Miltä koulun aloitus on tuntunut?
KUUNTELE POSTAUS TÄSTÄ Esikoiseni aloitti tänä syksynä koulun. Pitkin kesää läheiset kyselivät miltä kouluun meno tuntuu ja hän kertoi sen olevan kiva juttu. Itsekin koin, ettei tässä mikään muutu. Olihan…
KUUNTELE POSTAUS TÄSTÄ Esikoiseni aloitti tänä syksynä koulun. Pitkin kesää läheiset kyselivät miltä kouluun meno tuntuu ja hän kertoi sen olevan kiva juttu. Itsekin koin, ettei tässä mikään muutu. Olihan…
Mieheni on ollut nyt puoli vuotta hoitovapaalla. Ja puoli vuotta vielä edessä. Ennen hoitovapaata mieheni oli vanhempainvapaalla seitsemän kuukautta. Noiden kuukausien aikana kirkastui hänen toiveensa jäädä vielä hoitovapaalle. Tämä aika…
Tämä vuosi on päästy aloittamaan uudessa kodissamme! Ei ole kauaa, kun kerroin edellisen kotimme olevan myynnissä. Se meni kaupaksi kuukaudessa, mikä on todella hyvin tässä markkinassa. Vaikka kuukausi todella on…
Muistan sen hetken, kun miehen piti mennä ensimmäistä kertaa töihin vauvan syntymän jälkeen. Olin itkenyt monena iltana etukäteen. Minua hirvitti jäädä yksin kolmen lapsen ja koiran kanssa. Miten ikinä saisin…
Kolme asiaa elämästä -blogihaaste, jonka huomasin muutamassa seuraamassani blogissa taannoin! Tämän postauksen voit myös kuunnella! Kolme paikkaa, joissa olen asunut: Olen kotoisin Nurmijärveltä. Nuorena aikuisena haaveilin muutosta Helsinkiin ja ajattelin,…
Ehdin olla sinkkuna kuusi vuotta ennen nykyistä parisuhdettani. Muistan kuinka sitä kumppania kovasti toivoi ja kuinka sitä haaveili elämästä parisuhteessa. Kuvitelmissani asuin kumppanin kanssa yhdessä. Vuosi vuodelta elämä alkoi muotoutua…
Tätä on vaikea uskoa todeksi. Vaikka totta se on. Kauppakirjat on allekirjoitettu ja käteeni annettu nippu avaimia. Ne kuuluvat uuteen kotiin. Siihen asuntoon, jonka pihaa reunustaa vanhat omenapuut. Siihen asuntoon,…
Viikon ajan olo on tuntunut jotenkin normaalilta. Sellaiselta kuin ennen. Menneet viikot olo on ollut sairas. Kuin olisin ollut kahdeksan viikkoa oksennustaudissa. Todellisuudessa sairastuinkin oksennustautiin kaiken päälle. Siinä hetkessä koin…
Seuraaja kirjoitti minulle: ”Musta on vau, kun joku rohkenee itsekseen mennä katsomaan jotain näytöstä! Itse en nimittäin kykenisi.” En tiedä johtuuko asia siitä, että olen ollut sinkku kohta kuusi vuotta.Olen…
Aikuisiällä ystävyyssuhteiden solmiminen ei käy ehkä yhtä helposti kuin lapsena, jolloin ystäviä tupsahti elämään tuon tuosta. Koulussa vietti monta tuntia päivässä vuosien ajan, joten siellä tuli melko luontevasti solmittua ystävyyssuhteita.…