Kaksi viikkoa sitten en ottanut koronaa niin vakavasti. Ajattelin, ettei se Suomeen tule samassa mittakaavassa mitä muualle. En oikeasti olisi osannut kuvitella, että olemme tässä pisteessä missä nyt olemme. Ja uskon tämän olevan vain alkua, tyyntä myrskyn edellä.
On oikeastaan ollut vaikea ajatella edes muuta. Huoli on suuri. Huoli läheisistä ja omasta lapsesta.Mitä, jos joku läheinen sairastuu? Huoli muutosta. Miten se hoituu, kun sosiaaliset kontaktit pitää olla minimissä? Mitä, jos kuukauden päästä ulkonaliikkumista on rajoitettu? Huoli työstä ja taloudellisesta tilanteesta. Voiko nyt lähteä täysipäiväiseksi yrittäjäksi? Kaksi viikkoa sitten se näytti vielä mahdolliselta ja unelmista oli tulossa totta. Nyt minulta on siirtynyt kaksi yhteistyötä tulevaisuuteen ja yksi peruuntunut. Huoli läheisten taloudellisesta tilanteesta. Yrittäjäperheeni on kovilla, mutta monia rakkaita läheisiä koskee lomautukset. Epävarmuus on myös piinaavaa. Kuinka kauan näin jatkuu? Mitä tulee vielä tapahtumaan? Uskaltaako elämää suunnitella kuukauden päähän? Koska elämä palautuu”normaaliin”?
Minä olen osa varhaiskasvatuksen henkilöstöä ja yhteiskunnan kannalta merkittävässä asemassa. Näin ollen käyn normaalisti töissä.Vien lapseni kahdella bussilla päiväkotiin ja jatkan matkaani omalle työpaikalleni. Työpäivän jälkeen haen lapseni ja eristäydymme kotiin. Samoin vapaapäivinä ja viikonloppuna. Sosiaalisten kontaktieni määrä yhden päivän aikana on jo todella suuri väistämättä. Sen takia yhtään enempää ei ole tarpeen. Oletettaen tulen sairastumaan enemmän tai myöhemmin. Jos yhtään katsoo Etelä-Euroopan tai vaikka Ruotsin tilannetta, niin virus leviää hurjaa vauhtia. Suurin huoleni on tietysti oma lapseni. Mitä hänelle käy, jos minä tarvitsisin sairaalahoitoa? Jos hän menisi sukulaisten hoiviin, olisi melko varmaa, että he saisivat tartunnan.
On hirveää ottaa tälläinen riski. Toisaalta joidenkin se riski on otettava. Ison riskin ottavat myös terveydenhuollon henkilöstö. Enkä voi kuin kiittää heitä siitä, että he ottavat riskin. Jos he eivät sitä tekisi, ei minuakaan kukaan hoitaisi, jos sattuisin sairastumaan. Siksi minäkin otan riskin ja samalla olen osana mahdollistamassa heidän töihin pääsyään. Samaa aikaa olo on jollain tapaa ylväs. Onhan tätä koronan aiheuttamaa kriisiä verrattu sotaan. Ja onhan Suomi poikkeustilassa ensi kertaa sotien jälkeen, eli kyllä tämä tietynlaista taistelua on näkymättömän viruksen vaikutusten lieventämiseksi. Tuntuu, että olen ”rintamalla”, jos niin voi sanoa. Tunnen itseni tärkeäksi roolissani.
Tärkeä rooli on myös kotiin eristäytyneillä. Monikaan ei vain tunnu ymmärtävän sitä. Ei ohjeita anneta turhaan. On ihmisiä, jotka eivät voi olla kotona, jotka riskeeraavat oman ja läheistensä terveyden. Meillä kaikilla on oma osamme tässä kriisissä ja mahdollisuus toimia omalta osaltamme yhteiskunnan hyväksi. Eristäytyminen suojaa niitä, jotka joutuvat töihin halusit sitä tai eivät. Eristäytyminen ja sosiaalisten kontaktien välttäminen hidastaa viruksen leviämistä. Sillä ehkäistään kaikkien sairastuminen samaa aikaa ja sillä turvataan terveydenhuollon henkilöstön riittävyys ja toimintakyky. Asia on hirmu tärkeää ottaa vakavasti ja siksi pysytellä kotona. Pahimmassa tapauksessa meidänkin liikkumista tullaan rajoittamaan tiukemmin, jos tämä ei toteudu muutoin. Pahimmassa tapauksessa kaikki hoitoa tarvitsevat eivät tule hoitoa saamaan.
Oman turvallisuuteni kannalta toivon tietysti, että lapsetkin jäisivät kotiin, jos se suinkin on mahdollista. Päiväkodit ovat auki ja päiväkotiin saa tulla, mutta suositus on pitää lapsi kotona. Sama koskee alkuopetuksen luokkia 1-3. Koulut ovat heille auki ja heillä on mahdollisuus lähiopetukseen, jos vanhempi ei voi sitä muuten järjestää. Tiedän, että on paljon lapsia, joille päiväkodin/koulun aikuiset ovat turvallisin vaihtoehto. On varmasti perheitä, joissa on alkoholismia, perheväkivaltaa, mielenterveysongelmia, sairauksia, masennusta, perheitä, joissa ei ole mahdollista pitää lasta kotona. Ja toisinaan se ei ole lapsen etukaan. Mutta tässäkin korostuu juuri muiden merkitys. Ne, jotka voivat jäädä kotiin, suojaavat näitäkin lapsia, joilla päiväkoti/koulu on turvallisin paikka. Olli Luukkanen OAJ:n puheenjohtaja sanoi: ”Toivon ja vetoan teihin, että jos teillä on suinkin mahdollisuus pitää lapsi kotona, pitäkää. Se on hyvä lapsen, muiden perheenjäsenten ja opettajien terveyden kannalta. Ja vaikka he eivät sairastuisi, he voivat kuljettaa virusta.”
Pysykää kotona. Vaikka se on varmasti henkisesti todella kuormittavaa. En osaa edes samaistua. Kolmen kotona vietetyn päivän jälkeen ehdin jo tylsistyä. Ystäväni sanoi minulle puhelimessa, että on jopa kateellinen, että pääsen töihin, jossa tapaan muita aikuisia ja saan keskustella. Puolensa toki kaikessa. Töissä riski taas on suurempi sairastumiselle. Voimia jokaiselle tähän tilanteeseen!
-Iida
11 kommenttia