Tekisi mieli sanoa ne sanat joita vielä jokin aika sitten inhosin. Tekisi mieli sanoa, että onpa aika mennyt nopeasti! Eemi on KAHDEKSAN kuukautta. Jo niin iso ja toisaalta taas niin pieni, hän ei ole ollut täällä edes niin kauaa, kun minä olin raskaana.
Nyt kun meidän elämä on alkanut maitoallergian myötä rullaamaan, niin aika vaan menee menojaan. Eemi on niin tyytyväinen ja hyvinvoiva! Hän syö todella hyvällä ruokahalulla ja nukkuu paremmin. Hän on iloinen ja hymyilevä. Kaikki ihastalevat hänen hymyään, loistavia silmiä ja ilmeikästä olemusta. Kunnon vekkuli, jolla on ihan pettämätön huumorintaju. Mieletöntä, että näin pieni osaa jo leikkiä ja vitsailla. Meillä on ihan selkeitä omia vitsejä ja hauskuttelu juttuja, joita tehdään ja Eemi kiljuu naurusta. Hän vastaa minun ilmeisiini, jos nauran hänelle, alkaa hänkin nauraa, jos ilmeeni on vakavampi, on hänkin mietteliään näköinen. On aivan mahtavaa nähdä miten oma innostus ja ilo näkyvät suoraan toisen kasvoilla.
Minä hyppyyttelen Eemiä, pyörittelen ja kierittelen, pusutan mahaa ja kuiskuttelen hänen korvaansa. Hän nauraa. Menen piloon ja esiin tullessani huudan ”böö” ja Eemi nauraa. Jatkuvasti lisääntyvä vuorovaikutus on aivan mieletöntä ja lisää motivaatioitani. Kuten edellisessä postauksessani kirjoitin, koko ajan mennään parempaan, meillä on koko ajan enemmän yhteisiä juttuja ja keinot kommunikoida, lisääntyy. Turhat itkutkin ovat loppuneet ja Eemi itkee harvoin, oikeastaan hän käyttää muunlaisia ääniä kertoakseen viestejään, ininää ja äninää.
Eemi on jo kaksi kuukautta noussut konttausasentoon. Olin varma, että hän lähtee konttamaalla liikkeelle. Kuukausi sitten hän lähtikin ryömimään ensin peruuteltuaan viikkoja. Eemin motorinen kehitys on mennyt todella nopeassa ajassa eteenpäin. Alkuun hän ei viihtynyt lattialla yhtään, vaan huusi. Huutaminen vaikutti ylijäntevyyteen, sillä hän veti kipujen vuoksi itseään taaksepäin c-asentoon. Sen vuoksi käytin Eemiä fysioterapiassa, mutta sitäkään ei ole nyt enää tarvittu. Edelleenkään hän ei tosin ole pyörijä tai kieriskelijä ollenkaan. Hän viihtyy kyljelleen poseeraten, kuten rantaleijona.
Hoitopöytä on todellakin näillä taidoilla hengenvaaraksi, eikä sitä voi ajatellakaan käyttää. Vaipan laittaminen on nykyään aikamoista akrobaattista taidetta.
Tällä hetkellä Eemi on kiinnostunut kaikesta muista esineistä, kun oikeista hänelle suunnatuista leluista. Hän löytää ruuvien ja mutterien paikat lattiasta, joita ihastelee, johdot, pistorasiat ja imurin varsi kiinnostavat kovasti sekä vaatteiden pesulaput. Niitä hän jaksaa katsella pitkään. Vispilät, lastat, kauhat ja rapisevat elintarvikepakkaukset jaksavat viihdyttää. Hän tuntuu olevan kaikkialla ja levittävän kaiken, mutta niin se kuuluukin, eikä minulla ole mitään esineitä hänen tasollaan, joita hän ei voisi levittää.
Eemi ryömii pallon perässä, tökkää sitä kädellä ja ryömii taas pallon luo. Renkaat ja pyörät ovat kiinnostavia. Erityisesti omien rattaiden renkaat käydään maistelemassa päivittäin. Suuhun menee lapio tolkulla hiekkaa hiekkalaatikolla, ilmeisesti parempaa kuin äidin kanapötköt. Keinuminen naurattaa aina ja liukumäki. Pihalla on muutenkin ihana tutkia kaikkea ja erilaisia pintoja tunnustella.
Eemi tutkii tarkkaan ympäristöä, ihmisiä ja erilaisia ääniä. Hän tuottaa itse erilaisia ääniä ja tutkii omia äänenkäyttö mahdollisuuksiaan. Hän rummuttelee jalkojaan lattiaan ollessaan mahallaan ja syöttötuolissa istuessa, hän rummuttaa pöytää. Hän huojuu ja hytkyy musiikin tahtiin, erityisesti tiettyjen tuttujen laulujen suhteen hän intoontuu. Laulamme ja luemme todella paljon.
Ihaninta on hänen oma, hänestä lähtevä läheisyyden tarpeensa. Hän saattaa ryömiä jalkojeni luo ja katsoa minuun isoilla pyöreillä silmillään osoittaakseen halunsa tulla syliin. Sitten hän nojautuu rintaani vasten. Toisinaan hän uupuu jo kesken matkan ja jää lattialle nyyhkimään sen merkiksi, että hän haluaa syliä. Sylissä ollessaan hän saattaa maistella naamaani tai puristaa nenästä, mutta olen tulkinnut ne rakkauden osoituksiksi.
Joka päivä pysähdyn sen äärelle, että miten minä olen voinut saada aikaan jotain näin kaunista. Jotain, jota en halunnut, mutta jota ilman en voisi elää. Jotain, joka täytti sellaista, minkä en tiennyt olevan tyhjä. Hän on valo, hän on aurinko, hän on kaunis aurinkopoikani. Joka hymyilee hampaatonta hymyään. Onneni on siinä.
-Iida
23 kommenttia