kuuntele

Tapahtui kerran Helsingissä osa 4

Tämä tarina on kyllä uskomaton, kun ajattelee, että olen koko elämäni aikana käynyt todella harvoin juhlimassa ulkona. Ja joka kerta on sattunut jotain, jonka takia ei varmasti kannata mennäkkään! Tapaus…

Read more

Tapahtui kerran Helsingissä osa 3

Onneksi elämässäni on joskus tapahtunut, sillä nykyään tuntuu, ettei mitään tapahdu. Muistellessani tätä tarinaa, voin sanoa, että kaikkea kyllä tapahtuu ja voi tapahtua! Tämä tapahtui vuonna 2016 Helsingissä. Tarkemmin sanottuna…

Read more

Kesäsuunnitelmia

Tuntuu ihan ihmeelliseltä, että on jo kesäkuu!  Tämä erikoinen kevätkin on taittunut kesään, vaikka maaliskuussa tuntui, ettei kesää uskalla edes ajatella. Se tuntui niin kaukaiselta ajatukselta. Olen ollut töissä tammikuusta…

Read more

Tapahtui kerran Helsingissä osa 2

Tämä tapahtui Helsingissä 1,5-vuotta sitten. Eemi oli tuolloin  noin 2 kk ikäinen pieni vauva. Minua oli pyydetty mukaan Ylen Digihuijatut ohjelmaan yhteen jaksoon, joka käsitteli nettihäiriköintiä. Olin sopinut kuvauspäivän ja…

Read more

Tapahtui kerran Helsingissä osa 1

Muutto on saanut sen aikaan, että olen muistellut kaikkea Helsinkiin liittyvää. Kaikkea mitä minulle on siellä sattunut, missä kaikkialla olen asunut ja missä liikkunut. Ajattelin aloittaa postaussarjan, jossa kerron aina…

Read more

uskontoni

Minulla oli täysin mustat vaatteet. Kaikilla muillakin oli, kun astuin sisään kappeliin. Minun isäni oli valkoisessa arkussa. Oli isän hautajaiset. Pieni lintu oli päätynyt kappelin sisälle ja lenteli ympäriinsä hädissään…

Read more

Me muutetaan!

Vielä tammikuussa tämä oli ylös kirjoitettu haave ja reilun kuukauden päästä se onkin jo totta. En olisi uskonut, että asiat tapahtuvat näin nopeasti! Toisaalta, jos saan jotain päähäni, niin minua…

Read more

Miten kertoa lapselle koronasta?

Koronavirus on kaikkien huulilla ja varmasti se on myös puheenaihe, jolta lapsetkaan eivät välty. Koronavirus koskee lapsiakin. Lapsi kuulee vanhempien puhuvan, näkee ja kuulee uutisia koronasta, osaa lukea iltapäivälehtien otsikot…

Read more

Ajatteleeko hän minua koskaan?

Postauksen voi myös kuunnella! Bussi ajaa hänen kotinsa ohi. Todellisuudessa harvoin valitsen tämän reitin, koska aina käy samoin. Näin ikkunasta hänen talonsa. Mieleni jää häneen. Asuuko hän vielä siellä? Mitä…

Read more