Haaveilen omasta kodista. Haaveilen omistusasunnosta. Tästä on tullut ihan todellinen haave. Sellainen, jonka toivon olevan oikeasti mahdollinen lähitulevaisuudessa. En vielä vuosi sitten haaveillut omistusasunnosta. Minulle ei ole koskaan tuntunut tärkeältä omistaa omaa asuntoa. Toiseksi en ole tiennyt missä haluaisin asua, minne haluaisin asettua. Olen kohta asunut Nurmijärvellä kaksi vuotta yli kahdeksan Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen. Aluksi ajattelin, että tulen kokeilemaan asumista Nurmijärvellä. Olinhan joskus täältä lähtiessä sanonut, etten koskaan palaa. Tämä aika on kuitenkin osoittanut sen, että täällä on koti. Täällä minä haluan olla ja tänne haluan asettua. Niinpä ensimmäistä kertaa elämässä olen alkanut haaveilla omasta kodista, ihanasta puutarhasta ja suuresta keittiöstä. Oikeastaan haluaisin ostaa talon yhdessä ystäväni kanssa ja rempata siitä meille toimivan. Olemme jo tovin haaveilleet siitä, että asuisimme yhdessä esim. paritalossa tms. Voisimme olla toistemme tukena ja turvana. Ystäväni asuu myös yksin. Yhdessä asuminen olisi molemmille mieleinen juttu ja näemme siinä valtavan paljon positiivista. Jossain kohtaa tätä elämää toivottavasti ainakin asumme saman katon alla!
Haaveilen Hakolan vaaleanpunaisesta sohvasta. Missä ikinä sen näenkään, sisälläni läikähtää. IHANA! Olen monesti ajatellut, että vaaleanpunainen sohva olisi vähän liikaa. Liian hallitseva ja liian rajoittava. Liian huomiota herättävä ja liian hempeä. En kuitenkaan pääse tästä haaveesta. Kyllä vaaleanpunainen sohva olisi niin minua! Minulla on yli kuusi vuotta vanha Ikean Karlstad sohva, joka oli silloin yksi Ikean edullisimmista sohvamalleista ja maksoi 300€. Sohvaa ei enää ole Ikean valikoimassa. Sohva on palvellut upeasti nämä vuodet ja ollut kyllä hintansa arvoinen. Vuodet kuitenkin näkyy sohvassa ja sen parhaat päivät ovat ohitse. Olen päättänyt, että vaaleanpunainen Hakolan Lazy divaani saapuu seuraavaan kotiini, joka toivottavasti on omistusasunto.
Haaveilen ulkomaanmatkasta. Olen ollut viimeksi ulkomailla 2019. Kävimme Eemin kanssa silloin Prahassa ja Berliinissä. Sitä ennen olen ollut matkalla 2016. Nuorempana tuli matkustettua paljonkin. Viime vuosina matkustelu ei kuitenkaan ole tuntunut pakolliselta ja olen nauttinut todella paljon kotimaassa reissaamisesta. Pandemiakin on toki vaikuttanut haluuni matkustella. Nyt matkakuume on alkanut hieman nousta päähän ja olisi ihana viedä Eemi reissuun. Jos haave toisesta lapsesta toteutuu, olisi kiva lähteä pienelle matkalle ennen vauvan syntymää. Joskus elämässäni haluaisin ehdottomasti päästä Malediiveille. Lisäksi haluaisin tehdä paluun Italiaan. Olen ollut Italiassa viimeksi vuonna 2015. Olen käynyt Italiassa useita kertoja vuosina 2010-2015. Seurustelin italialaisen miehen kanssa ja vietin pitkiä aikoja Italiassa. Olisi mahtava palata sinne uudelleen, erityisesti Campanian alueelle. Se reissu olisi upea tehdä joskus ihan yksin roadtrip -tyylisesti.
Haaveilen polttareista. Olen aina haaveillut naimisiinmenosta ja ajatellut, että menen naimisiin. Tällä hetkellä en enää tiedä. En tiedä haluanko. En ainakaan haluaisi sillä tavalla, kuten joskus halusin. Ei mitään suurta, vaan enemmänkin pientä ja tunnelmallista. Tällä hetkellä tuntuu, että voisin hyvin elää sen asian kanssa, etten koskaan menisi naimisiin. Mutten ehkä voi elää sen kanssa, etten saisi polttareita. Haaveilen polttareista. Olisi aivan mahtavaa tulla yllätetyksi, kokoontua ja viettää aikaa ystävien kanssa. Muutaman ystävän kanssa puhuttiinkin, että järjestetään kolmekymppisistäni kunnon ”polttarit”, sillä täytyyhän sellaiset saada. Vaikka olisivat sitten leikkimieliset sellaiset!
-Iida
KUVAT: Pinja Mitrovitch
19 kommenttia