Huomaan olevani ahdistunut sinkkuudestani ja kaipaavani rakkautta niin paljon, että se vie ajatuksistani ihan liikaa tilaa. Rakkauden kaipuu on kuin kipua.
Voin ymmärtää tätä seuraajalta saamaani viestiä.
Tiedän, että sinkkuus voi ahdistaa. Se voi ihan oikeasti ahdistaa, sillä kaikki ei viihdy yksin. Sinkkuus herättää niin monenlaisia tunteita, että ne voivat tuntua kamalata möykyltä rintakehässä. Voi olla, ettei ole ketään joka oikein ymmärtäisi ja osaisi lohduttaa. Sinkkuus tuntuu jokaisesta sinkusta ihan omanlaiseltaan, eikä toisen tuntemuksia saisi vähätellä. Osalle se on valinta, osa hyväksyy sen, osa kasvaa siihen, osa suree ja osa nauttii.
Tiedän, että sinkkuus voi pelottaa. Ajatus yksin olemisesta voi pelottaa. Miten minä osaan olla yksin? Se voi tuntua välillä hyvin lopullisesta. Mitä, jos en löydä koskaan ketään? Mitä jos olen ihan aina yksin?
Tiedän, että sinkkuus voi hävettää. Se voi tuntua nololta olla aina vaan sinkku tahtomattaan, kun lähellä olevat ihmiset pariutuvat. Sukulaiset ja ystävät kyselevät, että mites on ja hävettää vuodesta toiseen kertoa, että mitäs tässä. Sitä haluaisi piiloutua noilta kyselyiltä. Mielummin heittää jutun vitsiksi ja naureskelee sinkkuudelleen, kuin näyttää todelliset tunteensa.
Tiedän, että sinkkuus voi tuoda stressiä ja huolta. Miten minä pärjään yksin? Yksinelämäninen on kallista. On paikoin raskasta kantaa täysi taloudellinen vastuu. Raha voi stressata ja aiheuttaa huolta. Saanko koskaan lapsia? Mitä, jos ikä tulee vastaan? Ehdinkö? Aika voi tuoda stressiä ja huolta. Vuodet kuluu ja ikää tulee, muttei parisuhdetta.
Tiedän, että sinkkuus voi tuntua unelmien siirtymiseltä. Taas sinkkuna. Taas kaikki alkaa alusta. Unelmat on rikki ja ne pitää rakentaa uudelleen. Mutta kenen kanssa? Sinkkuus voi tuntua unelmien murenemiselta tai unelmista luopumiselta. Se voi surettaa.
Tiedän, että sinkkuus voi aiheuttaa epävarmuutta. Sitä kyselee itseltään onko minussa jotain vikaa? Pitäisikö minut korjata? Mitä korjaisin? Olenko hyvä näin? Olen olen. Kyllä minä olen hyvä. Miksi kukaan ei näe sitä? Näkeekö joku?
Tiedän, että sinkkuus voi tuntua yksinäiseltä. Erityisesti viikonloput ja juhlapyhät saavat olon yksinäiseksi. Silloin sitä ajattelee kaikkien muiden olevan kumppanin kanssa ja itse olevansa ainoana yksin sohvalla puhelin seurana. Korona on voinut jättää jäljet ja etäyttää viimeisistäkin ystävistä. Elämä on siirtynyt enemmän etäyhteyden varaan ja kodin seinien sisälle. Puhelimesta tulee selattua somea ja oma yksinäisyys sen kun korostuu. Pariskunnat viettävät aikaa toisten pariskuntien kanssa ja sinkkuna jää usein kutsumatta mukaan. Yksinäisyyttä saattaa lisätä sekin, ettei ole koskaan seurustellut kunnolla tai ole koskaan saanut kokea ihastumisen tai rakastumisen tunteita. Sitä saattaa kokea itsensä todella ulkopuoliseksi ystävien kertoillessa parisuhteistaan. Ei voi samaistua parisuhteen ihaniin eikä ikäviin asioihin.
Tiedän, että sinkkuus voi tuntua fyysisenä kipuna. Välillä kaipuu voi olla niin kova. Sitä haluaisi läheisyyttä ja kosketusta. Sitä haluaisi olla lähellä, jakaa arkea ja puuhailla ihan tavallisia. Sitä haluaisi saada vatsaan ne perhoset, saada ihania viestejä keskellä päivää ja ihastua. Sitä haluaisi rakastua, saada rakkautta ja saada rakastaa. Ehkä kokea sen ihan ensi kertaa, saada tietää miltä sellainen tunne tuntuu. Rakkauden kaipuu voi tuntua ihan fyysisenä kipuna.
Tiedän, että sinkkuudessakin kaikki tunteet ovat sallittuja. Saa tuntua. Omia tunteita ei tarvitse vähätellä tai pienentää. Kukaan ei voi tietää miltä se juuri sinusta tuntuu. Sinkkuus saa tuntua ihanalta, kamalalta, olla voimavara tai kipupiste. On niin monta erilaista tapaa olla sinkku kuin on sinkkujakin. On hyviä viikkoja ja huonoja viikkoja. On hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Välillä elämä on täynnä toivoa ja välillä elämä tuntuu päättyvän tähän. Joskus sitä uskoo, että rakkaus tulee, kun vähiten sitä odottaa ja joskus tuo klisee saa vain kirosanat sinkoilemaan. Rakkauden kaipuu ei kuitenkaan tee kenestäkään epätoivoista. Saa haluta rakkautta, saa haluta parisuhdetta, saa haluta häät ja lapsia. On ihan luonnollista haluta jakaa elämää toisen kanssa, saada arvostusta, kunnioitusta, huolenpitoa, turvaa ja rakkautta toiselta ihmiselta sekä antaa samaa itse.
KUVAT: Pinja Mitrovitch
21 kommenttia