Paino on aina ollut minulle ongelma. Joskus todella suuri ongelma ja joskus vähän pienempi ongelma. Paino on ollut tarpeettoman paljon mielessäni elämäni aikana.
Muistan painon tarkkailun iskostuneen päähäni jo lapsuudesta. Jo kuudennella luokalla sovin ystäväni kanssa, että alamme ”laihduttamaan”. Ystäväni äiti oli painonvartioissa ja saimme käsimme asiaan kuuluvan materiaalin. Näin ollen pystyimme laskemaan ruoka-aineille pisteitä ja pysymään tietyn pistemäärän sisällä. Seuraavan kerran muistan laihduttaneeni kahdeksannella luokalla, jotta olisin mahdollisimman hoikka rippileirillä ja rippijuhlissa. Yhdessä ystäväni kanssa aloimme sitten käydä kävelylenkeillä, mikä oli ainut positiivinen osa koko prosessia. Aina halusin muokata itseäni, jotta voisin olla jotakin. ”Sitten kun” oli ajatukseni moneen asiaan. Sitten kun painan tämän verran, laitan bikinit. Sitten kun painan tämän verran, alan deittailla. Sitten kun ei ole olemassa, siihen voi hukata koko elämänsä pääsemättä koskaan perille.
Meni aika kauan aikaa, että olen tässä pisteessä missä nyt. Ymmärsin siirtyä painon ajattelusta hyvänolon tavoitteluun, hyvän ruuan ja mukavan liikunnan avulla. Painolla ei ole siinä tekemistä. Mutta aika monet laihdutuskuurit ja muutkin älyttömyydet se vaati.
Ulkonäköpaineet ovat kuitenkin todellinen ongelma ja yhä useammin jo lapset ovat niiden keskiössä. Olisi upeaa, ettei niin monen tarvitsisi kulkea vaikeimman kautta. Erilaiset syömiseen liittyvät häiriöt ovat yleistyneet, eikä kyseessä ole vain naiset, vaan yhtälailla miehet. Elämme hyvin ulkonäköä korostavassa yhteiskunnassa ja some määrittelee paljon, mitä milloinkin tavoittelemme. Toisinaan ajattelen, että onneksi minun lapsuudessa ja nuoruudessa ei ollut Instagramia ja Snapchattiä! Vaikeaa oli ilman niitäkin, mitä se olisi ollut niiden kanssa. Nykyään sekin tuntuu pahalta, että netin keskustelupalstoilla puhutaan minun olevan sinkku, koska en pullukan olemukseni takia kelpaa miehille. Aikuisena osaan käsitellä tälläistä, mutta mitä se olisi ollut nuorempana?
Nykyään ajattelen painoa melko vähän. Tai ajattelin ennen raskautta. Nyt painosta on taas tullut ongelma.
Kuntosalitreenaaminen on kuulunut elämääni jo pitkään. Homma kuitenkin katkesi raskauteen, sillä liikunnan ajatteleminenkin oksetti. Pahoinvointi esti liikkumisen entiseen tapaan. Motivaatiokin siinä katosi, sillä raskaus tuo mukana kiloja ja keho muokkautuu monella tapaa toisenlaiseksi.
Ensimmäisellä neuvolakäynnillä minun piti käydä vaa’alla ja painoni kirjattiin neuvolakorttiin. Heti minulle kerrottiin, että painoindeksin mukaan olen ylipainoinen, joten joudun sokerirasituskokeeseen raskausviikolla 28. Seuraavalla neuvolakäynnillä edessä oli taas punnitus. Paino oli tippunut pahoinvoinnin seurauksena ja varmasti myös lihasmassani oli romahtanut, kun kuntosalitreenaaminen ei ollut ollut yhtä säännöllistä. Minua kehotettiin syömään ja pitämään huolta ruokavaliosta. Tajusin, että painoni ei ole enää oma asiani. Se käsitys on myös vahvistunut viime aikoina.
Raskaana ollessa jokaisella on jotain sanottavaa sinun painostasi ja mahastasi. Niiden osalta yksityisyyden voi unohtaa. Siinä missä kukaan ei ennen kehdannut kommentoida ulkonäköäsi mitenkään, niin nykyään se on vähintäänkin velvollisuus.
Kerroin töissä saaneeni ruokahaluni takaisin. Enää ruoka ei okseta, vaan päinvastoin, on nälkä koko ajan. Kollega suositteli minulle porkkanoiden syömistä ja olemaan tarkkana syömisen kanssa. Sukulaistätini puolestaan kyseli paljonko kiloja olen saanut ja ohjeisti, ettei kannata lihota kuin 12-15 kg, jotta niistä sitten pääsee eroonkin. Todella moni kyselee painoani ja saamiani kiloja sekä antaa opastusta syömiseen. Näiden ohella mahaa kommentoidaan. Jonkun mielestä se on valtavan suuri ja jonkun mielestä järkyttävän pieni näille viikoille. En ole asiasta pahastunut, mutta minusta on ollut hauska huomata ero entiseen. Raskaus on selvästi asia, jolloin kommentointi ja koskettelu on ok. Ja olenhan minä itsekin tehnyt samaa, kommentoinut mahan kokoa ja silitellyt raskausmahaa, kysymättä ollenkaan onko se henkilöstä ollut ollenkaan sopivaa.
Raskaana tai ei, mahaa tai ei, paino mikä tahansa, jokainen on mielestäni hyväksyttävä. Painolle ei kannata uhrata niin paljon ajatuksistaan! Suurin opetus itselle on ollut itseensä ihastuminen. Sen jälkeen on oikeastaan ihan sama, onko jonkun mielestä pullukka vai ei. Kelpaa itselleen ja se riittää. Itsehän sitä tietää, millainen olo on omassa kehossaan ja vaatiiko se jotain toimenpiteitä. Ei muut sitä voi sinulle kertoa. Itsensä hyväksyminen ja kliseisesti sanottu itsensä rakastaminen on suurin palvelus mitä voit itsellesi ja hyvinvoinnillesi tehdä. Sille kannattaa antaa paljon tilaa ajatuksistasi!
-Iida
20 kommenttia
Kiitos, kiva kuulla! Ja samat fiilikset tosiaan täälläkin, vähän hämmentää, koska kaikki on kuitenkin niin uutta. Ihanaa aikaa ja nauti kasvavasta masusta <3
Samalla linjalla! En oo pahastunu kommentoinnista ja syömisenkin suhteen tuntuu hyvältä. Tuntuu, että ruoka menee tarpeeseen ja suurelta osin tulee syötyä juurikin sitä tavallista ruokaa. Ja tosiaan syöminen kaiken alun jälkeen tuntuu niin ihanalta :)
Ihana kommentti, kiitos! En voi kuvitella miltä sinusta on tuntunut. Kuulostaa hurjalta. Olen itsekin todella herkkä painoon liittyvistä kommenteista ja kenestäpä kommentointi kivaa olisi, oli sitten ali- tai ylipainoinen. Kaikkea hyvää sulle ja ihanaa kevättä!
Niinhän se todella on, painonnousu tässä asiassa on ok. Samat ajatukset ovat itselläkin kummitelleet, niin kauan on painoa tullut tarkkailtua, ettei samaan halua palata. Nyt haluan suhtautua rennosti ja hyvällä, juurikin huolenpidon näkökulmasta <3 Kiitos sinulle, ja ihanaa kevättä <3
Kiitos! Aivan mahtavaa! Ja teema on tietty iso, ei kosketa vaan raskautta. Ja tosi hyvä postaus sulle!
Kiitos paljon <3