Haluaisin ajatella, että kaikki varmasti tuntee toisinaan kateellisuutta. Minä siis todellakin, vielä näin aikuisenakin. Toki ei se ei onneksi ole ihan niin hirveää, kuin joskus lapsena ja teini-iässä. Nyt siihen kateellisuuteen osaa suhtautua realistisesti ja kohdata sen tunteen. Tunne muiden joukossa. Minut se ainakin pysäyttää ja on usein sellainen itsetutkiskelun hetki. Mistä koen kateellisuutta ja miksi?
Kun asiaa miettii, huomaan, että olen oikeastaan edelleen kateellinen samoista asioista, mitä lapsenakin. Kohde ei ole muuttunut, mutta suhtautuminen onneksi sentään. Koen kateellisuutta matkoista, jotkut vaan matkustelee koko ajan! Vaikka matkustelu ja erityisesti lentäminen on ilmastolle rasite, niin silti olen kateellinen, että toisilla on taloudellisesti mahdollista vaan lähteä lomalle. Minä pääsin ensimmäiselle lentomatkalle 7-vuotiaana. Olin itse säästänyt rahat lentolippuun ja menin sukulaisten luo Ranskaan. Viimeisen matkan olen tehnyt 23-vuotiaana vuonna 2016 lähes kolme vuotta sitten. Toki olen matkustellut, mutta minulle se on luksusta ja tunnen kateellisuutta, että joillekin se on hyvin arkinen juttu.
Olen kateellinen kodeille. Minä asun vuokralla kerrostalokaksiossa helsinkiläisessä lähiössä. Ja kavereilla on ihan omia asuntoja, jopa omakotitaloja. Juuri kävin vauvatreffeillä yhden perheen luona ja vau mikä koti heillä oli. Tavallaan ei ole mitään syytä olla kateellinen, mutta se tunne tuli kuitenkin, että niillä on oikea koti ja minun ei ole niin oikea. Se ei ole sellainen, jossa on kunnon keittiö ja olohuone, monta makuuhuonetta ja autot pihassa. Kotikateus on kamalaa.
Olenpa eräänkin kerran tuntenut kateellisuutta toisten vartaloita kohtaan. Ja erityisen usein nyt raskauden jälkeen. Jokainen äiti palautuu synnytyksestä omaan tahtiin, mutta kyllä kateeksi pistää, kun toiset pääsee heti pukemaan vanhat farkkunsa jalkaan. Siitä tulee sellainen ”ei helvetti, tarvitsen suklaata” -olo. Minä kuulun niihin, joiden keho ei tosiaan itsestään palaudu ja koska en tee mitään asian eteen, niin saattaa kestää, että mahdun mihinkään vanhaan vaatteeseeni. Toki osa pysyy luonnostaan hyvässä kunnossa helposti, mutta sitten on ne, jotka jaksavat treenata ja sillä tavoin huolehtivat omasta kehostaan. Sekin hieman pistää kateelliseksi. Ei pysty. Ja tissit! Tisseistä olen ollut koko elämäni kateellinen ja olen edelleen, miten joillain on niin kauniit tissit ja minulla ei.
Sosiaalinen media. Siis välillä se saa minut kateelliseksi. Joskus vaan näyttää siltä, että muut vaan porskuttavat pimeän talven keskellä hymyillen menemään ja minä olen se ainoa, jolla kaikki on perseilleen ja paita aina puklussa. Puhumattakaan jonkun toisen kauniista ja taidokkaista kuvista. Minulla ei ole sen luokan osaamista tai välineistöä.
Tietysti tämä sinkkuus on pitkään aiheuttanut sitä, että olen kateellinen pariskunnille. Ja olen kateellinen entisille sinkkukavereille, jotka tosta noin vain löysivät poikaystävät. Kuinka se on oikeen mahdollista? Miksi toisilla tämä oikean kumppanin löytyminen on niin paljon haastavampaa? Raskausaika oli ehkä pahin kuitenkin, välttelin odottavia pariskuntia, en vain oikeasti pystynyt tutustumaan toisiin odottaviin äiteihin. Olin niin kateellinen.
Ja tietysti olen aivan vihreä kateudesta mitä tulee nukkuviin vauvoihin. Siis tulen niin kateelliseksi, kun joku äiti voi ottaa päiväunet tai oikeasti kattoa telkkaria rauhassa hetken. Minun vauvani nukkuu muutamat 45 minuutin sessiot ja senkin ajan sisällä saa pari kertaa käydä hyssyttelemässä.
Mutta tämä on inhimillistä. Haluan uskoa niin.
-Iida
KUVAT: Tiia Nyholm (ihana ja taitava ystävä)
27 kommenttia
Noinhan se on, puolin ja toisin! Ja inhimillinen tunne, jonka ymmärtäminen ja hyväksyminen on isossa roolissa. Minunkaan mielestä kateellisuudssa ei ole mitään pahaa :)
No voi kiitos! Uskon, että sinäkin olet aivan ihana äiti. Ja varmasti voidaan joskus tavata, laita vaikka minulle sähköpostia, kun tulee hyvä hetki!
Hyvä kommentti, olen aivan samaa mieltä! En tosiaan haluaisi vaihtaa elämääni tai siinä olevia asioita, mutta toisinaan olen kateellinen. Ja ei se tosiaan ole huono, toisinaan se saa tekemään vielä enmmän omien haaveiden eteen!
Ja kiitos ihanasta palautteesta, ihanaa talvea myös sinulle <3
Todella hyvin sanottu! Kyllä, kateellisuuden tunteen äärelle on hyvä pysähtyä ja miettiä mitä se itselle kertoo :) Sen avulla voi tosiaan tehdä sitten töitä itselle tärkeiden asioiden eteen.
Samaistun kommenttiisi tosi hyvin!
Voi kiitos, aivan ihana kommentti! Juuri niin se on, kaikille ei aina mene loistavasti ja varmasti kaikilla käy kateellisuuskin mielessä!
Kiitos Tanja! Loistava kommentti, juuri noinhan se on! Vasrmasti jokainen jokus kadehtii, mutta sen ei kannata antaa hallita elämää, vaan antaa tunteen mennä!
Kiitos kommentista! Kyllä olen tietoinen lähtökohdista, niitä on tullut moneen kertaan työstettyä ja toisinaan aina välillä edelleen. En tosiaankaan käytä päivistäni aikaa kadehtimiseen, mutta on tilanteita, jossa tunne nousee pintaan. Silloin tulee pysähdyttyä ja pohdittua taas, että mikä sen laukaisi ja mistä se johtuu. Ja niistä halusinkin tässä kirjottaa. Mielestäni kateellisuus ei ole yksistään negatiivinne tunne, vaan voi johtaa moneen hyväänkin asiaan, kuten asioiden tavoitteluun omalla työllä, eli se voi nostaa omaa motivaatioita asioita kohtaan, joita haluaa. On ihan totta, että harva ihan noin vain niitä asuntoja ja lomamatkoja saa, vaan niitä varten on tehty työtä, joka ansaitsee arvostusta ja josta voi ottaa mallia!
Upeaa! Kyllä olen samaa mieltä! Parhaassa tapauksessa, kun kateellisuuden hyväksyy, niin se motivoi tavaoittelemaan omia haaveita!
Se on niin ihmeellistä, että kaikki varmasti kokee kateellisuutta. Vaikka joskus ajattelee, että jollain on kaikki omaan silmään niin upeasti, ettei se aiakaan ole kateellinen :)