltaja, b) puoliso tekee matkatyötä tai c) puoliso on vuorotyössä. Kyseisillä henkilöillä on varmasti kokemusta kitutunneista ja lähtevät varmasti mielellään iltapäivällä kahvitreffeille tai puistoon piknikille. Eli sovi itsellesi iltaan sijottuvaa ohjelmaa! Minä olen löytänyt kategorioihin sopivia ystäviä. Aina en kaipaa iltoihin tekemistä, erityisesti, jos päivällä on ollut jo paljon tekemistä. Ja joskus tykkään oikeasti maata lattialla ja leikkiä kiipeilytelinettä. Aina illat ei tunnu raskailta, ei onneksi aina tarvitse odottaa tuntien kulumista, että voi aloittaa iltatoimet. Mutta on kiva tietää, että on muitakin, jotka ymmärtävät kitutuntien päälle. Joskus se viesti tai soitto riittää tuomaan lohtua. Ja tieto siitä, että seuraa on saatavilla. Usein sovin parille illalla viikossa tekemistä. Sillä on iso vaikutus, jos joskus lähtee kylään illalla tai toisinpäin. Ei ole niin yksin.
-Iida
10 kommenttia