varhaiskasvatus

Ideoita opettajien muistamisiin

Esikoiseni on pian viimeisiä päiviä varhaiskasvatuksessa ennen kesälomaa. Kesäloman jälkeen hän aloittaa eskarin, joka onkin tulevan koulun yhteydessä. Varhaiskasvatuksen päättyminen tuntuu erityiseltä, onhan se ollut osa elämää usean vuoden ajan.…

Read more

Lapsikin tarvitsee lomaa

Olen sitä mieltä, että lapsi tarvitsee lomaa varhaiskasvatuksesta, vaikka varhaiskasvatus onkin lapsen oikeus ja sillä on paljon hyötyjä lapselle. Varhaiskasvatus  nimittäin edistää lapsen oppimista ja tukee lapsen kasvua ja kehitystä.…

Read more

Voisinko palata varhaiskasvatuksen opettajaksi?

Tällä hetkellä käynnissä on laaja kunta-alan lakko. Lakon taustalla on eri ammattijärjestöt. Lakko järjestetään 3.-9.5.välisenä aikana. Lakko vaikuttaa kymmenessä kaupungissa ja lakon piirissä on 81 000 työntekijää. Lakon vuoksi monet…

Read more

Tonttukiikarit

    Jos kaipailet joululomalaisen kanssa tekemistä, kokeilkaa tehdä  tonttukiikarit! Kuvien kiikarit ovat minun itseni tekemät, mutta lapseni riemastui niistä valtavasti nähtyään ne ja saatuaan ne leikkeihinsä. Hän virittäytyi leikin…

Read more

Päiväkodin arjesta kertovia kirjoja

Monella on edessä monin tavoin jännittävä uusi arki!  Joku aloittaa ensimmäistä kertaa varhaiskasvatuksessa ja joku taas palaa pitkän loman jälkeen. Ilmassa voi olla monenlaisia tunteita, niin lapsella kuin aikuisellakin! Listasin…

Read more

Keikalla varhaiskasvatuksessa

           Vuosi sitten toukokuussa jäin kesälomalle varhaiskasvatuksen opettajan työstäni, jonka jälkeen aloitin täysipäiväisenä yrittäjänä. Aina aika ajoin tämän vuoden aikana on tullut sellainen olo, että olisipa ihmisiä…

Read more

Mitä varhaiskasvatuksen henkilöstölle lahjaksi?

Minulta on kovasti kyselty lahjaideoita varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Lahjan antaminen ei ole välttämätöntä, eikä se ole mikään oletus. Itse työntekijänä olen aina kokenut, että persoonallinen kortti henkilökohtaisen palautteen kera, on ollut…

Read more