Kun olin raskaana, sain paheksuntaa deittailustani. Yleinen mielipide oli, että raskaana ei ole sopivaa deittailla ja minun tulisi keskittyä olennaiseen, eli vauvaan. Jälkikäteen voin vain todeta, että onneksi deittailin! Viime kesä nimittäin oli yksi onnellisimpia ja tapasin todella mukavan miehen, jonka kanssa viettää kesä ja syksy. Hänen vuoksi odotusaikana oli paljon onnellisempi.
Muutama päivä sitten sain blogiin kommentin.
”Musta on jotenkin hirmu surullista, että aina kun eksyn tänne blogiisi niin haikailet treffejä ja seurustelukumppania. Mulle ei olisi tullut vauvan ekana elinvuotena mieleenkään deittailla miehiä vaan keskityin vauvaan. Toki kävin muutaman kerran naisporukalla ulkona mutta lähinnä tuulettumassa, en iskemässä miehiä. Josko lopettaisit tuon epätoivoiselta vaikuttavan etsinnän ja keskittyisit oleelliseen.
Luin kommentin pariin kertaan ja oikeasti minulle tuli todella huvittunut olo. Kukaan minun läheiseni ei koskaan sanoisi vastaavaa, koska he tietävät millainen äiti olen lapselleni. Tajusin myös, että on todella helppoa olla huono äiti. Siihen ei vaadita juuri mitään, kun jonkun mielestä on huono. Esimeriksi treffien haikailu riittää tuomioon. Minä en valitettavasti koe itseäni huonoksi äidiksi ja sen takia en koe tarvetta arvostella muiden äitiyttä. Äidit ne ovat parhaita syyllistämään toisiaan. Enpä usko, että isien deittailu hirveästi hetkauttaa ketään.
Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että olen antanut kaiken vauvalleni. Niin taloudellisesti kuin sitten henkisesti että fyysisestikin. Vauvan ensimmäinen puolivuotta oli raskas. Hän ei juuri nukkunut. Paristi olen yöllä soittanut apua, kerran oman äitini auttamaan kohtauksen saanutta vauvaa ja kerran soitin taksin sairaalaan.
Minä en ole ollut lapsesta erossa yhtään yötä, en ole ollut yksin kavereiden kanssa yhtään missään, en viihteellä enkä ihan vain kahvilla. En ole oikeastaan halunnut. Kaikki tarjottu oma aika ja lapsen uniaika on mennyt työntekoon blogin ja Instagramin parissa. Enkä tosiaan olisi aina jaksanut tai halunnut, mutta vähän on ollut pakko. Eemin allergiakorvikkeisiin on mennyt lähes 3000 euroa ennen kelakorvauspäätöstä ja käytettyä summaa Kela ei maksa takautuvasti takaisin.
Minä en todellakaan ole deittaillut, koska en ole jaksanut. En ole jaksanut käyttää aikani viestittelyyn ja treffeihin. Mutta viime aikoina meillä on mennyt niin hyvin, että ajatus treffeistä on syttynyt. Lapsi ei itsessään poista halua kumppanista. Vaikka minulla on lapsi, niin edelleen haaveilen parisuhteesta. Eikä siinä ole mitään väärää, vaan kyseessä on luonnollinen juttu minulle. Minä haluan suhteen.
Ja mitä sitten vaikka pienen vauvan äitinä deittalisikin? Vauvan on vielä helppoa olla menossa mukana, mutta muutaman vuoden ikäistä en enää mukaan ottaisi. Jos omaa-aikaa tarjotaan tai vaikka palkkaa lastenhoitoa, niin mielestäni on ihan sama meneekö silloin ystävän kanssa kahville tai treffeille. Tapaan viikottain ystäviäni, saatan hyvin nähdä 4-7 eri ystävää viikon aikana. Kukaan ei sano minulle, että lopeta kahvilassa istuminen ja keskity olennaiseen. Kuulen vain sanottavan, että onpa hyvä, ettet jää kotiin homehtumaan. Jos kävisin kerran viikkoon treffeillä, olisi se paheksuttavaa, koska olen äiti ja äidit keskittyvät vauvojen hoitoon. Tällä hetkellä selailen satunnaisesti Tinderiä ja Suomi24 treffit-sivua, mutta sekin taitaa olla jollekin liikaa.
Minusta hyvinvoiva äiti, joka ottaa myös itselleen aikaa, tarkoittaa hyvinvoivaa vauvaa. Käytti sen ajan sitten mihin tahansa itselleen hyvää mieltä tuovaan!
Mitä te olette mieltä?
-Iida
LUE MYÖS
Lopetetaan syyllistäminen ja annetaan äitien olla vaan äitejä!
Millainen mies tapailee raskaana olevaa?
43 kommenttia