Lapsena haaveilin olevani lentoemäntä. Se osin toteutui, kun sain esittää kuudennen luokan kevätjuhlassa lentoemäntää.
Myöhemmin haave vaihtui näyttelijän ammattiin ja tuo haave kantoi läpi yläasateen. Kuuluin kahteen teatteri-ryhmään ja näytelmäharjoituksia oli useita viikossa. Haave oli kirkkaana mielessä ja se motivoi opiskelemaan. Halusin Kallion ilmaisutaidon lukioon, sillä sieltä useat opiskelijat sitten päätyivät Teatterikorkeakouluun.
Lukiossa en enää ollutkaan ihan varma mitä haluaisin. Olin tehnyt sijaisuuksia kouluissa ja päiväkodeissa, joten kasvatusala alkoikin yhtäkkiä kiinnostaa. Myös hyvä ystäväni luki kasvatusalan pääsykoemateriaalia. Se innoitti sitten itseäkin tutustumaan kyseiseen aineistoon ja hakemaan yliopistoon opiskelemaan kasvatustieteitä. En päässyt kasvatustieteelliseen ja senkös jälkeen aloin todella haluamaan sinne. Kolmas kerta tuotti tulosta ja pääsin sisään. Valmistuin varhaiskasvatuksen opettajaksi vuonna 2015.
Muutama vuosi alalla ja aloin tosissani pohtia, että onko tämä sitä mitä minä oikeasti haluan. Mielessäni mietin irtisanomista ja aloin tehdä keikkaa smoothiebowleja tarjoilevassa kahvilassa viikonloppuisin. Samalla tunnustelin, että miltä tuntui tehdä jotain aivan erilaista. Lapsi kuitenkin ilmoitti tulostaan, jonka vuoksi jätin ajatukset irtisanoutumisesta. Ajattelin, että äitiyslomalla minulla on hyvää aikaa keksiä mitä haluaisin isona tehdä. No 1,5 vuotta meni äkkiä enkä ollut keksinyt. Palasin varhaiskasvatuksen opettajaksi. Blogini oli poissaoloni aikana kasvanut niin suureksi, että sen työstäminen päivätyön ohella ei onnistunut ja koin kahden työn tekemisen hyvin haastavaksi. Päätin perustaa toiminimen ja ryhtyä tekemään sisällöntuotantoa kokopäiväisesti. Tätä nyt jonkin aikaa kokopäiväisesti tehneenä, ei tämäkään tunnu ihan siltä mitä voisin nähdä itseni tekevän vielä vuosienkaan päästä. Rakastan kirjoittamista, mutta en rakasta kaikkea sitä mitä yrittäjyyteen ja oman brändin kaupallistamiseen liittyy.
Kun harrastuksesta tulee työ, ei voi enää päättää huvittaako tänään vai ei. Se tuo myös luovaan työhön omat haasteet, sillä on todella vaikea kirjoittaa, jos ei huvita ja joutuu pakottaa itseään. Lisäksi minua kuormittaa jatkuva oman osaamisen myyminen sekä tulojen epävarmuus. Puhumattakaan kritiikistä, joka on pitkässä juoksussa todella uuvuttavaa. Tämä työ toki palvelee meidän perheen tarpeita ja hyvinvointia parhaiten tällä hetkellä. Mutta näen tämän vain väliaikaisena ja uskon itseni tekevän jotain muuta esimerkiksi viiden vuoden päästä.
En tosin tiedä mitä se jokin muu sitten voisi olla. Mitä minä haluaisin tehdä? Mitä minä voisin tehdä? Kaikenlaisia haaveita on kyllä, mutta onko ne realistisia tai tavoittelemisen arvoisia? Tuntuu, että mahdollisuuksia on todella paljon ja voisin tehdä osaamisellani todella monenlaisia hommia. Se tuo toki vapautta, mutta myös vaikeuttaa valintaa ja pistää pään sekaisin.Toki parasta on se, ettei tarvitsekaan tietää mitä haluaa 5 tai 10 vuoden päästä. Tärkeää on, että tällä hetkellä tehtävä työ tuntuu mielekkäältä ja sen tekeminen tuo iloa. Ja hienoa on myös se, ettei nykyään edes oleteta, että samaa työtä tekee koko elämänsä. Itseään saa kehittää ammatillisesti ja sitä oletetaankin. Myöskin uudelleenkouluttautuminen ja uran täyskäännökset ovat yleistyneet eikä ikä määritä sitä, koska olisi sopivaa aloittaa jotain uutta. Pitää vain uskaltaa luottaa siihen, että elämä kuljettaa. Tähänkin asti niin on tapahtunut. Muutokset on tapahtunut hyvin luonnostaan kuuntelemalla itseään. Varmasti tämän hetkinen työ tulee johdattamaan uuden äärelle tai mahdollistamaan sitten jotain muuta tulevaisuudessa. Haaveita kuitenkin löytyy!
Haluan opiskella kasvatustieteiden maisteriksi, sillä nyt olen kandi. Haen ensi keväänä yliopistoon ja ensi kertaa olen ajatellut hakea Tampereen yliopistoon. Olen reissannut Tampereella ja ihastunut kaupunkiin. Olen aina pinttyneesti hakenut opiskelemaan Helsinkiin, mutta minulla ei edes ole merkittävästi pidempi matka Tampereelle kuin Helsinkiin. Olisihan siinä taas uusi haaste ja pääsisi kirjoittelemaan gradua. Tällä hetkellä on suuri halu oppia ja kehittyä varhaiskasvatuksen osalta, vaikka en tiedä palaanko kenttätyöhön. Kuitenkin haluaisin vaikuttaa varhaiskasvatukseen jollain tapaa ja edistää sitä tulevaisuudessa.
Haaveilen saavani pitkän ja merkittävän yhteistyön sisällöntuottajana. Vaikka en näe toimivani bloggaajana koko loppu elämääni, en todellakaan ole valmis lopettamaan ennen kuin olen toteuttanut omia tavoitteitani tässä ammatissa. Haluaisin ehdottomasti saada myytyä ison yhteistyökokonaisuuden, joka voisi kestää vaikka vuoden. Laskuttaisin yritystä joka kuukausi ja korvaus olisi oikeasti hyvä. Monet saman suuruiset kollegani laskuttavat yhdestä Instagram kuvasta 1000€. Minä en ole koskaan edes kehdannut haaveilla niin isosta rahasta, mutta nyt olen asettanut sen yhdeksi tavoitteeksi.
Haaveilen kirjan kirjoittamisesta. Ja olen aloittanut haaveen työstämisen jo vuonna 2017. Projekti tyssää aina johonkin, joka vie aikaa kirjoittamiselta ja sitten se jää. Nyt jälleen julistin perheelleni, että aloitan kirjoittamaan. Veljeni sanoi, että koko homma on ihan meemi ainesta. Luovalle kirjoittamiselle jää vain todella vähän aikaa työn ja lapsen hoidon jälkeen. Siksi homma aina jää ja jää. Olisi aivan mahtavaa, jos joku maksaisi kirjan kirjoittamisesta jo tässä vaiheessa, eikä mikään estäisi kirjoittamista. Sillä tällä hetkellä raha on se hidaste, tottakai on hoidettava työt ensin kuntoon ennen kuin voi uppoutua kirjoittamaan tuntikausiksi. Tätä menoa tämä haave tuskin toteutuu lähitulevaisuudessa.
Minusta olisi aivan mahtavaa joskus tulevaisuudessa luennoida varhaiskasvatuksesta, lasten kehityksestä ja vanhemmuudesta. Haaveilen siitä, että pitäisin luentoja vanhemmille, mutta myös varhaiskasvatuksen henkilökunnalle. Voisin olla motivaatiopuhuja, joka innoistaisi taas uudelleen syttymään varhaiskasvatukselle ja auttaisi näkemään työn hyviä puolia. Haluan tästä syystä kehittää omaa ammatillisuuttani. Olisi upeaa olla oman alan asiantuntija, jota aina haastateiltaisiin alan julkaisuihin. Enpä näe mahdottomana myöskään joskus opettaa varhaiskasvatuksen opiskelijoita!
Sellainen aika villi haave on myös, että pääsisin joskus näyttelemään. Ehkei elokuvaan, mutta vaikka mainokseen! Olisipa kivaa, sillä näyttelijän ammatti oli niin pitkään suurin haaveeni, joten olisi hienoa päästä toteuttamaan se jossain määrin.
Yllättikö joku näistä? Millaisia ammatillisia haaveita teillä on?
-Iida
LUE MYÖS
Varhaiskasvatuksen palkka ei ole alan ainut ongelma
KUVAT: Laura Iikkanen
23 kommenttia