Raskausaikana ajattelin kuvitelmieni olevan hyvin realistisia. Siitä millaista elämä vauvan kanssa olisi. Se oli kuitenkin paljon parempaa ja paljon pahempaa, mitä olin osannut ajatella. En ollut osannut kuvitella sellaista rakkautta, joka vain kasvaa päivä päivältä. Enkä myöskään osannut kuvitella miten paljon vauvat voi huutaa ja miten vähän nukkua. Tai miten paljon aikaa menee kotoa lähtemiseen ja miten vähän aikaa on itselle. Se on alkuun niin hurjaa miten pieni ihminen on vain ja ainoastaan sinusta riippuvainen ja sillä sekunnilla kuin vauva syntyy, pitäisi olla antamassa sille kaikkensa. Mitä enemmän lapseen rakastuu, sitä enemmän on päästettävä irti ja antaa itsenäistyä. Ei näitä asioita vain osannut odottaa.
Kuten ei monia muitakaan. Olin toki seurannut lapsia niin töissä kun lähipiirissä sekä somessa. Olin sitä kautta tehnyt muutaman päätöksen, että minä en sitten ainakaan tee noin. Mutta olenpa vain löytänyt itseni tekemästä niin. Silloin en vielä tiennyt, että vanhemmuudessa on toisinaan kaikki keinot sallittuja, jotka kannattelevat perheen hyvinvointia.
1.Lapseni ei katso ohjelmia syödessä
Olin nähnyt perheitä, joissa lapselle laitettiin tabletista Ryhmä Hau tai Pipsa Possu pyörimään ruokailun ajaksi. Syynä se, ettei lapsi muuten syö. Odotusaikana päätin, etten koskaan sorru samaan. Ajattelin, että lapseni pitää pystyä syömään muutenkin, ilman, että katse on vangittuna ruutuun. Todellisuudessa olen toteuttanut tätä tapaa itsekin jokusen kerran. Silloin on usein ollut todella vaikea päivä, olen ollut itse huonolla tuulella tai lapsi on ollut huonolla tuulella. Lapsi ei ole keskittynyt syömiseen, vaan on heitellyt ruokia tai täysin kieltäytynyt syömästä. Silloin ohjelman tai lauluvideoiden katsominen onkin auttanut tilanteeseen. Pääasiassa oma lapseni syö todella hyvin, mutta jos minulla olisikin todella huonosti syövä lapsi ja ohjelmien katsominen tai muut viihdykkeet olisi ainut keino saada lapsi syömään, käyttäisin ne varmasti.
2. Lapseni ei saa sokeria alle 2-vuotiaana
Tämän suhteen olin tiukkana vielä 1-vuotiaana. Synttäreillä sankari sai raakakakkua, kun muut söivät täytekakkua. Jossain vaiheessa lapsi kuitenkin alkoi ymmärtää, jos lautasella ei ollut samaa tavaraa. Hänen läsnäollessaan ei enää voinut syödä oikeastaan yhtään mitään hänen ruoastaan eriävää. Ensiksi annoin hänen maistaa jäätelöä ja sitten muumikeksiä. Sitten hän aloitti päiväkodin ja tulin siihen lopputulokseen, että mielummin sallin lapseni maistaa, kun kiellän. Tasapainoiseen ruokasuhteeseen kuuluu sattumat ja se luodaan varhaislapsuudessa. Lapseni saa herkkuja silloin, kun itsekin syön tai ollessamme kylässä. Liian tiukka linja ajaisi siihen, että söisin lapseltani salassa. Joudun tosin harrastamaan sitä aika ajoin. Siinä saa olla todella ovelana, kun nappaa suklaapalan suuhun! Kaiken ne nimittäin näkeekin!
3. Lapseni ei tyhjennä kaappeja ja laatikoita
Siis ihan oikeasti olin ajatellut, että minun lapseni ei sitten avaa kaappia ja vedä kaikkia tavaroita alas. Katselin välillä kauhulla somesta lapsien tekevän niin ja kotien olevan kaaoksen vallassa. Toisin kävi tässäkin. Olisin tietysti voinut ostaa lukkoa ja stopparia, mutta en saanut aikaiseksi ja lapseni tyhjensi rauhassa paikkoja. Oikeasti annoin hänen tehdä sitä ja annan yhä edelleen. Syyt ovat täysin itsekkäät. Nimittäin sillä välin saan sitä omaa aikaa! Silloin ehdin tehdä ruoan tai meikata, ehkä jopa käydä suihkussa tai laittaa pyykit. Lisäksi oivalsin, ettei kyseessä ole kaaos, vaan lapsi tutkii. Kyseessä on siis tutkiminen, joka on arvokas vaihe lapsen kehityksessä. En voisi mitenkään lopettaa hänen riemuaan, jonka se synnyttää!
Onko teillä ollut jotain vastaavia? Olisi todella kiva kuulla!
-Iida
LUE MYÖS
KUVAT // Teemu Nurmela
10 kommenttia