Tänään minä vanhenen. Täytän 27-vuotta.
Minulla on ristiriitaiset fiilikset ikääntymiseen. Tavallaan ei mitään väliä, ikä on vain numero, mutta vähän väliä on kuitenkin.
Kulloinenkin ikä on tuntunut aina parhaalta. Muistan joskus 17-vuotiaana ajatelleeni, että siinä oli paras ikä ikinä. Vanhojen tanssit, eka parisuhde ja Interrail-matka! Sen jälkeen olen ajatellut niin aina. Elämä on mennyt paremmaksi vuosi vuodelta. Nyt 27-vuotiaana elämä tuntuu paremmalta kuin koskaan. Mitä elämä onkaan 70-vuotiaana, jos se näin jatkaa nousuaan?
Elämä paranee, minä kasvan ja kehityn ihmisenä, jonka takia näen elämää laajemmin. Vuodet tuo kokemusta ja elämä saa sisältöä. Minä paranen sisäisesti ja ulkoisesti oman kasvun myötä. Pitänee paikkansa, että nainen on kuin viini. Paranee kypsytessään.
Parhaat vuodet pitäisi siis olla edessä, mikäli on neljäkymppisiä uskominen! Nainen parhaimmillaan!
Kuitenkin ikääntyminen tuo mukanaan pelkoa ja huolta. Niihin liittyy vahvasti omat unelmat ja pelko siitä, ettei ne toteudukkaan. Saanko toista lasta koskaan? Saanko sellasta perhettä kuin haaveilen? Vaikka 27 vuotta on vähän, parhaassa tapauksessa 1/3 koko elämästä, on se sinkulle, joka haaveilee saavansa lisää lapsia, aika paljon.
Toki voi olla, että minulla on vielä huoletta 10 vuotta tai enemmän ”lapsentekoaikaa” jäljellä. Se ei poista kuitenkaan ikääntymisen mukana tuomaa sivutuottetta, eli huolta omien haaveiden musertumisesta. Toki vuodet voi tuoda uusia haaveita, sellaisiakin, josta ei nyt edes osaa haaveilla, jotain vielä parempaa.
Onhan tähän 27 vuoteenkin mahtunut todella paljon sisältöä. On mahtunut paljon haaveita, jotka eivät toteutuneet ja paljon asioita, joista en ole osannut haaveilla. Elämäni on ollut todella tapahtumarikas ja sisällöllinen. Ehkä on uskottava siihen, mikä on joka vuosi osoittautunut todeksi. Parempi vuosi on aina edessä! Olkoon tämä taas edellistään parempi!
-Iida
8 kommenttia