Mitenhän tätä viikonloppua kuvaisi! Tavallaan tavallinen ja arkinen. Olimmehan oikeastaan vain kotona. Toisaalta tuli ajettua moneen suuntaan ja suhattua ympäriinsä. Kun ei ole mitään tekemistä, niin olen aika hyvä keksimään sellaista.
Tuntuu, että niin monella on nyt todella rankkaa, vaikeaa ja paljon huolta. Itsellänikin. Mutta toisaalta moneen muuhun nähden minulla on asiat todella hyvin. Tänä viikonloppuna päätin piristää läheisiä. Mitään kovin suurta ei voi tällä hetkellä tehdä, mutta apu se on pienikin apu. Jokainen haluaa tuntea olevansa jollekin tärkeä ja kokea, että joku välittää. Myös ne, jotka ovat kaikkein vahvimpia ja kannattelevat kaikkea. Ne pienet jutut tässä pandemiatilanteessa saattavat olla isoja juttuja. Ja miten hyvä mieli tuleekaan molemmille osapuolille. Minulla on ainakin tästä viikonlopusta niin hyvä mieli. Niin hyvä mieli siitä, että olen voinut ilahduttaa jotakuta omalla toiminnallani.
Lähdimme yllättämään lapsuuden ystävääni ja Eemin kummitätiä. Hänellä oli syntymäpäivät ja hän oli miehensä kanssa juuri muuttanut heidän rakentamaansa omakotitaloon viikkoa aiemmin. Koronatilanteen vuoksi mitään syntymäpäiviä ei tietysti ollut, tupaantuliaista puhumattakaan. Niinpä kävimme viemässä ystävälleni kauniin kukkakimpun ja tekemäni muhkupipon lahjaksi.
Perjantai-ilta meni puhelimessa. Minulla ja Kuopiossa asuvalla ystävälläni on tapana ottaa videopuheluita vähintään kerran viikkoon. Monesti pidämme yhdessä etäjumppaa ja kahvihetkiä, joissa molemmilla on aina sama herkku ostettuna. Perjantaina katsoimme yhdessä Sohvaperunat ja neuloimme kummatkin tahoillamme pipoja.
Ulkoilimme Eemin kanssa, osallistuin etätanssitreeneihin ja illalla saunottiin. Lisäksi neuloin elämäni ensimmäisiä villasukkia koko lauantai-illan ja alkuyön. Pieniä vauvansukkia! Aloitin ne lauantaina ja halusin saada ne myös valmiiksi lauantaina vauhtiin päästyäni. Olin niin ylpeä itsestäni, sillä en ollut koskaan aiemmin villasukkia tehnyt ja olin kuvitellut niiden olevan todella vaikeat toteuttaa. Halusin opetella villasukkien tekoa ja pari viikkoa sitten syntynyt 16. serkkuni oli hyvä motivaattori.
Tein Eemille olohuoneeseen autoradan ja autoin häntä leikissä alkuun. Hänen innostuttua leikkimään, minä rupesin tekemään tonnikalamakaronilaatikkoa ja porkkanakakkua. Halusin viedä ruokalahjat mummolle ja papalleni sekä enolleni, joka oli saanut esikoisensa pari viikkoa aiemmin. Kyseisiä sukulaisia ei ole tullut koronan vuoksi tavattua. Erityisesti vauvaperhe on ollut ajatuksissani paljon, sillä kukaan ei ole heidän luona vieraillut vallitsevan tilanteen takia, eikä kukaan sukulainen ollut käynyt ovellakaan, sillä välimatkaa oli jonkin verran. Muistan niin hyvin vauvavuoden ja ensimmäiset viikot, jolloin jokainen ruokalahja oli enemmän kuin tervetullut ja siksi halusin lähteä viemään enoni perheen oven taakse yllätyksen.
Aamupäivän aikana valmistui makaronilaatikkoa foliovuokiin ja porkkanakakkuja paistovuokiin. Kääräisin launtaina tekemäni pienet villasukat pakettiin serkkuvauvalleni. Olin ostanut eiliseltä kauppareissulta kaikkea kivaa, aikakauslehtiä, kosmetiikkaa, smoothieta, annospikapuuroja ja herkkuja. Pakkasin kaiken kasseihin ja lähdin ajoreissulle Eemin päiväunien aikaan.
Yllätetyt olivat todella mielissään ja otettuja. Itselleni tuli myös niin hyvä mieli. Ihanaa, että voin jollain tavalla auttaa ja kertoa välittäväni.
Illan vietimme äidilläni, joka oli kaivanut varastosta meidän vanhan junaradan. Eemi oli siitä pikkasen innoissaan!
Viikonloppu oli kyllä aivan ihana, pienet asiat ovat niitä suurimpia!
-Iida
14 kommenttia