Ostin selluliittivoiteen ja levitin sitä vatsalleni ollessani yläaste-ikäinen. Mittailin mittanauhalla vatsanympärystä toistuvasti. Haluisin pienemmän vatsan. Nivean mainos oli luvannut, että voide kiinteyttää näkyvästi kahdessa viikossa. Levitin sitä kolmesti päivässä ja uskoin sen vaikutukseen.
22-vuotiaana menin ensimmäiseen rasvansiirtoon. Toimenpide tehtiin tubulaaristen rintojeni muodon korjaamiseksi julkisen terveydenhuollon piirissä. Yhteensä minulle on tehty kolme rasvansiirtoa. Ensimmäisessä siirrossa toivoin, että rasvaa otettaisiin vatsasta ja siirettäisiin rintoihin. Herättyäni operaatiosta, kirurgi kertoi, ettei vatsasta irronnut siirtämiseen kelvollista rasvaa ja hän käytti reisiä. Pettymys oli suuri. Olin kuvitellut, että toimenpiteessä pääsisin alavatsani ”löllöstä” eroon ja voisin olla häpeämättä vatsaani.
Kamalaa miten nuoresta olen hävennyt vatsaani ja toivonut sen olevan kiinteä ja sileä.
Raskaana vatsa oli ensimmäistä kertaa ikinä ihaninta koko vartalossani. Tuntui, että viimein ei tarvinnut peitellä vatsaa vaatteilla, ei vetää vatsaa sisään tai käyttää slimmaavia alusvaatteita siloittamaan vatsaa. Vatsa sai näkyä ja nyt siihen oli upea syy.
Raskaus vei häpeän mennessään. Kuljin tiukoissa vaatteissa ja halusin korostaa vatsaa, jotta kaikki näkisivät minun olevan raskaana. Samalla tietysti oli pelko alkuraskaudessa, että joku kuvitteli muuten vain lihonneen, joten omaa raskautta halusi korostaa. Raskauden edetessä asiaa ei voinut enää epäillä ja oli ihanaa ihana saada positiivista huomiota vatsasta läheisiltä ja tuntemattomiltakin. Yhtäkkiä vatsasta oli tullut kaunein asia minussa.
Kävin kuvauttamassa vatsaani. Moneen kertaan ja myös ihan alasti. Ilman raskausvatsaa en olisi koskaan pystynyt olemaan alasti kameran edessä. Tuntui, että viimein sai olla vapaasti juuri sitä mitä oli. Ei tarvinnut välittää kenestäkään, eikä mistään. Se oli ihanaa aikaa. Tunsin oloni upeaksi, hehkuvaksi ja seksikkääksi. Koskaan aiemmin en tuntenut oloani niin hyväksi ilman vaatteita. Välillä teki kipeää katsoa alastonta vartaloaan peilistä. Mutta raskaana alastomuus oli kaunista.
Vatsahäpeä kuitenkin palasi raskauden jälkeen. Tällä hetkellä eniten vartalossani piilottelen vatsaa. Se on se kaikkein kipein kohta. Se on pehmeä ja löysä. En voi kuvitella bikinejä, en tiukkoja vaatteita. En todella halua, että kukaan koskettelee vatsaani. Kauheaa olisi olla makoilla lusikassa jonkun kanssa, jonka kädet tulisivat vatsalleni, sillä kyljellä maatessa vatsa oikein lurpsahtaa sivulle roikkumaan. Vatsa saa minut epävarmaksi.
Vaikka miellän itseni hyväksi ja omaavani hyvän itsetunnon, saa vatsa epävarmaksi itsestä. Hulluinta on se, että olen inhonnut vatsaani jo silloin, kun se on ollut kiinteä ja sileä. Nykyään en inhoa, mutta en uskalla ylpeydellä esitelläkkään. Some lisää epävarmuutta. Tuntuu, että kaikilla muilla on kaunis vatsa. Kaikki tämä vain sen takia, että vatsan pitäisi olla jotain tiettyä ja mediassa esiintyy pääasiassa tietynlaista vatsaa ja vartaloa edelleen. Somessa näkee raskauden jälkeisiä vatsoja, jotka ovat heti kuin ennenkin. Miksi minun vatsani ei ole sellainen? Olenko minä epäonnistunut? Kun en mahdu muottiin? Mikä minussa on, kun en tunne oloani hyväksi bikineissä tai halua esitellä vatsaani? Bikinivartalo on sellainen, että laittaa vaan bikinit päälle – ei vain toimi kohdallani. Mielummin vatsan peittää ja piilottaa, onhan se henkilökohtainen, herkkä ja intiimi.
Miksi vatsaa esitellään raskausaikana ja sen jälkeen se loppuu kuin seinään? Olen tehnyt näin juuri itsekin. Koska hävettää. Miksi hävettää? Koska pitäisi olla jotain muuta kuin olen? Kuka haluaa katsoa arpista ja löysää vatsaa? Ja tämän takia ne suljetaan pois. Normaalisointi olisi niin tärkeää, jotta kenenkään ei tarvitse tuntea häpeää vatsasta. Oli ollut raskaana tai ei.
-Iida
LUE MYÖS
KUVAT
Raskauskuvat Omer Levin
Raskauden jälkeen -kuvat Pauliina Tähkäpää
25 kommenttia