siemennäkkäriä

Tällä viikolla olen luvannut itselleni keskittyä ruuasta nauttimiseen. Yksi tyypillinen virhe mitä teen on, että istuessani syömään avaan läppärin tai otan puhelimen esille. Usein se on juuri se hetki, jolloin minulla on aikaa ja yritän käyttää sen mahdollisimman monen asian hoitamiseen. Joskus havahdun, että tuskin edes kasoin miltä ruokani näytti. Ruuasta nauttimiseen kuuluu siis olellisesti se, etä poistaa muut ärsykkeet lähettyviltä. On tärkeää olla ja syödä ruoka kunnolla siihen keskittyen. Myös silmät syövät!

Viikon alkajaisiksi tein siemennäkkäriä! Ihana rouskuva nautinto!

 

Siemennäkkäri

6-8 dl erilaisia siemeniä

(auringonkukka, kurpitsansiemen, pellavansiemen…)

4 kananmunaa

1,5 dl kaurahiutaleita

1,5 tl suolaa

1 rkl Provencen yrttisekoitusta

3 rkl maissijauhoja

 

Sekoita kaikki aineet keskenään kulhossa tasaiseksi massaksi. Kaada massa pellille, jonka päällä on leivinpaperi. Laita toinen leivinpaperi massan päälle, jolloin saat massan levitettyä tasaiseksi eikä se tartu käsiisi kiinni. Voit käyttää apuan kaulinta. Ota leivinpaperi massan päältä pois kun se on kaulittu tasaiseksi. Paista 175 asteessa uunissa noin. 20 minuuttia. Anna levyn jäähtyä, jonka jälkeen voit musertaa siitä paloja. Näkkäri säilyy hyvin ja on mukava kaveri keitolle!

Ihanaa viikkoa! Nautitaan ruuasta ja pysähdytään syömään!

-Iida

 

Related posts

Herkullinen vadelmabrownie

Suolainen pannukakku

Ihana juhlaviikonloppu