Osallistuin perjantaina kasvatusalojen valintakokeseen VAKAVAAN. Koetilanne osoitti sen, että opiskeluhaaveet saavat suoraan siirtyä vuodella eteenpäin.
Olen kasvatustieteiden kandi (varhaiskasvatus) ja valmistuin Helsingin yliopistosta vuonna 2015. Silloin sisään otettiin muistaakseni noin 170 opiskelijaa, joista 20 sai suoraan maisterioikeuden. En kuulunut siihen, mutta siitä asti olen ajatellut maisteriopintoja. Olen ajatellut, että sitten joskus.
Viime vuonna ajattelin, että yliopisto olisi oiva pakokeino siirtää töihin paluuta ja hain alani maisteriopistoihin Helsingin yliopistoon. Pääsykoe tapahtui verkossa, se piti sisällään kolme kirjallista tehtävää ja aikaa oli käytettävissä yhteensä 8 tuntia. Materiaalit sai kokeen alettua ja suurin osa oli englannin kielellä. Muistan olleeni valtavan tuskissani kääntäessäni tekstejä, joiden tieteellisiä sanoja en todellakaan ymmärtänyt. Sain kuitenkin kolme todella laajaa ja vaikeaa tehtävää tehtyä ja olin tyytyväinen omiin tuotoksiini. Kokeen loputtua oli sellainen voittajaolo. Jäin kuitenkin kolmannelle varasijalle ja sisään pääsi 20 parasta hakijaa pisteineen. Olo ei ollut pettynyt, vaan toiveikas. En ollut kirjoittanut mitään tieteellistä tekstiä tai tehnyt tutkimussuunnitelmaa useampaan vuoteen, joten olin tyytyväinen siihen miten pärjäsin. Samalla ajattelin, että minulla oli nyt joku käsitys pääsykokeesta, joten seuraavana vuonna voisi vain mennä paremmin.
Tänä vuonna hain uudestaan. Ja tottakai hakuprosessi sitten muuttui täysin. Haku maisteriopistoihin tapahtuikin tänä vuonna VAKAVA-kokeen kautta. Ajattelin, että ei se mitään, olen tehnyt VAKAVA-kokeen vuosina 2011,2012 ja 2013. Joka kerta koe on mennyt hyvin ja olen päässyt haastatteluun ja kahtena vuonna päässyt sisään. Tänä vuonna VAKAVA-koekin uusiutui siten, ettei mitään koemateriaalia ilmestynyt kuukausia aiemmin luettavaksi, vaan 30 minuuttia ennen koetta. Korona toi oman lisän koko hakuun ja koe järjestettiin valtakunnallisesti etänä.
Onneksi omasin kokemusta VAKAVA-kokeesta ja tiesin odottaa haastavaa monivalintakoetta, jossa testataan luetun ymmärtämistä ja aineiston hyvää hallintaa sekä soveltamista. Tiesin, että oikeista vastauksista saisi pisteitä, vääristä miinuspisteitä ja vastaamatta jättämisestä 0 pistettä. Etäkoe järjestettiin menneenä perjantain klo 10.00-13.00. Tehtäviä oli yhteensä 19 ja jo ensimmäisen kohdalla menin paniikkiin. Ensimmäinen tehtävä sisälsi kasan monivalintoja ja käytin sen tekemiseen kolmen tunnin koeajasta 30 minuuttia. Eli liikaa.
Olin saanut Eemille hoitajan järjestymään aamupäivään. Tyhmyyksissäni olin ajatellut pystyväni hoitamaan kokeen, Eemin lounaan ja nukuttamisen päiväunille itse tilanteen takia. Mikä lie aivopieru käynyt, kun viime vuonnakin, niin helposti tänä vuonnakin! Lounaaseen ja nukuttamiseen meni taas 30 minuuttia koeajasta hukkaan. Lisäksi Eemi nukkuikin vain 20 minuuttia ja heräsi naapurin porausääniin. Ei auttanut kuin laittaa hänelle Pipsa Possu pyörimään ja istua hänen viereensä sohvalle. Siinä vaiheessa koe-aikaa oli jäljellä 40 minuuttia ja olin saanut 12 tehtävää tehtyä. Kuuntelin vuoroin Pipsa Possun röhkintää ja vuoroin naapurin poraa, joka tuntui tulevan seinästä läpi. Vielä oli 7 tehtävää tekemättä, joihin aika ei riittäisi eikä keskittymiskyky. Siinä samassa järjestelmä kaatui ja heitti minut sivustolta kokonaan ulos. Näytölläni luki ”Jokin meni pieleen”. Jokin tosiaan meni pieleen. Siinä kohtaa hermoni oli niin kireällä, että suljin koneen ja annoin olla. Olinkin odottanut, että koska sivusto kaatuu, sillä koetta kuitenkin teki sellaiset 20 000 hakijaa samaa aikaan.
Tiesin sillä hetkellä, että yliopistoon pääsy siirtyi nyt vuodella ainakin eteenpäin. Minua harmitti se, etten olisi edes voinut saada koetta valmiiksi. Koen itseni niin huonoksi. Koin, ettei minulla ole samat mahdollisuudet kuin muilla hakijoilla. Koin, että olen ihan surkea, koska minulla on dysleksia.Voisinko ikinä päästä yliopistoon, jos koe on tälläinen, jossa aineistoa ei voi saada ennakkoon ja aika on näin niukka?
Olin todella tyytyväinen niihin 12 tehtävään, jotka sain valmiiksi ja mielestäni ne meni hyvin. Jouduin lukemaan aineistoa moneen kertaan ja kokonaan, jotta sain kuvan tekstistä ja pystyin vastaamaan kysymyksiin oikein. Olin kuvitellut, että aineistoa voisi lukea sieltä täältä, mutta se ei oikeasti onnistunut niin. Aineistosta sai myös hyvin oleellista tietoa sovellettaviin tehtäviin, joten sen lukeminen oli välttämätöntä.
En olisi koskaan saanut koetta huolellisesti tehtyä siihen varatussa ajassa. Järjestelmän kaatuminen kohdallani oli vain piste iin päälle. Se, että en pääse taaskaan yliopistoon ei tässä niinkään harmita, vaan se, että koin niin suurta huonommuuden tunnetta koetta tehdessä. Osin kyseessä on ihan oma moka, sillä en selvittänyt etukäteen yliopistolta mahdollisuuksiani esimerkiksi lisäaikaan koetta tehdessä. En ole aiemmin sitä tarvinnyt, enkä siten selvittänyt onko se mahdollista ja olisiko se ollut etäkokeessa mahdollista järjestää. Käsittääkseni lukivaikeudesta pitää olla todistus/lausunto, jonka voi toimittaa etukäteen lisäajan saamiseksi. Tämä ei olisi kauhesti minulta vaatinut, kun lausuntokin löytyy.
Jotenkin niin väärin, että muutama monivalintatehtävä määrittää niin paljon ja saa itsetunnon sekaisin. Tuntuu väärältä, että yksi koe kertoo onko kyvykäs opiskelemaan yliopistossa. Itse en näe, ettenkö pärjäisi opinnoissa. Mutta saanko mahdollisuutta päästä sinne asti? Uskon monia muitakin harmittaneen, sillä en ollut ainut, jolla järjestelmä temppuili. Lisäksi koronan vuoksi kanditasonhakijoita otetaan sisään 80% todistuksen perusteella ja vain 20% VAKAVA-kokeella. Tähän kun lisää ensikertalaiskiintiön, niin varmasti hyvin monia on harmittanut.
Mutta osaapahan ensi vuonna taas enemmän! Ja ensi vuonna hakuprosessi pääsykokeineen voi taas olla toisenlainen. Onneksi minulla on syksyksi tekemistä ihan ilman opiskelujakin. Tässä yrittäjyyteen siirtymisessä on ihan tarpeeksi! Voin myös vuoden verran sulatella ajatusta Tampereen yliopistosta, jonne ei ole pääsykoetta alani maisteriohjelmaan.
-Iida
KUVAT // Sipriina Saari
36 kommenttia