Blogi

Pikkujoulubrunssi

Järjestin viikonloppuna ystäville pikkujoulubrunssin. Tätä varten oli hieman laitettava jo jouluakin kotiin! Pitihän brunssilla päästä jo siihen kuuluisaan joulufiilikseen. En järjestänyt kummempia synttäreitä tänä vuonna täyttäessäni 29-vuotta lokakuussa. Ajattelin, että…

Read more

Loppuvuoden suunnitelmat

     Pikkujoulut Alkusyksystä vielä ajattelin, että pidän pienet synttärijuhlat täyttäessäni 29-vuotta. Synttäreiden aikaan en kuitenkaan jaksanut järkkäillä mitään, se vähän jäi. Olen tyypillisesti viettänyt synttäreitä jollain tapaa ja ystäväni ovat osanneet…

Read more

Ihana kamala kuukautiskierto

       Herään aamulla aivan hirveään ärsytykseen. Kaikki ärsyttää. Avaan sälekaihtimet ja katson ulos. Harmaata. Sellaiselta tuntuu myös fyysisesti. Olo on todella lattea. Tuntuu surkealta ilman syytä. Mitään ei ole…

Read more

Näitä blogeja luen

Taannoin kirjoitin Lukeeko kukaan enää blogeja -tesktin ja yllätyin kaikista saamistani viesteistä aiheeseen. Todella moni edelleen lukee blogeja ja niillä nähdään olevan paikkansa mediassa. Itse luen muutamia blogeja säämmöllisemmin ja…

Read more

Miten me vietämme isänpäivää?

Lapsuudessa isänpäivän kaava oli selkeä. Aamulla herättiin ennen isää. Hipsittiin porukalla keittiöön tekemään aamupalaa. Kaikkia iskän herkkuja, kuten pekonia ja munakokkelia. Keittiössä haisi rasva ja aina joku ruskisti pekoneistä vähän…

Read more

Eemin talvivaatteet

Muutamana aamuna on ollut jo ihan kunnolla pakkasta! Pian varmasti saa jo vetää lapselle talvihaalaria päälle! Toistaiseksi Eemillä on ollut vielä välikausihaalari päällä, jonka alla sitten villahaalari. Säät ovat olleet…

Read more

10 x parasta asiaa tässä hetkessä

UUDET LENKKARIT Vanhoihin lenkkareihini tuli kunnon reikä, joka pakotti ostamaan uudet. Ne olivat palvelleet pitkään (varmaan 5-6 vuotta) ja olivat oikeasti liian pienetkin. Raskauden jälkeen jalkani kasvoi numerolla. Silti olin…

Read more

ASUHAASTE (päivät 21-30)

Asuhaasteen viimein postaus! Asuhaaste on itselleni kyllä todella tarpeellinen. Sen alkaessa tuntui, ettei minulla ole mitään päälle pantavaa ja nyt sen ollessa ohi minusta tuntuu, että minulla on paljon aivan…

Read more

Rapeakuorinen gluteeniton leipä

  Olen nyt kolmesti tehnyt tätä gluteenitonta leipää ja uskallan nyt jakaa reseptin tännekin. Tästä tuli niin hyvää, kova rapea kuori ja pehmeä sisältä! Ihanan hapan maku tulee tähän leipään…

Read more