Vasta kun sä tulit minun tarinaan,
on jokaisella sivullani tarkoitus
Sä saat mut luottamaan, että luet mut loppuun
Mun koko sydän sinut tähän haluaa
Olet minun peloilleni karkoitus
Sä saat mut uskomaan onnelliseen loppuun”
Kuulin tämän Kaija Koon uuden biisin jokin aika sitten ja siitä saakka olen soitattanut sitä kotona joka päivä. Jopa Eemi tunnisti laulun ruokakaupassa sen soidessa radiossa. Tulen laulusta niin surulliseksi ja niin onnelliseksi samaa aikaa. Kertosäkeen sanat saavat sisälläni tunneryöpyn ja kehoni lämpimäksi.
En voi edes kuvitella nukkuvani kenenkään vieressä! Nukun mahdottoman huonosti. Mitä lähempänä joku on, sitä enemmän alkaa ahdistaa. Alkaa ahdistaa, että omasta ajasta pitäisi antaa vielä jollekin toiselle. Sitä on niin vähän ja niin monia joille itsestään haluaisi antaa. Pakokauhu iskee, jos kuvittelen asuvani jonkun kanssa yhdessä. Miten siitä selviäisi? Mitään useamman lapsen ja aikuisen uusperhekuvioita en halua edes ajatella.
Samaa aikaa minussa herää kunnon taistelijatar, jonka sydän huutaa, että hemmetti kyllä minäkin! Minäkin vielä saan sanoa nuo sanat ja omistaa tämän biisin jollekin. Joku vielä tulee tähän tarinaan, pyyhkii pelot ja saa uskomaan onnelliseen loppuun. Joku tulee osoittamana kaikki huoleni turhiksiJa se tulee olemaan paljon parempaa, mitä olen edes koskaan osannut kuvitella.
Se epätoivo vain iskee niin herkästi. Erityisesti, kun pian olen ollut 4 vuotta sinkkuna. Siis NELJÄ ja se on oikeasti kauan, kun ajattelee, että olen 27-vuotias. Enpä neljä vuotta sitten ajatellut, että sinkkutaipaileeni olisi näin pitkä. Tuntuu, että kaikilla muilla on kumppani ja kaikki muut vielä löytävät sen ihan salamana. Enkä vain voi olla miettimättä miksi minun kohdallani kaikki menee toisin. Miksi minun tarinaani ei eksy kukaan? Eikö olisi jo aika, minun vuoro? Neljän vuoden odottelun jälkeen?
Vaikka tunnen olevani hyvin kyynistynyt, on sydämessäni aina toivoa. Aina kuitenkin haluan uskoa, että minun tarinaan tulee vielä se luku, jossa kerrotaan rakkaudesta. Aina kaikista vastoinkäymisistä huolimatta haluaa luoda itselleen sitä toivoa, että vielä joku päivä. Pakko. Erityisesti nyt, kun eletään poikkeuksellisia aikoja, haluaa uskoa entistä lujemmin onnelliseen loppuun.
-Iida
25 kommenttia