Vauva itkee nälkää
Vauva itki sairaalassa todella paljon. Äitini ehdotti, että pyytäisin kätilöltä lisämaitoa vauvalle, jos se auttaisi. Huoneen kanssani jakava äiti pumppasi maitoa minkä ehti. Hänellä maito oli noussut todella hyvin. Minun kohdallani kätilö ei nähnyt lisämaidolle mitään tarvetta. Sanoin hänelle, että minulla on tubulaariset rinnat ja epäilen, ettei minulta tule maitoa. Kätilö puristi rintaani ja rinnan päähän tuli pisara maitoa. Hän sanoi, että hyvin tulee, eikä tubulaarisuus vaikuta imetykseen. Kotiuduimmekin sairaalasta täysimetyksellä.
Kotona kaikki tuntui vain pahentuvan. Äitini onneksi lähti kauppaan ja toi mukanaan korviketta. Sen jälkeen vauva nukkuikin kaksi tuntia. Minä itkin. Vauvani oli itkenyt nälkää, enkä ollut ymmärtänyt. Neuvolan terveydenhoitaja näki tarpeen lisämaidolle kotikäynnillään. Vauvan paino oli laskenut niin paljon, ettei hän selvästi saanut riittävästi ravintoa. Siitä johtuen jouduimmekin tiivisti käymään painokontrolleissa. Alkuun ajatus oli, että pyrkisimme lisämaidosta eroon, muttei minun maitoni vain noussut, sitä ei vain tullut kuin tippoja.
Kun imetys loppuu
Lopulta olin todella stressaantunut koko asiasta ja se meni niin pitkälle, että häpesin edes yrittää imettämistä. Aloin hävetä omia rintojani ja niiden muotoa ja sitä, että kaikki näkee ne. Neuvolassa oltiin mahtavia, he antoivat kaiken tuen imetykselle ja sain jo raskausaikana imetysohjausta ja uudelleen synnytyksen jälkeen. Terveydenhoitaja sanoi, että teemme juuri niin kuin minä haluan. Ja lopulta halusinkin lopettaa imetyksen kokonaan. Koin, että sain tukea ja kannustusta imetykseen. Sain yrittää immettämistä, joka oli todella tärkeää. Suoraan ei annettu pulloa käteen, vaan annettiin mahdollisuus onnistua. Ja sen jälkeen annettiin täysi tuki pulloruokintaan ilman paheksumisia.
Imetyspuhe nostaa tunteet pintaan
Huomaan, että aihe on itselleni hyvin häpeällinen ja arka. Huomaan, että yleinen imetyshehkutus, imetyskuvat somessa sekä imetyksestä puhuvat äidit tuovat mieleeni oman epäonnistumiseni. Heidän onnistumisensa, jossain missä minä epäonnistuin, saa hetkellisesti surulliseksi, vaikkei heidän onnistumisensa ole minulta pois. Vaikka minä en tietenkään tiedä kuinka paljon työtä he ovat onnistuneen imetyksensä eteen tehneet. Se ei kuulemani mukaan aina ole kovinkaan helppoa ja saattaa vaatia paljonkin voimavaroja.
Imetyskeskusteluissa tunnen kuitenkin itseni ulkopuoliseksi. Minä en voi naureskella suihkutisseille tai kylmille kaalinlehdille, jotka pelastivat kaiken. Minä en tiedä mitään rintaraivareista enkä rintatulehduksista. Minulle imetys on jotain todella ihmeellistä, vaikka kyse on maailman luonnollisimmasta asiasta. Lapsen ruokkimisesta ei kenenkään pitäisi tuntea häpeää tai tarvetta piilottaa sitä. Vauvan nälkä ei katso aina aikaa ja paikkaa. Imetystä ei pitäisi hävetä, kuten ei pulloruokintaakaan. Eikä myöskään pitäisi joutua häpeämään taaperon imetystä. Lasta pitäisi voida ruokkia täysin ilman häpeää ja pelkoa kritiikistä.
Korvikeäitinä koen huonommuutta
En tiedä mistä se johtuu, että minäkin olen itse keksinyt itselleni, että korvikeäitinä olen jotenkin huonompi. Koen aina suurta tarvetta selitellä, että miksi imetys ei onnistunut. Että kyllä minä halusin imettää. Kukaan ei ole kuitenkaan selityksiäni kysynyt, niin miksi minä koen niille niin suurta tarvetta? Kun ei se tee minusta sitten vähemmän huonompaa. Kuvittelen ihmisten ajatuksissaan paheksuvan minua kuitenkin. Ennen kaikkea paheksun ajatuksissani itse itseäni. Ajattelenhan minä edelleen, että vauva on luotu syömään rintamaitoa, ei toisen nisäkkään maitoa.
Vain muutama on sanonut minulle, että olenko yrittänyt tarpeeksi, että olenko tehnyt ihan kaikkeni. Ja muutama ohjeistanut liittymään Facebookin imetyksen tuki ryhmään. Muutama sanonut, että maito nousee kyllä, pitää vaan yrittää. Muuta ma sanonut, että luonto hoitaa tehtävänsä ruokkimisen suhteen.
Kaikkien pitäisi saada ruokailla rauhassa
Minusta on todella hyvä lisätä imetystietoutta ja antaa imetykseen tukea. On todella hyvä kannustaa imetykseen ja suosia imetystä vauvan ensisijaisena ravintona. Mutta jos imetys ei syystä tai toisesta suju ollenkaan tai täysimetyksenä, pitäisi saada tukea myös pulloruokintaan. Ettei tulisi epäonnistunut ja pettynyt olo, vaan sais nauttia ruokailusta vauvan kanssa ja sen tuomasta läheisyydestä. Eikä tarvitsisi miettiä mitä muuta ajattelee. Nimittäin koen, että monesti juuri äidit ovat aika kärkkäitä arvostelemaan toisten valintoja ja näissä erilaisissa tukiryhmissä mukana on tietynlainen piilosyyllisyys.
Imetystä tehdään näkyväksi, jotta sen kanssa ei tarvitsisi häpeillä eikä pelätä muiden kommentteja tai katseita, aivan sama pätee pulloruokintaan. Kaikkien ruokailijoiden pitäisi saada olla rauhassa ilman arvostelua ja kommentointia. Kukaan ei tiedä miten paljon onnistunut imetys on voinut vaatia ja kukaan ei tiedä mitä kaikkea pulloruokintaan turvautuminen on saattanut vaatia. Tässä ei tarvitsisi olla kahta koulukuntaa ihmisiä vaan molempien tuki toisiaan kohtaan on arvokasta.
-Iida
LUE MYÖS
23 kommenttia