Suujumppaamaan! – Tulosta jumppakortit

Tein joskus opiskeluaikani suujumppakortit, joita käytin päättöharjoittelussani. Olin ennen opiskeluja töissä integroidussa eritysryhmässä. Toimin erityisavustajana ja ryhmässä oli kaksi aivan mieletöntä erityisvarhaiskasvatuksen opettajaa, jotka pitivät suujumppaa todella tärkeänä. Heidän työskentelyään seuranneena innostuin itsekin suujumpasta ja myöhemmin opiskelujen ja työn kautta sitten todennut sen hienouden.

Suujumppa on lyhyesti sanottuna suun alueen lihasten monipuolista aktivointia ja harjoittamista. Huulet, kieli, kitalaki ja leuat pääsevät jumppamaan, ne aktivoituvat ja liikeradat vahvistuvat. Suujumppa on leikkiä, erilaisia hauskoja puuhia, joissa huomio keskittyy suun ja kasvojen alueelle. Suujumpan voi aloittaa jo ihan pienen lapsen kanssa. Vauva mielellään seuraa aikuisen kasvoja ja matkii aikuisen suulla tekemiä ilmeitä. Lapsi tulee kasvojen lihaksistosta tietoiseksi ja oppii erilaisia kielen asentoja. Hän oppii hahmottamaan kielen, leuan ja huulien eriytyneet tavat liikkua.

Suujumpan avulla lapsen suun motoriikkaa voidaan kehittää ja vahvistaa. Se edesauttaa kielenkehitystä ja erilaisten äänteiden oppimista. Leuan lihasten, huulten ja kielen hallinta on tärkeää puheäänteitä tuotettaessa.

Alta pääset pdf-tiedostoon, johon olen koonnut 13 kuvaa ja suulla tehtävää jumppaliikettä tulostettavaksi.

Suujumppa-kortit

Olen käyttänyt kortteja aamupiirissä ja monen muun toiminnan ohessa. Olen hyödyntänyt niitä suujumppaan keskittyvissä toiminnoissa, mutta myös jumppahetkillä, jolloin olemme keksineet kuvista koko kehoon liittyviä liikeratoja. Ne ovat vain esimerkki mitä suujumppa voi olla. Suujumppa voi nimittäin olla lähes mitä vain, mielikuvitus on rajana. Erilaiset laulut ja lorut aktivoivat suun lihaksia, erilaiset ruoat, joissa on erilaisia koostumuksia, pistävät suun lihakset hommiin. Suujumppaa voi olla saippuakuplien puhaltaminen, pillillä puhaltaminen, pelkän suun avulla marjojen syöminen pöydältä ja höyhenen pitäminen ilmassa puhaltamalla. Suujumppaa voi olla peilin edessä ilmeily ja suun alueen ihmettely. Sitä voi olla hampaiden pesu ja sen yhteydessä suun alueen hahmottaminen.

Suujumppa on on valtavan hauskaa! Monesti naurattaa niin, ettei tekemisestä meinaa tulla mitään!

-Iida

KATSO MYÖS
Tee oma lorupussi

Kuvitettu päiväjärjestys arjen apuna

Related posts

Meidän olohuone

Rehellisiä kuulumisia

Miltä lasten ikäerot tuntuu?

4 kommenttia

Nimetön 19.4.2022 - 21:19
Hei, minkähän takia ei aukea nuo suujumppa kortit ?
iidaafel 19.4.2022 - 22:23
En osaa vastata, itselläni aukeavat kyllä?
Emma 4.9.2022 - 09:14
Kiitti aamujumpasta! Tälläistä ollaan kaivattu meidän lapsille joilla on puheen viivestymää.
Iida Åfeldt 5.9.2022 - 18:57
Voi miten kiva kuulla!
Add Comment