Sain lukijoilta toiveen ottaa kantaa nyt muutamassa blogissa nousseeseen aiheeseen. Saaka lapsista olla tykkäämättä? Saako sanoa ettei pidä lapsista?
Voit lukea Mungolife blogin tekstin tästä ja But I’ m a human not a sandwitch blogin tekstin tästä.
Asiasta ollaan kahta mieltä. Saa sanoa, sillä kaikki ei vain tykkää lapsista ja se on ihan ok. Täytyy olla vapaus mielipiteeseen. Ei kaikki tykkää koiristakaan. Toinen puoli asiaa sanoo, että mistään muustakaan ihmisryhmästä ei saa sanoa niin, joten miksi lapsista saa? Miksi lapsista saa puhua meidän yhteiskunnassa niin rumasti ja halveksuvasti? Jos joku sanoisi, että en pidä vanhuksista, niin saisi hän varmasti ihmetystä osakseen. Se kun on jokaisen kohtalo. Yhtälailla jokainen on joskus ollut lapsi.
Minä ajattelen, että lause ”minä en tykkää lapsista” ei aina tarkoita, että sen sanoja ei pitäisi lapsia yhteiskunnan kannalta merkittävinä tai haluisi tahallisesti halveksua lapsia. Moni voi tarkoittaa lauseella, ettei esim. pidä lasten seurasta tai ei halua lapsia, muttei osaa sanoa sitä muuten. En tykkää lapsista on helppo fraasi käyttää.
Minusta on inhimillistä, että lapsettomuushoitoja käyvä sanoo, ettei kestä nähdä lapsia. Lasten näkeminen satuttaa. Minusta on inhimillistä, että joku sanoo, ettei oikein välitä lasten seurasta. On ok sanoa, ettei pidä siitä, miten lapset toisinaan käyttäytyvät. On inhimillistä sanoa, että ei pidä kaikista lapsista yhtä paljon. Omiin ja läheisiin lapsiin on erityinen suhde. On ok sanoa, ettei halua viettää lasten kanssa aikaa tai ettei osaa olla lasten kanssa. Jos lähipiirissä ei ole lapsia, niin lasten seura voi jännittää ja tuntua vieraalta. On täysin ok sanoa, ettei halua itse lapsia, vaikka pitäisi lapsista tai suhtautuisi niihin neutraalisti. On ymmärrettävää sanoa, ettei välitä vauvoista, koska kokee ettei niiden kanssa voi tehdä mitään. On ok sanoa, ettei pidä lapsista tarkoittaen, ettei koskaan voisi nähdä itseään työskentelemässä lasten kanssa.
Olen itsekin monta kertaa ajatellut, että inhoan lapsia. Kyllä. Minä, varhaiskasvatuksen opettaja. Ja ajattelussa ei ole mitään väärää, mutta käyttäytymisessä voi olla. Olen ajatellut, etten pidä kaikista lapsista, pidän vain tietyistä, sillä kaikilla lapsilla ja aikuisilla ei synkkaa samalla tavalla. Sama pätee muissakin ihmissuhteissa. Olen myös ajatellut, etten pidä vauvoista, kun ne on kurttuisia, kakkaa ja nukkuu. Olen myös ajatellut, että en halua töihin päiväkotiin, koska se on vain vaipan vaihtoa. Todellisuudessa monissa ajatuksissa on kyse ennakkoluuloista ja tiedon puutteesta. Olen monesti päättänyt työpäiväni päiväkodissa ja mennyt ruuhkabussiin, juuri siihen klo 16 bussiin, jossa kaikki muutkin ovat. Olen kuunnellut jonkun lapsen raivohuutoa. Olen ajatellut, että en kestä. Lapsen huuto on liikaa työpäivän päätteeksi ja se on todella ärsyttänyt. Olen monta kertaa ärsyyntynyt lapsesta, joka on systemaattisesti rikkonut hiekkakakkuja hiekkalaatikolla vanhemman puuttumatta. Olen ajatellut, että inhoan lapsia.
Todellisuudessa en aina pidä siitä miten lapsi käyttäytyy. Mutta en myöskään aina pidä siitä miten teinit, aikuiset tai vanhukset käyttäytyvät. Lapset eivät kuitenkaan itse voi aina omalle käytökselleen mitään.
Lapsi ei ole tunnetaidoiltaan kehittynyt, lapsen reaktiot ovat impulsiivisia, koska he eivät osaa säädellä tunteita ja hillitä itseään. Aina myöskään pieni lapsi ei ole vastuussa huonosta käytöksestä, vaan aikuisen pitäisi ottaa tilanteesta vastuu ja ohjata lapsen käyttäytymistä. Lapsi ei tiedä mikä on sopivaa, ellei häntä ohjaa. Aina ei edes auta, vaikka aikuinenkin tekisi kaikkensa, vaikka siellä ruuhkabussissa. Aikuinen toivoo pääsevänsä ulos bussista huutavan lapsen kanssa aivan yhtä paljon kuin kanssamatkustajat. Ilkeät sanat ja mulkaisut eivät siinä auta.
Olen kuullut niin monesti sanottavan, lauseen ”en pidä lapsista”. Usein kyse on ajatusmaailmasta. Lapset nähdään sotkevina, huutavina, ärsyttävinä, jotka metelöi ja juoksee. Lapset häiritsee. Lapset ei osaa kunnolla puhua, niitä ei ymmärrä eikä ne oikeen osakkaan mitään. Tästä syystä moni ei pidä lapsista. Lapset saavat aikuiset hermot kireelle lentokoneessa, ravintolassa, kahvilassa ja kaupassa. Aivan yhtälailla muihinkin ihmisryhmiin liittyy ennakkoluuloja ja voimakkaita oletuksia käyttäytymisen suhteen. Valitettavasti monesta aikuisesta tulee lapsi kyseisessä tilanteessa ja he purkavat lapsen aiheuttamaa ärsytystä joko suoraan lapseen tai paikalla olevaan vanhempaan. Tämän olen itse saanut kokea hyvin monesti äitinä, mutta myös opettajana. Kaikki ei kuitenkaan ole aina samanlaisia ihmisryhmän sisällä. Ei kaikki lapset, ei kaikki maahanmuuttajat, ei kaikki teinit, ei kaikki homot. Ja onko hyvinkäyttäytyvä lapsi sitten sellainen, joka istuu hiljaa ja on paikoillaan? Ei häiritse aikuisia? Surullistahan se on, että kyseisiä lapsia, jotka eivät saa toteuttaa itseään tai näyttää tunteitaan, on liikaa. Lapsi ei ole asia, joka pitäisi sulkea kotiin, jottei se häiritse muita. Kyllä lapset saavat näkyä ja kuulua yhteiskunnassa ja olla siinä näkyvä osa. Valitettavasti olen sitä mieltä, että Suomessa lapsiin suhtaudutaan negatiivisesti ja se näytetään avoimesti. Moni asia on hyvin ja monessa lapset huomioidaan, mutta on myös parannettavaa.
Minä ymmärrän sen, ettei kaikki pidä lapsista. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että lapsista voi puhua rumasti, lapsia voi haukkua, arvostella, kiusata, alistaa ja kohdella huonosti. Se, ettei pidä jostain ihmisryhmästä ei valitettavasti oikeuta huonoon kohteluun. Minun äitini on sanonut minulle lapsesta asti, että kaikista ei tarvitse pitää, mutta jokaiselle ollaan ystävällisiä. Ja se pitää minusta paikkansa. Kaikkiin voi suhtautua neutraalisti ja olla kohdatessa normaali. Voi pitää ovea auki, hymyillä ja nostaa tippuneen lelun. Lasta pitää voida mielipiteistä huolimatta kohdella kuten ketä tahansa muutakin ihmistä.
Lapsi on arvokas, lapsella on arvo, sama ihmisarvo, kun muillakin. Lapset nyt vain sattuvat olemaan kaikkein alisteisimmassa asemassa yhteiskuntaa ja täysin riippuvaisia aikuisista. Ja kyllä meidän aikuisten pitää ajaa lasten oikeuksia, olla heikompien puolella. Harva lapsi maailmassa voi niin hyvin kuin Suomessa. Toki tämä pohjautuu omaan ammattiini ja ammattietiikkaan hyvin vahvasti. Minun kuuluu nähdä jokainen lapsi yhtä arvokkaana. Oma lapseni on minulle maailman rakkain asia. Ja jokainen kohtaamani lapsi on toivottavasti jollekin aivan yhtä rakas kuin omani minulle. Ja sen pyrin aina muistamaan. Lapsista kuitenkin tulee aikuisia ja me aikuiset hyvin pitkälle vaikutamme siihen millaisia aikuisia heistä sitten tulee. Ensimmäinen elinvuosi on todella suuressa osassa.
Oman ammattini takia myös pidän lasten kanssa olemisesta ja opettamisesta. Lapsen kehitys ja kasvu ovat minulle tuttuja, jolloin osaan ymmärtää syitä lapsen käytöksen takana.
-Iida
Lue myös aihetta koskettavat tekstini
Onko vauva tervetullut ravintolaan?
Kuvat// Laura Iikkanen
32 kommenttia